Kun aikani Meksikossa alkaa käymään vähiin, olen alkanut taas pohtimaan onko tässä missään ollut mitään järkeä. Samanlaisia ajatuksia mulla oli jo ennen lähtöä ja tallensin tunteeni ensimmäiseen kirjoitukseeni.
Tänään on ollut ihan järkyttävä ikävä ja jo heti noustessani olin hyvin surullinen. Buustatakseni hyvää masista mulla on tapana kuunnella surullisia biisejä rakkaudesta ja ikävästä. Täällä ehdottomia suosikkejani ovat Anna Puu (Sinä olet minä) ja Jenni Vartiainen (Missä muruseni on). Työskentelin koko päivän Jorgen kanssa ja hän innostui melankolisuudestani niin paljon, että suositteli paria espanjankielistä ranteet auki biisiä. Siinähän päivä menikin rattoisasti kaihoisia rakkauslauluja kuunnellen ja kotisivuja tehden. Jos kohta ei sivut kelpaa Rociolle, niin täytyy varmaan nostaa hanskat pystyyn!
Bueno...listasin asioita joista pidän Meksikossa:
1) Ihmiset. Maailman ystävällisimpiä ja auttavaisimpia.
2) Tervehtiminen. Poskisuudelmat ovat ihania! Kaikkia tervehditään kohteliaasti, tunnetaan tai ei.
3) Turhanpäiväinen kaunopuheisuus ja toisten huomioiminen. Esim. kun aivastan bussissa, noin kolme ihmistä sanoo salut! Hyvästellessä kerrataan aina samat "Que te vaya bien, cuidate mucho, andale..." Hyvästeleminen ja tervehvehtiminen on todella tärkeää. Kukaan ei voi astua huoneeseen tervehtimättä kaikkia ja kukaan ei voi poistua sanomatta hyvästejä kaikille. Tai voihan niin tehdä, mutta se on hyvin epäkohteliasta.
4) Juhlat ja musiikki. Joka paikassa pauhaa musiikki ja juhlissa saa häpeämättä laulaa täysillä mukana. Viinaa juodaan sosiaalisesti ja kukaan ei ole änkyrässä eikä haasta riitaa.
5) Värikkäät talot ja talojen seiniin maalatut mainokset ja ilmoitukset
6) Ihmisten jatkuva usko parempaan tulevaisuuteen
7) Matkailu. Kauniita rantoja, pyramideja, historiaa, luontoa, kauniita kaupunkeja...Meksikossa on kaikkea kaikille!
Ja asioita joista en pidä:
1) Jatkuva melu. Musiikki pauhaa koko ajan ja täysillä. Lisätään siihen päälle kaikenmaailman kaasu-autot, jotka herättävät aamuisin viideltä. "El gaaaaas"
2) Ihmisten naiivi usko parempaan tulevaisuuteen ja yliuskonnollisuus. Herra auttaa kaikessa, oli sitten kyse pyykinpesusta tai tapahtuman järjestämisestä. "Gracias a dios"
3) Aikataulujen venyminen ja luvattujen asioiden unohtaminen. Suomalainen on tottunut siihen, että jos jotain sanotaan se myös pitää. "No te preocupes...ahorita"
4) Vastuunottamisen vaikeus ja vastuun välttely kaikissa muodoissa. "Como quieres"
Kaikkeen kuitenkin tottuu. Täällä ei kannata ottaa asioita turhan vakavasti tai saa pian vaivoikseen palleatyrän. Nyt jo kotiin lähtenyt Marleen ei yksinkertaisesti enää jaksanut näitä listaamiani asioita ja hän oli viimeiset kuukaudet aivan äärirajoilla jaksamisensa kanssa. Täällä kannattaakin heittää omat tottumukset ja tavat romukoppaan ja antaa mennä paikallisten ehdoilla. Jujuna on vain se, ettei kadota itseään siinä rytäkässä. On tärkeää tietää kuka olet ja mistä tulet, jottei minuus häviä. Tehokas ja suorapuheinen saksalainen ei vain voi toimia samalla tavalla, kuin mihin on tottunut. Niin minustakin on tullut paljon rauhallisempi ja kärsivällisempi, kuin mitä olin Suomessa. Ihan hukkaan ainani täällä ei siis mennyt ;)
Suuren turhautumisen vallassa muutama kuukausi sitten kirjoitin, mitä pitäisi tapahtua/mitä minun olisi saatava aikaan, jotta olisin tyytyväinen aikaani täällä.
1) Olen saanut uusia rahoittajia Mujeres Vasos Frágilekselle.
Rasti tähän kohtaan, kyllä.
2) Köyhät ja kierrätys, kotisivut Banco De Alimentokselle.
Rasti kohtaan, työn alla. Tästä puhuin ja kohkasin hetken aikaa, kukaan Bancolla ei vain jaksanut innostua kierrätysprojektista. Kotisivuja ollaan aloittelemassa...
Tästä voisin vetää johtopäätöksen, että työsaavutuksiin olen 85 % tyytyväinen. Parasta täällä on ollut tutustuminen Meksikoon, meksikolaisiin ja Meksikon kulttuuriin sekä espanjan opiskelu. Mukaan on myös tarttunut ainakin yksi hyvä ystävä ja kymmeniä nukkumapaikkoja maailmalta.
Nyt salille hikoilemaan suru pois, adios!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meksiko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meksiko. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
torstai 14. huhtikuuta 2011
Me gusta México!! Lomalle Kanadaan siskon luo!!
Tätä kirjoittaessa istun sukat märkänä Vancouverin Starbuckissa kuumaa chai-lattea siemaillen. On ihanaa olla Kanadassa vaikka taisin ennen lähtöäni rakastua uudelleen hulluun ja arvaamattomaan Meksikoon...Olikin todella haikea lähteä, koska jouduin sanomaan Nathalielle hyvästit hänen palatessa takaisin Sveitsiin. Hyvästellessä en voinut olla miettimättä miten paljon tulen itse vuodattamaan kyyneleitä kesäkuun loppuleirillä. Uuden kielen ja kulttuurin lisäksi mukaan kun on tarttunut sydänystäviä, joiden kanssa ilot, surut ja salaisuudet on jaettu.
Tämän viikon parhaita hetkiä oli, kun matkalla joogaan bussiin hyppäsi ensin pelle, jonka jutut naurattivat koko bussilastillista. Heti perään kyytiin tuli mummo kahden kukon kanssa. Kun kukot jossain vaiheessa kiekaisivat ilmoille rehvakkaan kukkokiekuun, suurin osa ihmisistä räjähti nauruun. Muun muassa näistä pienistä asioista on tehty se Meksiko, josta niin kovin pidän. Hulluuden lisäksi kaikki respekti ihanille ihanille ihmisille, joiden kanssa saan viettää aikaa. Työnteko meksikolaisten kanssa edelleenkin on haastavaa...koitapa itse excelöidä, jos vieressä istuu herra, joka haluaa käännyttää sinua uskoon ja hänen lapsenlapsensa soittaa pianoa taustalla. Kun härätyskokous on päättynyt viereen tupsahtaa äiti ja tytär höpisemään niitä näitä, ja joka välissä kysytään "verdad Tiina" Minullahan ei siis ole muuta tekemistä kuin kuunnella heidän tärkeitä tarinoitaan :)
Matka Kanadaa kohti alkoi aamukolmelta Pueblasta ja olen nukkunut vain pieniä torkkuja päivän aikana. Koneessa en saanut nukutuksi yhtään, kun vierustoveri oli puheliaalla päällä. Oli kuitenkin kiva höpötellä kultuurista ja politiikasta miehen kanssa, joka on syntyperäinen Meksikolainen ja viimeiset 15-vuotta hän on asunut Vancouverissa. Väsymys on nyt aivan kauhea ja vielä olisi muutama tunti odotettavaa ennen Edmontonin koneen lähtöä. Harmittaa kun sää Vancouverissa on aivan kamala, enkä halua enää kastella itseäni. Kaupunki kuitenkin vaikuttaa aika helmeltä, joten tänne(kin) on palattava vielä uudelleen. Löysin muuten aivan ihanan antiikki- ja krääsäpuodin, josta mukaan tarttui tuliaisiksi absintti-pastilleja :D
Tämän viikon parhaita hetkiä oli, kun matkalla joogaan bussiin hyppäsi ensin pelle, jonka jutut naurattivat koko bussilastillista. Heti perään kyytiin tuli mummo kahden kukon kanssa. Kun kukot jossain vaiheessa kiekaisivat ilmoille rehvakkaan kukkokiekuun, suurin osa ihmisistä räjähti nauruun. Muun muassa näistä pienistä asioista on tehty se Meksiko, josta niin kovin pidän. Hulluuden lisäksi kaikki respekti ihanille ihanille ihmisille, joiden kanssa saan viettää aikaa. Työnteko meksikolaisten kanssa edelleenkin on haastavaa...koitapa itse excelöidä, jos vieressä istuu herra, joka haluaa käännyttää sinua uskoon ja hänen lapsenlapsensa soittaa pianoa taustalla. Kun härätyskokous on päättynyt viereen tupsahtaa äiti ja tytär höpisemään niitä näitä, ja joka välissä kysytään "verdad Tiina" Minullahan ei siis ole muuta tekemistä kuin kuunnella heidän tärkeitä tarinoitaan :)
Matka Kanadaa kohti alkoi aamukolmelta Pueblasta ja olen nukkunut vain pieniä torkkuja päivän aikana. Koneessa en saanut nukutuksi yhtään, kun vierustoveri oli puheliaalla päällä. Oli kuitenkin kiva höpötellä kultuurista ja politiikasta miehen kanssa, joka on syntyperäinen Meksikolainen ja viimeiset 15-vuotta hän on asunut Vancouverissa. Väsymys on nyt aivan kauhea ja vielä olisi muutama tunti odotettavaa ennen Edmontonin koneen lähtöä. Harmittaa kun sää Vancouverissa on aivan kamala, enkä halua enää kastella itseäni. Kaupunki kuitenkin vaikuttaa aika helmeltä, joten tänne(kin) on palattava vielä uudelleen. Löysin muuten aivan ihanan antiikki- ja krääsäpuodin, josta mukaan tarttui tuliaisiksi absintti-pastilleja :D
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Aamupäivästä aloitimme viiden lapsen kanssa ja parhaimmillaan meitä oli varmaan 20. Viiden lapsen kanssa oli aivan ihanteellista puuhastella ja he kuuntelivat tosi hyvin ohjeita. Kun mukana oli 20 lasta 1-vuodesta 12-vuoteen tilannetta parhaiten kuvaa sana meksikolainenkaaos. Lapsia tulee ja menee, jonkun täytyy vahtia että valaista tulee edes "sinnepäinoikeanvärisiä" ja ettei kukaan syö liimaa. Tarjottavana ei ollut muuta kuin kaakkua ja hiilaripommeja, joten lasten riehaisa sokerihumala antoi värikkään loppusilauksen päivälle!
Liikuttavin tapaus oli kuvissakin näkyvä neitokainen, joka ei varmaan koskaan ole nähnyt saksia tai liimaa. Kynä pysyi kädessä, mutta pikkuinen ei osannut kuin sutata vaippaikäisen tavoin. Isommat lapset osasivat piirtää tosi hyvin ja hyvin he myös tiesivät asioita meristä ja merenelävistä. Tuskinpa siis opetimme heille mitään uutta! Kunpa vaan lapset saisivat käydä koulunsa loppuun ja heillä olisi mahdollisuus myös jatko-opintoihin. Köyhien perheiden lapsilla on vain suuremmat mahdollisuudet joutua autojen tuulilaseja pesemään liikennevaloissa kuin yliopisto-opiskeluihin.
Juttelin eilen skypessä rakkaiden ystävieni kanssa, ja heillä oli ihan täysi meno päällä. Siitä sain itsekin inspiraation lähteä ulkoilemaan teinien kanssa. Chris ja Nathalie ovat sentään 20 ja risat, mutta uudet Australialaiset vapaaehtoiset ovat hädintuskin täysi-ikäisiä. Olihan siinä viihdettä katsella heidän sekoiluansa ja ilta oli ihan jees. Aamukolmelta kotiuduin ja lauantaiaamuna 12 mennessä olin jo reippaasti kiikuttamassa kaakkua Vasos Fragilekselle. Vastaanotto siellä oli ihana, kun kaksostytöt Kayla ja Yahaira juoksivat halaamaan jo heti portilla. Suunnittelimme musiikinopettajien kanssa tulevaa tapahtumaa, ja nyt voin jo vähän huokaista helpotuksesta. Yksi opettajista on konenut esiintyjä ja häneltä tulikin ihan superhyviä ideoita 4.6 pidettävään hyväntekeväisyystapahtumaan.
Kotimatkalla kävin katsomassa koiranpentuja joita myydään ostoskeskuksien eläinkaupoissa. Onneksi siellä ei ollut sileäkarvaisia ruttunaamoja tarjolla, muuten vieressäni tuhisi nyt pieni karvainen otus.
Tämän illan vietän rauhallisesti perheen parissa meksikolaisia herkkuja syöden :)
piiz and love
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Kipeänä sängynpohjalla
Hola! Mikälie tauti on nyt iskenyt minuun ja nyt olen pakotettu sängynpohjalle lataamaan akkuja. Mamani huolehtii minusta tuomalla lime-vettä juotavaksi ja kyselemällä, että joko mennään lääkäriin. Meksikossa tuntuukin olevan tapana, että jos vähän kuumeillaan pitäisi heti mennä lääkäriin. Kun saavuin Pueblaan sain heti kurkkukipuja lämpötilaerojen vuoksi. Kävin lääkärissä tarkastamassa ettei minulla ole mitään tappavaa tautia ja kaikki olikin hyvin. Sain kuitenkin heti pussillisen lääkkeitä kotiin kannettavaksi. Tällä kertaa aion sinnitellä pelkällä levolla, eiköhän terve ihminen pienestä kuumeilusta selviä ilman lääkistystäkin? Perheeni ravaa lääkärissä tiuhaan ja pöydillä on paljon erilaisia reseptilääkkeitä. Kuntoilisivat mieluummin...
Viime viikonlopun lomasta Puerto Escondidoon jäi hyvät muistot vaikka matkan aikana koin hyvinkin vahvoja negatiivisiä tunteita työkavereitani kohtaan. Tuntuu, että täällä eläimillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia, eivätkä ihmiset ajattele, että eläimet saattaisivat tuntea jotain. Matkalla todistin kilpikonnan välinpitämätöntä kohtelua veneretkellä sekä kulkukoiran potkimista. Viimeisimpään välikohtaukseen eivät onneksi osallistuneet työkaverini...jos näin olisi käynyt olisin varmaan hujauttanut saksipotkun kulkusille. Nyt en voinut tehdä muuta kun huudella kirosanoja ja antaa ruokani koiraparalle. Veneretkellä aloin itkemään, kun kilpikonna raahattiin veneeseen, jotta typerät uimataidottomat ihmiset voivat räpsiä kuvia kilpikonnan kanssa. Niin julmaa ja välinpitämätöntä...opettelisivat uimaan ettei eläimille tarvitse aiheuttaa ylimääräistä stressiä! Eläinraukkoja kohtaan tuntemani tunteet vaikuttivat omasta mielestä vähän jeesustelulta, koska olen syönyt lihaa taas muutaman vuoden. Siksi päätinkin taas alkaa kasvissyöjäksi vaikka se onkin haasteellista täällä Meksikossa. Ei kuitenkaan mahdotonta ja nyt viikon olenkin ollut täysin lihavapaa.
Nyt olen vihdoin tainnut löytää yhteisen sävelen mamani kanssa, ja tällä viikolla olemme puhuneet kahdestaan paljon. Läpimurto tapahtui, kun tajusin, että vaikka olemme todella erilaisia, meille molemmille tärkeätä on perhe. Olen kertonut paljon omasta perheestäni ja tulevaisuudensuunnitelmista ja mama on muistellut omaa nuoruuttaan.
Vähemmän hyviä uutisia on se, että Siijuve on vaihtanut yhteyshenkilöni. Marco voikin tästälähin keskittää kaikki voimansa romanssiinsa kun minua valvoo Luz. En tunne Luzia yhtään, mutta hän vaikuttaa hyvin tiukkapipoiselta tädiltä. Kun tähän asti olen saanut olla täysin ilman valvontaa tai kontrollia, luulen että asiat tulevat muuttumaan. Ihan kuin haukkana vahtivasta mamasta ei olisi tarpeeksi! Siijuven kokouksessa minua ja Chrisiä arvosteltiin, koska emme ilmoittaneet Oaxacan matkasuunnitelmiamme tarpeeksi monelle järjestön edustajalle. Ymmärrän, että Siijuvella on kova työ valvoa bilettäviä teinejä, mutta kolmekymppisenä osaan jo ihan aikuisten oikeasti huolehtia itsestäni. Tänään jouduinkin muistuttamaan Siijuven Luisia, että en ole enää lapsi, en tarvitse valvontaa, eikä minua tarvitse syyllistää siitä jos en ole vastannut puhelimeen. Olenkin nyt hyvillä mielin, että sain vihdoin sanottua hänelle suoraan asiat. Elämä helpottuu kummasti kun pystyy ilmaisemaan itseään espanjaksi.
Viime aikoina kokemani asiat ovatkin vain vahvistaneet minua sekä käsitystä siitä kuka ja millainen olen. Vaikka olenkin täysin toisessa kulttuurissa, ei minun tarvitse olla samanlainen ja omaksua tapoja joista en pidä. Olen edelleenkin kärkäs sanomaan asioista ja ilmaisemaan mielipiteeni. Eurooppalainen nainen joka ei jää nurkkaan hyräilemään taitaakin olla joillekin mukamas machoille liikaa. Mielestäni heidänkin on hyvä oppia toisenlaisesta naiskuvasta, kuin mihin he ovat tottuneet.
Loppujen lopuksi olemme kuitenkin kaikki yksilöitä tässä maailmassa. Ihmisten lokeroiminen asuinmaan ja kulttuurin perusteella on täysin turhaa, koska ihmisinä olemme kaikki erilaisia. Kaikki tuntemani meksikolaiset ovat erilaisia vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiäkin löytyy. Ymmärrän, että kilpikonnaretken pitäjälle nämä retket ovat elinehto ja ymmärrän, että kaupungissa asuvat meksikolaiset eivät osaa uida. Vaikka ymmärrän se ei tarkoita, että pidän näistä asiosta. En voi kuitenkaan ymmärtää rasismia ja syrjintää joka kohdistuu pelkästään toisen ihonväriin, uskontoon ja kulttuuriin. Miksi ne omat tavat, tottumukset ja uskonto mukamas olisivat kaikkein parhaita? Kulttuurien ja kielien rikkaus on meille kaikille hyväksi ja voimme oppia toisiltamme paljon.
Hyvää viikonloppua!
ps. kaikille niille jotka jauhavat sanomaa "maassa maan tavalla" kehotan muuttamaan uuteen maahaan puoleksi vuodeksi.
pps. Ei eläintenoikeudet euroopassakaan aina ole kunnossa ja eläinten systemaattista kidutusta löytyy myös Suomesta. Katso video turkistilojen oloista täältä.
Viime viikonlopun lomasta Puerto Escondidoon jäi hyvät muistot vaikka matkan aikana koin hyvinkin vahvoja negatiivisiä tunteita työkavereitani kohtaan. Tuntuu, että täällä eläimillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia, eivätkä ihmiset ajattele, että eläimet saattaisivat tuntea jotain. Matkalla todistin kilpikonnan välinpitämätöntä kohtelua veneretkellä sekä kulkukoiran potkimista. Viimeisimpään välikohtaukseen eivät onneksi osallistuneet työkaverini...jos näin olisi käynyt olisin varmaan hujauttanut saksipotkun kulkusille. Nyt en voinut tehdä muuta kun huudella kirosanoja ja antaa ruokani koiraparalle. Veneretkellä aloin itkemään, kun kilpikonna raahattiin veneeseen, jotta typerät uimataidottomat ihmiset voivat räpsiä kuvia kilpikonnan kanssa. Niin julmaa ja välinpitämätöntä...opettelisivat uimaan ettei eläimille tarvitse aiheuttaa ylimääräistä stressiä! Eläinraukkoja kohtaan tuntemani tunteet vaikuttivat omasta mielestä vähän jeesustelulta, koska olen syönyt lihaa taas muutaman vuoden. Siksi päätinkin taas alkaa kasvissyöjäksi vaikka se onkin haasteellista täällä Meksikossa. Ei kuitenkaan mahdotonta ja nyt viikon olenkin ollut täysin lihavapaa.
Nyt olen vihdoin tainnut löytää yhteisen sävelen mamani kanssa, ja tällä viikolla olemme puhuneet kahdestaan paljon. Läpimurto tapahtui, kun tajusin, että vaikka olemme todella erilaisia, meille molemmille tärkeätä on perhe. Olen kertonut paljon omasta perheestäni ja tulevaisuudensuunnitelmista ja mama on muistellut omaa nuoruuttaan.
Vähemmän hyviä uutisia on se, että Siijuve on vaihtanut yhteyshenkilöni. Marco voikin tästälähin keskittää kaikki voimansa romanssiinsa kun minua valvoo Luz. En tunne Luzia yhtään, mutta hän vaikuttaa hyvin tiukkapipoiselta tädiltä. Kun tähän asti olen saanut olla täysin ilman valvontaa tai kontrollia, luulen että asiat tulevat muuttumaan. Ihan kuin haukkana vahtivasta mamasta ei olisi tarpeeksi! Siijuven kokouksessa minua ja Chrisiä arvosteltiin, koska emme ilmoittaneet Oaxacan matkasuunnitelmiamme tarpeeksi monelle järjestön edustajalle. Ymmärrän, että Siijuvella on kova työ valvoa bilettäviä teinejä, mutta kolmekymppisenä osaan jo ihan aikuisten oikeasti huolehtia itsestäni. Tänään jouduinkin muistuttamaan Siijuven Luisia, että en ole enää lapsi, en tarvitse valvontaa, eikä minua tarvitse syyllistää siitä jos en ole vastannut puhelimeen. Olenkin nyt hyvillä mielin, että sain vihdoin sanottua hänelle suoraan asiat. Elämä helpottuu kummasti kun pystyy ilmaisemaan itseään espanjaksi.
Viime aikoina kokemani asiat ovatkin vain vahvistaneet minua sekä käsitystä siitä kuka ja millainen olen. Vaikka olenkin täysin toisessa kulttuurissa, ei minun tarvitse olla samanlainen ja omaksua tapoja joista en pidä. Olen edelleenkin kärkäs sanomaan asioista ja ilmaisemaan mielipiteeni. Eurooppalainen nainen joka ei jää nurkkaan hyräilemään taitaakin olla joillekin mukamas machoille liikaa. Mielestäni heidänkin on hyvä oppia toisenlaisesta naiskuvasta, kuin mihin he ovat tottuneet.
Loppujen lopuksi olemme kuitenkin kaikki yksilöitä tässä maailmassa. Ihmisten lokeroiminen asuinmaan ja kulttuurin perusteella on täysin turhaa, koska ihmisinä olemme kaikki erilaisia. Kaikki tuntemani meksikolaiset ovat erilaisia vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiäkin löytyy. Ymmärrän, että kilpikonnaretken pitäjälle nämä retket ovat elinehto ja ymmärrän, että kaupungissa asuvat meksikolaiset eivät osaa uida. Vaikka ymmärrän se ei tarkoita, että pidän näistä asiosta. En voi kuitenkaan ymmärtää rasismia ja syrjintää joka kohdistuu pelkästään toisen ihonväriin, uskontoon ja kulttuuriin. Miksi ne omat tavat, tottumukset ja uskonto mukamas olisivat kaikkein parhaita? Kulttuurien ja kielien rikkaus on meille kaikille hyväksi ja voimme oppia toisiltamme paljon.
Hyvää viikonloppua!
ps. kaikille niille jotka jauhavat sanomaa "maassa maan tavalla" kehotan muuttamaan uuteen maahaan puoleksi vuodeksi.
pps. Ei eläintenoikeudet euroopassakaan aina ole kunnossa ja eläinten systemaattista kidutusta löytyy myös Suomesta. Katso video turkistilojen oloista täältä.
maanantai 28. helmikuuta 2011
Me siento desperanza
Meksikossa on tapana, että aikuiset lapset viettävät hyvin paljon aikaa vanhempiensa kanssa, ja he käyvät yhdessä ulkona syömässä tai elokuvissa. Vaikka perhe onkin kaikista tärkein, minusta tuntuu hassulta, kun Janette 30-vuotta asuu kotona ja myös viettää kaiken vapaa-aikansa vanhempiensa kanssa. Pääsin eilen mukaan perheen perinteiselle sunnuntaipäivälliselle ja vietimmekin oikein leppoisan päivän. Kävimme syömässä naapurikaupungissa Atlixcossa herkullisen taco-aterian, kiertelimme vehreässä Xócalossa ja päivän päätteksi kävimme katsomassa Meksikolaisen elokuvan Presunto Culpablen. Elokuva tuskin tulee koskaan Suomeen, mutta espanjankielentaitoiset voivat ladata elokuvan netistä. Leffa antaa hyvän käsityksen siitä millainen oikeusjärjestelmä rakkaassa toisessa kotimaassani on, kannattaa ehdottomasti katsoa se.
 | |
| Señor Kuolema antoi minulle ennustuksen: "Cuanto más se ama más se sufre - the more you love the more you suffer" Viittaakohan tämä ennustus etärakkauteen, joka välillä on hyvinkin raastavaa! |
Kävimme viime viikolla Banco de Alimentoksen reissulla maan pääkaupungissa hakemassa ruoka-avustuksia. Matka oli hyvin opettavainen kaikessa mielessä, opin myös paljon espanjaa istuessamme autossa kymmenen tuntia. Tärkein oppimani lause oli "Me siento desperanza - I feel hopeless". Tunsinkin itseni käsittämättömän surulliseksi, koska matkalla näkemäni asiat saivat minut tuntemaan itseni täysin hyödyttömäksi täällä.
Meksikon tilanne tuntui ja tuntuu edelleen täysin toivottomalta. Ihmiset asuvat kaatopaikalla tai likaviemäriksi muutetun joen varrella. Voin vain kuvitella, kuinka sairaita nämä ihmiset ovat. Silmiäni kirveli ja kurkkuani kuristi, koska se ulosteiden sankka haju tuntui järkyttävän voimakkaalta, vaikka me vain ajoimme kymmenien metrien päässä ulostejoesta. Maan hallitus on antanut luvan kaataa Mexico Cityn ulosteet jokeen, vaikka joen läheisyydessä asuukin kymmeniätuhansia ihmisiä. Mitä tämä välinpitämättömyys kertoo hallituksesta, jonka tehtävänä olisi huolehtia maansa kansalaisista?
Meksikolla on paljon luonnonrikkauksia kuten öljyä, kaasua ja hopeaa. Maan kansalaiset ovat kuitenkin köyhiä ja sairaita, koska hallitus pistää suurimman osan rikkausta omaan taskuunsa. Meksikolla onkin ollut aivan käsittämättömän ala-arvoiset hallitsijat maan koko historian ajan. Voin vain toivoa, että Meksiko saa ansaitsemansa hallituksen joku päivä ja maan ihanat kansalaiset paremman elämän.
Parempaa huomista toivoen
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Hola cariñosos!
Radiohiljaisuus on päättynyt, täällä puhuu Meksiko. Anteeksi, kun en ole kirjoitellut pitkiin aikoihin. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, maanjäristyksistä huolimatta täällä on kaikki hyvin. Tänä viikonloppuna olen viettänyt laatuaikaa perheeni kanssa. Reginan 2-vuotisyntymäpäivien lisäksi minut on tällä kertaa kutsuttu mukaan perheen perinteiselle sunnuntaipäivälliselle. Viihdyn perheeni kanssa yhä enemmän, vaikka yhteistä juteltavaa ei oikein taida löytyä. Luulen sen johtuvan siitä, että mama taitaa edelleen pitää minua hiema vajaaälyisenä puutteelisen kielitaitoni vuoksi. Muiden sukulaisten kanssa tulen hyvin juttuun, tänään aamulla juttelin taas pitkät pätkät tädin perheen kanssa. Hekin sanoivat, että mun espanja alkaa sujumaan jo tosi hyvin, mikä tekee mut tosi iloiseksi.
Edellisenä viikonloppuna kävimme Valle de Bravo ja Monarcha de Mariposas retkellä. Kannattaa klikata tuota linkkiä, sieltä saat lisätietoa mikä paikka on kyseessä. Lyhyesti kerrottuna miljoonat monarkkiperhoset saapuvat Mariposa Monarcaan talvehtimaan ja paikka on perhosista oranssina aina maaliskuuhun asti.
Rankasta kävelystä huolimatta retki oli aivan ihana, koska vihdoin pääsin luonnon keskelle. Vaikka viihdyn kaupungissa päivä päivältä enemmän, olen silti sydämeltäni maalaistyttönen, joka rakastaa rämpiä metiköissä. En maltakaan odottaa tulevaa matkaa Oaxacaan, jossa pääsen niin merenrannalle kuin pyramideille. Sitä ennen käväisen salsaamassa Veracruzin karnevaalissa ensi viikonloppuna. Tällä kertaa tulen häikäisemään kaikki tanssikuvioillani, koska olen menossa huomenna salsatunnille. Salsan lisäksi olen taas aloittanut joogan, ja muistin jälleen miksi niin kovin rakastan ashtangaa. Ganesha yoga shalan Galdy on pistänyt minut seisomaan päällääni ja hän ei muutenkaan päästä minua kovin helpolla. Ihanaa <3
Ensi viikolla alan työstämään uusia projekteja Banco de Alimentoksessa, kiitos Ullalle mahtavasta ideasta! Kirjoittelen lisää, kun projektit ovat saaneet lisää tuulta allensa. Meksikossa kun mikään ei ole ikinä varmaa, vaikka kuinka luvataan.
Lämpöä ja aurinkoa sekä voimaa kevääseen!
Edellisenä viikonloppuna kävimme Valle de Bravo ja Monarcha de Mariposas retkellä. Kannattaa klikata tuota linkkiä, sieltä saat lisätietoa mikä paikka on kyseessä. Lyhyesti kerrottuna miljoonat monarkkiperhoset saapuvat Mariposa Monarcaan talvehtimaan ja paikka on perhosista oranssina aina maaliskuuhun asti.
 |
| Vasemmalta lähtien Elina, Chris, Alena ja minä. Retken aikana saimme aikaan hyvän riidan, koska saksalaiset puhuivat keskenään Saksaa ja minä en ymmärtänyt yhtään mitään. Terkkuja vaan Saksan hallinnolle, että vapaaehtoistyöohjelmanne haisee! |
 |
| Päivän aikana kävelimme yhteensä 5 tuntia, menomatkan ollessa lähes kokonaan ylämäkeä. Kuten kuvasta näkee polkumme oli hyvin kuivaa mutahiekaa joka pöllysi ruskeana. Me köyhät vapaaehtoistyöntekijät taivalsimme matkan jalan ja katsoimme, kun rikkaiden perheiden opiskelijalapsukaiset sekä jenkkituristit pyyhälsivät ohitsemme hevosilla. |
 |
| Matkan aikana selvisi, että Meksikossa on myös metsää ;) |
 |
| Valle de Bravo. Rikkaiden ja kuuluisien hot spot. |
Ensi viikolla alan työstämään uusia projekteja Banco de Alimentoksessa, kiitos Ullalle mahtavasta ideasta! Kirjoittelen lisää, kun projektit ovat saaneet lisää tuulta allensa. Meksikossa kun mikään ei ole ikinä varmaa, vaikka kuinka luvataan.
Lämpöä ja aurinkoa sekä voimaa kevääseen!
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Todo sobre Puebla...y un poco de Cholula tambien
 |
| Tyypillinen katunäkymä Meksikossa. Ystäväni Luis poseeraa näön vuoksi. |
 |
| La casa de la Revolucion. Meksikon vallankumous alkoi Pueblasta vuonna 1910. Vierailimme talossa, jossa kapinalliset asuivat ja kuolivat. |
 |
| Sain lahjaksi gelatiinikakun kokkikurssin pitäjältä. Onneksi perheeni pitää gelatiinista, ettei tarvinnut pois heittää! Saan niin paljon koko ajan Vasos Fragilekselta, etten oikein tiedä kuka auttaa ketä... |
 |
| Kuvassa on Pueblan uusi kuvernööri Moreno Valle. Olin Vasos Fragileksen porukan kanssa kuuntelemssa kuvernöörin ja muiden pukumiesten näkemystä avustus- ja hyväntekeväisyystyöstä. Tilaisuudessa allekirjoitettiin sopimus, jonka tavoitteena on parantaa hallituksen ja järjestöjen välistä yhteistyötä. Toivottavasti uusi kuvernööri myös lunastaa lupauksensa, ja tulevaisuudessa hallitus ottaa osaa hyväntekeväisyystyöhön. |
 |
| Mitä jos Esa ostan tälläisen ja lähdetään kiertelemään Lattareita heinäkuussa? |
 |
| Homer ja kaverit; tunnelma katossa! |
 |
| Se mikä Suomessa olisi heitetty jo viikko sitten roskiin, on täällä täysin syötävää. |
 |
| Viinirypäleet käydään yksitellen läpi. Pois heitetään vain jos rypäleessä asuu jotain. |
 |
| Banco Alimentos, Por un futuro sin hambre |
 |
| Lapset odottavat kiltisti, kun äidit hakevat ruoka-avustuksia. |
 |
| Odottavan aika on pitkä |
 |
| Laittakaa tänne! Kyselykaavakkeiden säilytyslaatikko. |
 |
| Jokaviikkoinen vierailija äitinsä selässä. |
 |
| Suurperheen pienokainen. |
 |
| Tämä ihanuus piristyi heti, kun sai katsella kuvia kamerasta. Takana näkyy esimieheni Gustavo. |
 | |||
| Sain viime perjantaina viettää koko päivän ruoka-avustusta hakevien perheiden parissa. 1-16-vuotiaat lapset ja nuoret odottavat kiltisti, kun äiti tai isi ovat jonottamassa, ja lapset eivät huuda, riehu tai kiukuttele. Jos BA antaa luvan koitan keksiä isommille jotain puuhaa päivän ajaksi. |
lauantai 5. helmikuuta 2011
Jo kuukausi Meksikossa
Tänään tulee tasan kuukausi täyteen Meksikon elämää. Aika menee todella nopeasti tai sitten ei...tunnelmat vaihtelevat hyvinkin paljon jopa viikossa. Tällä viikolla on ollut hyvä fiilis, johtuen varmaan siitä, että olen joka ilta ollut jossain ja minulla ei ole ollut aikaa ikävöidä. Viime viikon välikohtaus Maman kanssa myös latisti tunnelmia aika paljon, mutta päätin olla ottamatta kaikkea niin vakavasti. Ei se ole maailmanloppu, jos minua neuvotaan miten pitää siivota. Täytyy opetella hieman nöyryyttä ja ottaa kaikki hyvä oppi vastaan. Kieltämättä nämä siivoamiseen käytettävät riepu-harja-yhdistelmät menee tältä typyltä yli hilseen. Suomesta saa siis lähettää tänne moppeja sekä imurin, niin yhteiselo Meksikon perheen kanssa sujuu paljon helpommin. Pieni keskustelu puhdistaa aina ilmaa ja minulla ja Mamalla tuntui menevän jo paljon paremmin. Välikohtauksen jälkeen minua pyydettiin ensimmäistä kertaa mukaan perheen rientoihin ja meillä oli oikein mukavaa. Riennoissa oli mukana sukulaisia, joiden kanssa keskustelin espanjaksi muun muassa Suomen koulutusjärjestelmästä. Sain kaikilta muilta kehuja kielitaidostani, mutta Papani taas tyrmäsi kielitaitoni täysin kaikkien vieraiden edessä. Näitä ihmisiä on hyvin vaikea miellyttää! Perheen kanssa ei siis välttämättä aina suju niin hyvin, muuten elämä täällä on hyvää. On kieltämättä outoa asua tuntemattomien ihmisten kanssa, kenen kanssa minulla ei ole yhteistä kieltä. Tässä kohtaa aion myös teilata Meksikon koulut täysin, koska yliopiston käyneet ihmiset eivät osaa englantia. Onneksi meillä Suomessa opetetaan lapsesta lähtien muitakin kieliä, kuin Suomea.
Ja eihän tämä vuodatus vielä tähän pääty! Nyt on alkanut sapettamaan ainaiset aikaiset herätykset ja työskentely lauantaisin. Lauantaivuorojen vuoksi matkustaminen ei onnistu lainkaan, koska kaikki matkat tehdään aina la-su. Puebla ja kaupunkielämä on jo suurimmaksi osaksi koettu, nyt olisi tarvetta päästä loikoilemaan rannoille ja kiipeämään vanhojen Maya-pyramidien raunioita. Meksikolla on vielä niin paljon annettavaa, en halua jumiutua yhteen paikkaan!
Yleensä olen pitänyt Vasos Fragiles projektista enemmän, kuin hullu puurosta, mutta tämän päiväinen oli hullullekin liikaa. Olen huomioinut aiemmin, että Señor Arteaga López on hyvin uskonnollinen, ja pidin häntä hiljaisena miehenä, joka rukoilee itsekseen. Tänään sain kuitenkin kuulla jumalan sanaa uuden testamentin paremmasta versiosta, mikä ikinä se lieneekään! Herra López on puhunut vierailla kielillä, kastunut ja vaikka mitä, koska jumala on hänen kauttaan puhunut. Minullekin nämä kokemukset olisivat kuulemma täysin mahdollisia. Onneksi voin vielä käyttää "en osaa enkä ymmärrä espanjaa" korttiani, ja pääsin tukalasta tilanteesta pois. Mutta tukalaa tilannetta seurasi vielä vähän enemmän tukala tilanne myöhemmin, kun herra halusi tietää miksi en jo ole naimisissa! Olen kuulemma jo aivan liian vanha, Meksikossa kun on tapana mennä naimisiin 15-vuotiaana. Ei muuta kuin onnea ja menestystä kaikille teineille, jotka avioliiton auvoiseen satamaan päätyvät!
Ja eihän tämä vuodatus vielä tähän pääty! Nyt on alkanut sapettamaan ainaiset aikaiset herätykset ja työskentely lauantaisin. Lauantaivuorojen vuoksi matkustaminen ei onnistu lainkaan, koska kaikki matkat tehdään aina la-su. Puebla ja kaupunkielämä on jo suurimmaksi osaksi koettu, nyt olisi tarvetta päästä loikoilemaan rannoille ja kiipeämään vanhojen Maya-pyramidien raunioita. Meksikolla on vielä niin paljon annettavaa, en halua jumiutua yhteen paikkaan!
Yleensä olen pitänyt Vasos Fragiles projektista enemmän, kuin hullu puurosta, mutta tämän päiväinen oli hullullekin liikaa. Olen huomioinut aiemmin, että Señor Arteaga López on hyvin uskonnollinen, ja pidin häntä hiljaisena miehenä, joka rukoilee itsekseen. Tänään sain kuitenkin kuulla jumalan sanaa uuden testamentin paremmasta versiosta, mikä ikinä se lieneekään! Herra López on puhunut vierailla kielillä, kastunut ja vaikka mitä, koska jumala on hänen kauttaan puhunut. Minullekin nämä kokemukset olisivat kuulemma täysin mahdollisia. Onneksi voin vielä käyttää "en osaa enkä ymmärrä espanjaa" korttiani, ja pääsin tukalasta tilanteesta pois. Mutta tukalaa tilannetta seurasi vielä vähän enemmän tukala tilanne myöhemmin, kun herra halusi tietää miksi en jo ole naimisissa! Olen kuulemma jo aivan liian vanha, Meksikossa kun on tapana mennä naimisiin 15-vuotiaana. Ei muuta kuin onnea ja menestystä kaikille teineille, jotka avioliiton auvoiseen satamaan päätyvät!
 |
| Banco de Alimentos. Valoa tunnelin päässä. |
 |
| Minä kuumottavan papukaijan kanssa. Loro osasi matkia naurua ja meillä oli hauskaa! |
 |
| Mujeres Vasos Fragiles lapsukaiset opiskelevat musiikkia joka lauantai. Vivienda En Armoniá projektissa on yhteensä 21 lasta, joista vain kaksi on tyttöä! Sisarukset ovat hyvin kiinnostuneita Suomesta ja parhaan kykyni mukaan koitan heille kertoa millaista elämä maapallon toisella puolella on. |
 |
| Tein kutsun keskusteluiltaan ja tästä huumorityylistä tykättiin tosi paljon. Aiempi asiallinen mainos sai aikaan vaan nyökyttelyjä. |
 |
| Ihana Señora Rocio López Cielo. The Jefe. |
 |
| Oppitunti meneillään. |
 | ||
| Tortugas toman sol. |
maanantai 31. tammikuuta 2011
Synttäreitä ja pyramideja
 |
| Meksikolaiset rakastavat gelatiinia. Tässä tyylinäyte a la Coca-Cola! Jääkuutiotkin ovat gelatiinia... |
 |
| Mi Pápa cumpli 62 años (kynttilässä on väärä ikä). Pápa Juanin vieressä Mama Guadaluepe aka. Pipis. |
 |
| Centro historicon Xócalossa on aina sunnuntaisin katumarkettien lisäksi esityksiä joka lähtöön, tässä mallia kiipeämisestä tolppaan. |
 |
| I just love these colours. Sitten, kun mulla on ihan oikea talo joskus, sen on oltava pastellinvärinen! |
 |
| Matka Pueblan naapurikylään Cholulaan oli ihanaa vaihtelua. Tässä näkymä kirkon/pyramidin huipulta. Kaunista ja rauhallista. |
 |
| Reissaajan kuluneet jalat ja vanhoja tekstejä kirkon lattiassa. |
 |
| Tässä on vain murto-osa Tepanapan pyramideistä. Ylhäällä on ökykirkko Santuarito de Nuestra señora de los Remidios. |
 |
| Lisää Tepanapaa. |
 |
| Lisää ihania värejä. Söin tässä 1939-luvulla perustetussa raflassa herkulliset Quesidillat. |
 |
| Sain itseenikin herkullisia punaisen värejä, kun unohdin laittaa aurinkorasvaa! Mahtava rusketus... |
perjantai 28. tammikuuta 2011
Today I was actually working - mucho trabajo hoy - tänään työskentelin niska limassa
Toimistohommat Bancossa ovat minun osalta jokseenkin ohitse. Kuten aiemmin kerroin minun piti mennä kuvauskeikalle maailman mukavimman naisen kanssa. No kävikin niin, että kuvauskeikka olikin ihan jotain muuta, ja paikanpäällä oli vain Banco Alimentoksen koulutustilaisuus. Koulutuksessa Sammy (nainen, joka ei sitten ollutkaan maailman mukavin) höpötti espanjaa ja minä en ymmärtänyt yhtään mitään. Koitin hänelle kertoa, että nyt ei comprende sitten millään. Yhtäkkiä huomasin, että hän on hyvästelemässä minua ja kohta näenkin vain hänen valkoisen autonsa takavalot. Olin niin hämmentynyt, etten tajunnut tehdä mitään. Jäin sinne yksin tuntemattomien ihmisten luo suu ammollaan ihmettelemään, että mitäs sitten seuraavaksi. Onneksi tunnen alueen, jossa olimme, koska toinen projektini Vasos Fragiles sijaitsee lähellä. Osasin siis omin avuin kotiin.
Mitä jos en olisikaan tuntenut aluetta? Taksin olisin varmasti saanut, mutta eihän nyt ketään voi jättää yksin vieraassa maassa ilman kielitaitoa! Sammy onkin ihan loistava esimerkki ihmisestä, ketä ei saisi päästää työskentelemään sosiaaliprojekteissa ja toisesta kulttuurista tulevien kanssa. Muutenkin ko. naisella oli jotain täysin älyttömiä letkautuksia, kuten "miksi olet ylpeä kotimaastasi, kun siellä on niin kylmä" tai "onpa outoa, kun pääkaupunki sijaitsee rannalla, kun se yleensä on keskellä maata". Naisen työmoraali on myös eittämättä huonoin, johon olen koskaan törmännyt. Hänen työpäivänsä alkaa noin 10 - 11 ja kotiin hän lähtee siinä kello yhden maissa.
Kerroin seuraavana päivänä välikohtauksesta Chrisille ja kohta paikan esimiehet tulevat kauhistelemaan minulle, että "onhan kaikki varmasti ok, eihän sinua olisi saanut sinne jättää!" Eihän minulla mitään hätää ollut, vaikka paikka on kuulemma vaarallinen pimeän aikaan. Kerroin kuitenkin vastaaville, että kaikkein mieluiten työskentelisin ihmisten parissa, enkä nököttäisi koneella. Toiveeni toteutuikin tänään ja pääsin jakamaan avustuksia.
Perjantaisin Banco Alimentoksen tiloihin tulee köyhiä ja sairaita ihmisiä hakemaan avustuksia ja ostamaan leipää sekä kakkuja halvalla. Kaikille jaetaan kuittia vastaan ruokasäkki ja 1,5 litran limut. En nyt ota kantaa avustuksen sisältöön, koska on pääasia, että nälkäiset saavat edes jotain vatsansa täytteeksi. Olen myös hyvin hämmentynyt meksikolaisten rakkaudesta kakkuihin, kekseihin ja muihin makeisiin herkkuihin. Ihmiset, joilla ei ole mitään, ostavat vähillä rahoillaan 20 hengen Sponge Bob kakkuja. Kakut yms. ovat lahjoituksia kaupoilta ja Banco myy ne eteenpäin. Jos kakun oikea hinta on ollut 200 pesoa se myydään pois 10-20 pesolla. Tällä kaupalla Banco maksaa palkkoja, vuokraa ja muita kuluja.
Konttorihommista päästyäni pääsin vihdoin juttelemaan muiden paikallisten vapaaehtoisten kanssa, pakkaamaan ruoka-avustuksia sekä jakamaan niitä avustettaville. Juttelin niitä näitä mammojen ja pappojen kanssa, suurinta osaa keskustelusta en tosin ymmärtänyt, mutta ihmiset tuntuivat olevan iloisia jo siitä, että joku kuuntelee ja hymyilee. Mieleeni jäivät erityisesti 100-vuotias pappa, jolla oli vain kaksi keltaista hammasta suussaan sekä yksikätinen mamma, joka sanoi jumalten suojelevan minua. Aika monelle ihmiselle tunnuin olevan jotain todella eksoottista. Voin hyvin kuvitella, että vaaleahiuksinen työkaverini Chris on herättänyt vielä enemmän kohua aloittaessaan työt Bancossa.
Toisesta projektistani Vasos Fragilesista tarttui mukaan ihan oikea kaveri ja olin eilen ulkona Luisin ja hänen kavereidensa kanssa. Meksikolaiset baarit ovat ihan huippuja. Alkuillasta luukutetaan vanhoja meksikolaisia hittejä ja kaikki laulavat mukana. Sitten on vuorossa salsaa ja lopuksi tanssitaan reggaetonia! Ja eilen saikin vatkata pyllyä reggaetonin tahtiin ihan huolella, ja minkäänlaista ahdistelua en kokenut, koska Luis ja hänen ystävänsä ovat kaikki homoja. Ilta oli tälle tytölle mitä mukavin, koska salsan opetuksen lisäksi miehet kehuivat ulkonäköäni koko illan ja heidän mielestään olin myös kaikkein paras tanssija. Ihan parhautta!
Huomenna taas töihin aamulla, eli nyt vaan lepoa.
Besos
Mitä jos en olisikaan tuntenut aluetta? Taksin olisin varmasti saanut, mutta eihän nyt ketään voi jättää yksin vieraassa maassa ilman kielitaitoa! Sammy onkin ihan loistava esimerkki ihmisestä, ketä ei saisi päästää työskentelemään sosiaaliprojekteissa ja toisesta kulttuurista tulevien kanssa. Muutenkin ko. naisella oli jotain täysin älyttömiä letkautuksia, kuten "miksi olet ylpeä kotimaastasi, kun siellä on niin kylmä" tai "onpa outoa, kun pääkaupunki sijaitsee rannalla, kun se yleensä on keskellä maata". Naisen työmoraali on myös eittämättä huonoin, johon olen koskaan törmännyt. Hänen työpäivänsä alkaa noin 10 - 11 ja kotiin hän lähtee siinä kello yhden maissa.
Kerroin seuraavana päivänä välikohtauksesta Chrisille ja kohta paikan esimiehet tulevat kauhistelemaan minulle, että "onhan kaikki varmasti ok, eihän sinua olisi saanut sinne jättää!" Eihän minulla mitään hätää ollut, vaikka paikka on kuulemma vaarallinen pimeän aikaan. Kerroin kuitenkin vastaaville, että kaikkein mieluiten työskentelisin ihmisten parissa, enkä nököttäisi koneella. Toiveeni toteutuikin tänään ja pääsin jakamaan avustuksia.
Perjantaisin Banco Alimentoksen tiloihin tulee köyhiä ja sairaita ihmisiä hakemaan avustuksia ja ostamaan leipää sekä kakkuja halvalla. Kaikille jaetaan kuittia vastaan ruokasäkki ja 1,5 litran limut. En nyt ota kantaa avustuksen sisältöön, koska on pääasia, että nälkäiset saavat edes jotain vatsansa täytteeksi. Olen myös hyvin hämmentynyt meksikolaisten rakkaudesta kakkuihin, kekseihin ja muihin makeisiin herkkuihin. Ihmiset, joilla ei ole mitään, ostavat vähillä rahoillaan 20 hengen Sponge Bob kakkuja. Kakut yms. ovat lahjoituksia kaupoilta ja Banco myy ne eteenpäin. Jos kakun oikea hinta on ollut 200 pesoa se myydään pois 10-20 pesolla. Tällä kaupalla Banco maksaa palkkoja, vuokraa ja muita kuluja.
Toisesta projektistani Vasos Fragilesista tarttui mukaan ihan oikea kaveri ja olin eilen ulkona Luisin ja hänen kavereidensa kanssa. Meksikolaiset baarit ovat ihan huippuja. Alkuillasta luukutetaan vanhoja meksikolaisia hittejä ja kaikki laulavat mukana. Sitten on vuorossa salsaa ja lopuksi tanssitaan reggaetonia! Ja eilen saikin vatkata pyllyä reggaetonin tahtiin ihan huolella, ja minkäänlaista ahdistelua en kokenut, koska Luis ja hänen ystävänsä ovat kaikki homoja. Ilta oli tälle tytölle mitä mukavin, koska salsan opetuksen lisäksi miehet kehuivat ulkonäköäni koko illan ja heidän mielestään olin myös kaikkein paras tanssija. Ihan parhautta!
Huomenna taas töihin aamulla, eli nyt vaan lepoa.
Besos
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Elämä alkaa asettua raiteilleen
Kaikki uusi ja ihmeellinen tuntuu nyt olevan mennyttä ja elän täällä normi arkea. Tällä hetkellä tunnen ehkä enimmäkseen riittämättömyyttä vajaan kielitaidon vuoksi. En tiedä mitä minulta odotetaan ja tuntuu, etten osaa auttaa tarpeeksi hyvin. Koitan pitää mielessäni, että olen työskennellyt vasta viikon, eikä siinä ajassa kukaan pysty tekemään ihmeitä.
Ihmeistä puheen ollen, olen oppinut paljon katolilaisuudesta. Itse katolinen kirkko on mielestäni täysin nolla, mutta pidän kaikista pienistä jutuista mitä katoliset tekevät. Ihmeet, rukoukset, enteet ja eleet ovat tälle pinttyneelle pakanalle uutta ja ihmeellistä. On hauska huomata, kun kirkon tai uskonnollisen patsaan ohi kuljettaessa tehdään ristinmerkkejä niin kotona kuin kaupungilla. Vaikka en perinteisessä mielessä usko jumalaan ja en kannata kirkkoja, kunnioitan kaikkien uskoa ja uskontoja. Meksikon mamani oli hyvin mielissään, kun annoin luvan laittaa Guadalupen neitsyen kalenterin seinälleni. Tulevalla matkalla Oaxacaan aion ehdottomasti vierailla kirkossa, jossa perinteiset uskonmenot sekoittuvat vanhoihin luonnon uskontoihin.
Koska työkavereideni mielestä olen liian laiha, he syöttävät minua kuin jouluksi lihotettavaa porsasta. Meksikossa on epäkohteliasta jättää syömättä, joten kiltisti laitan suuhuni kaikki tortillat ja muut herkut. Jotta en ihan paisu muodottomaksi, käyn työkavereiltani salaa Leon kuntosalilla. Leon sali on eittämättä kaikista räkäisin sali, jossa olen koskaan ollut. Salilta kuitenkin löytyy kaikki tarvittava ja itse Leo on voittanut yhtä sun toista kehonrakennuksen saralla. Eilen kuntosalilla polkiessani pyörää sain seuraksi nuoren poikasen. Heitimme läppää ja parin lauseen jälkeen nuori herra halusi numeroni, koska "Quiero bailar contigo!" Tein virheen kertoessani, että seurustelen mutta poikaystäväni on siis Suomessa. Pitäisihän minun jo tietää, ettei sillä ole täällä mitään merkitystä! Onneksi en muista Meksikon numeroani, joten ei tarvitse odottaa soittoa ihan lähiaikoina. Luulin tilanteen päättyvän onnellisesti, mutta tämä Pedro, Luis, Juan mikälie alkoi räpsimään minusta kännykkäkameralla kuvia, kun hikisenä poljin kuntopyörää! Tajusi sentään lähteä lätkimään, kun peitin käsilläni kasvot jokaisessa kuvassa.
Huomenna olen menossa jonkun-tutun-joka-tuntee-jonkun syntymäpäiville. Sain kutsun työkaveriltani, jonka kanssa teemme kotisivuja Mujeres Vasos Fragiles-järjestölle. Luis lupasi, että hänen ystävät opettavat minulle niin paljon kirosanoja, kuin vaan jaksan opetella. Ehkä niistä on apua, kun seuraavan kerran olen kuntoilemassa.
Besos
Ihmeistä puheen ollen, olen oppinut paljon katolilaisuudesta. Itse katolinen kirkko on mielestäni täysin nolla, mutta pidän kaikista pienistä jutuista mitä katoliset tekevät. Ihmeet, rukoukset, enteet ja eleet ovat tälle pinttyneelle pakanalle uutta ja ihmeellistä. On hauska huomata, kun kirkon tai uskonnollisen patsaan ohi kuljettaessa tehdään ristinmerkkejä niin kotona kuin kaupungilla. Vaikka en perinteisessä mielessä usko jumalaan ja en kannata kirkkoja, kunnioitan kaikkien uskoa ja uskontoja. Meksikon mamani oli hyvin mielissään, kun annoin luvan laittaa Guadalupen neitsyen kalenterin seinälleni. Tulevalla matkalla Oaxacaan aion ehdottomasti vierailla kirkossa, jossa perinteiset uskonmenot sekoittuvat vanhoihin luonnon uskontoihin.
Koska työkavereideni mielestä olen liian laiha, he syöttävät minua kuin jouluksi lihotettavaa porsasta. Meksikossa on epäkohteliasta jättää syömättä, joten kiltisti laitan suuhuni kaikki tortillat ja muut herkut. Jotta en ihan paisu muodottomaksi, käyn työkavereiltani salaa Leon kuntosalilla. Leon sali on eittämättä kaikista räkäisin sali, jossa olen koskaan ollut. Salilta kuitenkin löytyy kaikki tarvittava ja itse Leo on voittanut yhtä sun toista kehonrakennuksen saralla. Eilen kuntosalilla polkiessani pyörää sain seuraksi nuoren poikasen. Heitimme läppää ja parin lauseen jälkeen nuori herra halusi numeroni, koska "Quiero bailar contigo!" Tein virheen kertoessani, että seurustelen mutta poikaystäväni on siis Suomessa. Pitäisihän minun jo tietää, ettei sillä ole täällä mitään merkitystä! Onneksi en muista Meksikon numeroani, joten ei tarvitse odottaa soittoa ihan lähiaikoina. Luulin tilanteen päättyvän onnellisesti, mutta tämä Pedro, Luis, Juan mikälie alkoi räpsimään minusta kännykkäkameralla kuvia, kun hikisenä poljin kuntopyörää! Tajusi sentään lähteä lätkimään, kun peitin käsilläni kasvot jokaisessa kuvassa.
Huomenna olen menossa jonkun-tutun-joka-tuntee-jonkun syntymäpäiville. Sain kutsun työkaveriltani, jonka kanssa teemme kotisivuja Mujeres Vasos Fragiles-järjestölle. Luis lupasi, että hänen ystävät opettavat minulle niin paljon kirosanoja, kuin vaan jaksan opetella. Ehkä niistä on apua, kun seuraavan kerran olen kuntoilemassa.
Besos
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
