Kun aikani Meksikossa alkaa käymään vähiin, olen alkanut taas pohtimaan onko tässä missään ollut mitään järkeä. Samanlaisia ajatuksia mulla oli jo ennen lähtöä ja tallensin tunteeni ensimmäiseen kirjoitukseeni.
Tänään on ollut ihan järkyttävä ikävä ja jo heti noustessani olin hyvin surullinen. Buustatakseni hyvää masista mulla on tapana kuunnella surullisia biisejä rakkaudesta ja ikävästä. Täällä ehdottomia suosikkejani ovat Anna Puu (Sinä olet minä) ja Jenni Vartiainen (Missä muruseni on). Työskentelin koko päivän Jorgen kanssa ja hän innostui melankolisuudestani niin paljon, että suositteli paria espanjankielistä ranteet auki biisiä. Siinähän päivä menikin rattoisasti kaihoisia rakkauslauluja kuunnellen ja kotisivuja tehden. Jos kohta ei sivut kelpaa Rociolle, niin täytyy varmaan nostaa hanskat pystyyn!
Bueno...listasin asioita joista pidän Meksikossa:
1) Ihmiset. Maailman ystävällisimpiä ja auttavaisimpia.
2) Tervehtiminen. Poskisuudelmat ovat ihania! Kaikkia tervehditään kohteliaasti, tunnetaan tai ei.
3) Turhanpäiväinen kaunopuheisuus ja toisten huomioiminen. Esim. kun aivastan bussissa, noin kolme ihmistä sanoo salut! Hyvästellessä kerrataan aina samat "Que te vaya bien, cuidate mucho, andale..." Hyvästeleminen ja tervehvehtiminen on todella tärkeää. Kukaan ei voi astua huoneeseen tervehtimättä kaikkia ja kukaan ei voi poistua sanomatta hyvästejä kaikille. Tai voihan niin tehdä, mutta se on hyvin epäkohteliasta.
4) Juhlat ja musiikki. Joka paikassa pauhaa musiikki ja juhlissa saa häpeämättä laulaa täysillä mukana. Viinaa juodaan sosiaalisesti ja kukaan ei ole änkyrässä eikä haasta riitaa.
5) Värikkäät talot ja talojen seiniin maalatut mainokset ja ilmoitukset
6) Ihmisten jatkuva usko parempaan tulevaisuuteen
7) Matkailu. Kauniita rantoja, pyramideja, historiaa, luontoa, kauniita kaupunkeja...Meksikossa on kaikkea kaikille!
Ja asioita joista en pidä:
1) Jatkuva melu. Musiikki pauhaa koko ajan ja täysillä. Lisätään siihen päälle kaikenmaailman kaasu-autot, jotka herättävät aamuisin viideltä. "El gaaaaas"
2) Ihmisten naiivi usko parempaan tulevaisuuteen ja yliuskonnollisuus. Herra auttaa kaikessa, oli sitten kyse pyykinpesusta tai tapahtuman järjestämisestä. "Gracias a dios"
3) Aikataulujen venyminen ja luvattujen asioiden unohtaminen. Suomalainen on tottunut siihen, että jos jotain sanotaan se myös pitää. "No te preocupes...ahorita"
4) Vastuunottamisen vaikeus ja vastuun välttely kaikissa muodoissa. "Como quieres"
Kaikkeen kuitenkin tottuu. Täällä ei kannata ottaa asioita turhan vakavasti tai saa pian vaivoikseen palleatyrän. Nyt jo kotiin lähtenyt Marleen ei yksinkertaisesti enää jaksanut näitä listaamiani asioita ja hän oli viimeiset kuukaudet aivan äärirajoilla jaksamisensa kanssa. Täällä kannattaakin heittää omat tottumukset ja tavat romukoppaan ja antaa mennä paikallisten ehdoilla. Jujuna on vain se, ettei kadota itseään siinä rytäkässä. On tärkeää tietää kuka olet ja mistä tulet, jottei minuus häviä. Tehokas ja suorapuheinen saksalainen ei vain voi toimia samalla tavalla, kuin mihin on tottunut. Niin minustakin on tullut paljon rauhallisempi ja kärsivällisempi, kuin mitä olin Suomessa. Ihan hukkaan ainani täällä ei siis mennyt ;)
Suuren turhautumisen vallassa muutama kuukausi sitten kirjoitin, mitä pitäisi tapahtua/mitä minun olisi saatava aikaan, jotta olisin tyytyväinen aikaani täällä.
1) Olen saanut uusia rahoittajia Mujeres Vasos Frágilekselle.
Rasti tähän kohtaan, kyllä.
2) Köyhät ja kierrätys, kotisivut Banco De Alimentokselle.
Rasti kohtaan, työn alla. Tästä puhuin ja kohkasin hetken aikaa, kukaan Bancolla ei vain jaksanut innostua kierrätysprojektista. Kotisivuja ollaan aloittelemassa...
Tästä voisin vetää johtopäätöksen, että työsaavutuksiin olen 85 % tyytyväinen. Parasta täällä on ollut tutustuminen Meksikoon, meksikolaisiin ja Meksikon kulttuuriin sekä espanjan opiskelu. Mukaan on myös tarttunut ainakin yksi hyvä ystävä ja kymmeniä nukkumapaikkoja maailmalta.
Nyt salille hikoilemaan suru pois, adios!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meksikolainen kulttuuri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meksikolainen kulttuuri. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 18. toukokuuta 2011
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Kulttuuriväsymystä
Olen nyt saanut muutamaan otteeseen palautetta, että en saisi kirjoittaa negatiivisista asioita blogiini. Blogi kuitenkin on hyvää terapiaa, kun saa purkaa ajatuksiaan omalla äidinkielellään. Aion myös jatkossa kirjoittaa niin hyvistä kuin pahoista asioista, voin sitten laittaa varoituksen tekstin alkuun " ei sovi heikkohermoisille".
Kannattaa muuten lukea jotain kulttuurishokista niin ymmärrätte vähän paremmin mitä täällä koetaan. Kolmen kuukauden komennuksen jälkeen olen nyt vaiheessa, jossa kaikki paikallisten tavat tuntuvat täysin typeriltä. Kulttuuriväsymystä ei helpota yhtään se, että Mamani isä on todella heikossa kunnossa sairaalassa ja perheeni täällä voi pahoin, oma rakas Quidoni vetelee viimeisiään ja etärakkaus on vaikeaa. Kun luen blogikirjoituksiani huomaan sen itsekin kuinka negatiivinen olen. En kuitenkaan aio teeskennellä mitään muuta kuin olen ja miltä minusta tuntuu. Tällä hetkellä täällä on todella vaikeata ja olen enemmän kuin onnellinen päästessäni Kanadaan haukkaamaan happea.
Ja sitäpaitsi vaikeuksien ja väärinkäsitysten jälkeen löytyy aina ymmärrys. Olen keskustellut paljon paikallisen ystäväni Luisin kanssa kulttuurieroista ja nyt tiedän miten meksikolaiset ajattelevat. Osaan siis paremmin ottaa huomioon heidän näkemyksiään ja tapojaan. Ehkä parhaiten eurooppalaisten ja meksikolaisten eroja kuvaa äärimmäinen hienotunteisuus tai sen puute. Esimerkiksi, kun Luisin ystävä Hector tarjosi minulle appelsiinia ja minä kieltäydyin sanomalla " No gracias" Hector ajatteli, että miksi Tiina vihaa minua. Kun keskustelin Luisin ja Hectorin kanssa Gustavon reaktioista he kertoivat, että jos meksikolaiselle sanoo kuten minä sanoin, se tarkoittaa "mene pois täällä ei ole mitään mitä sinä haluaisit". Suorapuheiselle eurooppalaiselle tämä hienotunteisuus on jotain aivan uutta ja käsittämätöntä. Olen kuitenkin tullut tänne oppimaan toista kulttuuria ja kieltä joten en aio luovuttaa leikin kesken. Uusia sanontoja joita aion nyt käyttää useammin ovat " Que se te ofrece" tai "En que puedo ayudarte" Nämä ovat hyvin kohteliaita tapoja kysyä tarvitsetko jotain.
Eikä elämä täällä pelkkää tuskaa ole, saatan olla vähän dramaattinen kuvaillessani tapahtumia. Ihmisten avuliaisuus, ystävällisyys ja kohteliaisuus ovat edelleen niitä piirteitä joita rakastan meksikolaisissa. Rakastan myös sitä, etten koskaan tiedä mitä tulee tapahtumaan päivän aikana. Eilen esimerkiksi päätin ottaa tatuoinnin! Olen miettinyt tatuoinnin ottamista jo kaksi kuukautta, luopunut ajatuksesta kertaalleen ja saanut taas uuden kipinän itseni koristeluun. Nyt kylkeäni koristaa teksti " Sigue tus sueños - tavoittele unelmiasi". Unelmia täällä ollaan toteuttamassa joten mielestäni teksti kuvaa hyvin aikaani Meksikossa.
Viime perjantaina piirtelimme taas lapsukaisten kanssa. Alkuperäinen idea oli tehdä pääsiäismunia saksalaisittain, mutta kukaan ei ostanut meille materiaaleja munanmaalausta varten. Aikataulun kiireisyyden vuoksi päätimme sitten tulostaa pääsiäisaiheisia kuvia lapsille väritettäväksi. Ei kovin kunnianhimoista, mutta lapset tykkäsivät. Monet aikuisetkin uskaltavat tulla juttelemaan kanssamme, kun olemme askartelupöydän ääressä. Kuulimmekin hurjia tarinoita laittomista rajanylityksistä Yhdysvaltoihin sekä puukkotappeluista Bancon tiloissa. Tavallista köyhemmän meksikolaisen arki tuntuu todella raskaalta, silti he jaksavat olla kohteliaita ja yhdeltä rouvalta saimmekin kutsun syömään. Perjantait Bancolla ovat edelleen lempipäiviäni, silloin tunnen tekeväni juuri oikeanlaista vapaaehtoistyötä.
Vasos Fragilekset kotisivut ovat vihdoin valmiina, laitan tänne linkkiä kun sivut ovat livenä. Hyväntekeväisyystapahtuma on valmistumassa kovaa vauhtia...kiitos Luisille! Vaikka MVF naiset ovat aivan ihania, olisi heidän työskentelytavoissaan vähän petrattavaa. Tarvitsen heidän apuaan muun muassa yritysten yhteystietojen etsimisessä ja tapaamisten järjestämisessä, mitään ei kuitenkaan tapahdu jos en vahdi vieressä. Sain sentään noin kymmenen yhteystietoa yhden päivän aikana. Jos pyydän, että voitteko soittaa näille ja näille yrityksille tämän päivän aikana, voin olettaa että tapaamiset ovat sovittu noin kahden viikon päästä...kunhan olen muistanut mainita asiasta noin kymmenen kertaa. Välillä myös tuntuu, että he odottavat minun hoitavan koko projektin hallinnosta markkinointiin ja siivoukseen. Työskentelen täällä enää kuudesta seitsemään viikkoa, siinä ajassa ei ihmeitä saada aikaan. Olen tyytyväinen jos hyväntekeväisyystapahtuma onnistuu edes jollain tapaa!
Ja eivät kaikki meksikolaiset ole laiskoja! Luis on todella pätevä ja kielitaitoinen, ilman hänen apuaan ei tapahtuman järjestämisestä tulisi mitään. Hän auttaa minua ihan hyvää hyvyyttään ja pyyteettömästi...juuri tälläisiä meksikolaiset ovat parhaimmillaan :)
Tänään kävimme taas perheen kanssa lounaalla. Hauskaa oli ja he saivat surullisen oloni hieman paranemaan. Tuntui hieman oudolta kun he kyselivät mitä olen puhunut Siijuven kanssa...en uskaltanut päin naamaa sanoa, että välillä hirttää kiinni kun 2-vuotias Regina lyö ja repii, eikä kukaan kiellä häntä. Perhe siinä sitten vihjaili, että aikaisemmilla vapaaehtoisilla on ollut ongelmia juuri Reginan kanssa. Tällä kertaa meksikolaiset olisivat halunneet puhua ongelmista, mutta minä skagasin. Kunpa Bancollakin joku ottaisi vastuun huppari-tapauksesta, en jaksaisi taas huomenna kysellä mitä on tapahtunut. Hupparin pois heittänyt nainen kun kiertelee, karttelee ja välttelee minua parhaimman mukaan.
Eilen muuten huomasin, että minäkin olen meksikolaistumassa. Musiikin on pauhettava koko ajan, ja bussissa on ihan tajuttoman tylsä istua, jos siellä ei huuda salsa, cumbia tai reggaeton täysillä! Seuraava vaihe onkin se, että työskennellessäni huudatan musiikkia ja samalla laulan kovaa. Vielä musiikki on siedettävän hiljaisella volyymillä, niin että voin vielä keskittyä johonkin.
ps. blogia on luettu jo palttiarallaa 1500 kertaa!
Kannattaa muuten lukea jotain kulttuurishokista niin ymmärrätte vähän paremmin mitä täällä koetaan. Kolmen kuukauden komennuksen jälkeen olen nyt vaiheessa, jossa kaikki paikallisten tavat tuntuvat täysin typeriltä. Kulttuuriväsymystä ei helpota yhtään se, että Mamani isä on todella heikossa kunnossa sairaalassa ja perheeni täällä voi pahoin, oma rakas Quidoni vetelee viimeisiään ja etärakkaus on vaikeaa. Kun luen blogikirjoituksiani huomaan sen itsekin kuinka negatiivinen olen. En kuitenkaan aio teeskennellä mitään muuta kuin olen ja miltä minusta tuntuu. Tällä hetkellä täällä on todella vaikeata ja olen enemmän kuin onnellinen päästessäni Kanadaan haukkaamaan happea.
 |
| Sigue tus Sueños |
Eikä elämä täällä pelkkää tuskaa ole, saatan olla vähän dramaattinen kuvaillessani tapahtumia. Ihmisten avuliaisuus, ystävällisyys ja kohteliaisuus ovat edelleen niitä piirteitä joita rakastan meksikolaisissa. Rakastan myös sitä, etten koskaan tiedä mitä tulee tapahtumaan päivän aikana. Eilen esimerkiksi päätin ottaa tatuoinnin! Olen miettinyt tatuoinnin ottamista jo kaksi kuukautta, luopunut ajatuksesta kertaalleen ja saanut taas uuden kipinän itseni koristeluun. Nyt kylkeäni koristaa teksti " Sigue tus sueños - tavoittele unelmiasi". Unelmia täällä ollaan toteuttamassa joten mielestäni teksti kuvaa hyvin aikaani Meksikossa.
Viime perjantaina piirtelimme taas lapsukaisten kanssa. Alkuperäinen idea oli tehdä pääsiäismunia saksalaisittain, mutta kukaan ei ostanut meille materiaaleja munanmaalausta varten. Aikataulun kiireisyyden vuoksi päätimme sitten tulostaa pääsiäisaiheisia kuvia lapsille väritettäväksi. Ei kovin kunnianhimoista, mutta lapset tykkäsivät. Monet aikuisetkin uskaltavat tulla juttelemaan kanssamme, kun olemme askartelupöydän ääressä. Kuulimmekin hurjia tarinoita laittomista rajanylityksistä Yhdysvaltoihin sekä puukkotappeluista Bancon tiloissa. Tavallista köyhemmän meksikolaisen arki tuntuu todella raskaalta, silti he jaksavat olla kohteliaita ja yhdeltä rouvalta saimmekin kutsun syömään. Perjantait Bancolla ovat edelleen lempipäiviäni, silloin tunnen tekeväni juuri oikeanlaista vapaaehtoistyötä.
Vasos Fragilekset kotisivut ovat vihdoin valmiina, laitan tänne linkkiä kun sivut ovat livenä. Hyväntekeväisyystapahtuma on valmistumassa kovaa vauhtia...kiitos Luisille! Vaikka MVF naiset ovat aivan ihania, olisi heidän työskentelytavoissaan vähän petrattavaa. Tarvitsen heidän apuaan muun muassa yritysten yhteystietojen etsimisessä ja tapaamisten järjestämisessä, mitään ei kuitenkaan tapahdu jos en vahdi vieressä. Sain sentään noin kymmenen yhteystietoa yhden päivän aikana. Jos pyydän, että voitteko soittaa näille ja näille yrityksille tämän päivän aikana, voin olettaa että tapaamiset ovat sovittu noin kahden viikon päästä...kunhan olen muistanut mainita asiasta noin kymmenen kertaa. Välillä myös tuntuu, että he odottavat minun hoitavan koko projektin hallinnosta markkinointiin ja siivoukseen. Työskentelen täällä enää kuudesta seitsemään viikkoa, siinä ajassa ei ihmeitä saada aikaan. Olen tyytyväinen jos hyväntekeväisyystapahtuma onnistuu edes jollain tapaa!
Ja eivät kaikki meksikolaiset ole laiskoja! Luis on todella pätevä ja kielitaitoinen, ilman hänen apuaan ei tapahtuman järjestämisestä tulisi mitään. Hän auttaa minua ihan hyvää hyvyyttään ja pyyteettömästi...juuri tälläisiä meksikolaiset ovat parhaimmillaan :)
Tänään kävimme taas perheen kanssa lounaalla. Hauskaa oli ja he saivat surullisen oloni hieman paranemaan. Tuntui hieman oudolta kun he kyselivät mitä olen puhunut Siijuven kanssa...en uskaltanut päin naamaa sanoa, että välillä hirttää kiinni kun 2-vuotias Regina lyö ja repii, eikä kukaan kiellä häntä. Perhe siinä sitten vihjaili, että aikaisemmilla vapaaehtoisilla on ollut ongelmia juuri Reginan kanssa. Tällä kertaa meksikolaiset olisivat halunneet puhua ongelmista, mutta minä skagasin. Kunpa Bancollakin joku ottaisi vastuun huppari-tapauksesta, en jaksaisi taas huomenna kysellä mitä on tapahtunut. Hupparin pois heittänyt nainen kun kiertelee, karttelee ja välttelee minua parhaimman mukaan.
Eilen muuten huomasin, että minäkin olen meksikolaistumassa. Musiikin on pauhettava koko ajan, ja bussissa on ihan tajuttoman tylsä istua, jos siellä ei huuda salsa, cumbia tai reggaeton täysillä! Seuraava vaihe onkin se, että työskennellessäni huudatan musiikkia ja samalla laulan kovaa. Vielä musiikki on siedettävän hiljaisella volyymillä, niin että voin vielä keskittyä johonkin.
Nunca que renunciar a luchar por tus sueños
ps. blogia on luettu jo palttiarallaa 1500 kertaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
