Naisen asema Meksikossa

Tänään opin miltä naisista täällä tuntuu ja olen hyvin hämmentynyt. Kävin Bancon tiloissa mainostamassa lauantain tapahtumaamme ja suurin osa Bancon asiakkaista tuntui olevan hyvin kiinnostunut Mujeres Vasos Frágileksen kursseista. Juttelin vähän enemmänkin kahden naisen kanssa (toinen heistä vasta 14-vuotias naisenalku ) ja keskustelun jälkeen olin lähellä itkeä. Nämä naiset ovat niin alistettuja etteivät he edes ymmärrä, että nainen pystyy aivan samaan siinä missä mieskin. Heillä ei ole minkäänlaista uskoa itseensä ja kykyihinsä. Aina tähän päivään asti olin mielessäni vähätellyt Mujeres Vasos Frágileksen kurssitarjontaa ja ihmetellyt miksei naisille opeteta jotain "oikeasti hyödyllistä". Nämä naiset hädin tuskin uskaltavat tulla koru- ja ilmapallokoristelukursseille, koska heille on lapsesta saakka opetettu ettei heistä ole mihinkään. Tämä kaikki tuntuu minusta hyvin hämmentävältä ja olen suorastaan vihainen. On hyvin vaikea samaistua alistettuihin naisiin, koska itse olen saanut onnellisesti kasvaa kulttuurissa, jossa nainen ja mies ovat samanarvoisia. Tämän päivän jälkeen kuitenkin ymmärrän taas enemmän minkälaisessa kulttuurissa täällä eletään. Tuo 14-vuotias tyttö on muuten raskaana ja hänet potkaistiin ulos vanhempiensa asunnosta. Annoin numeroni ja kehoitin häntä tulemaan MVF:lla käymään joku päivä. Kurssitarjonnan lisäksi MVF tarjoaa psykologista apua, ja tyttö todellakin tarvitsee jonkun kenelle puhua.

Machoismi on syvällä tämän maan juurissa. Olenhan itsekin saanut kokea ahdistelua miesten taholta ja ei ole päivääkään, kun joku ei huutele tai viheltele kaduilla. Täällä nainen on miehen omaisuutta, käyttötavaraa jonka saa hylätä kuin vanhan vaatteen. Mietin myös oman (Meksikon) perheeni kasvatusmetodeja. Regina 2-vuotta saa aina kehuja jos hänellä on nätit vaatteet päällä. Niin isoisä kuin isä viheltävät hänelle ja kehuvat kilpaa "que guapa, hermosa, princesa..." Regina myös haluaa meikata joka päivä niin itseään kuin kaikkia muita. Enpä ole kertaakaan kuullut, että häntä kehuttaisi jostain hyvin tehdystä asiasta. Kärjistetysti sanottuna vain sillä on merkitystä miltä nainen näyttää. Onneksi kolme siskoani ovat kuitenkin yliopiston käyneitä ja he työskentelevät hyvissä ammateissa. Ehkä Reginakin isona ymmärtää myös koulutuksen ja itsensä kehittämisen tärkeyden.

Muuten päivä Bancolla oli taas aivan ihana. Vanhat tutut tulivat halaamaan ja ihmettemään, että missä guera (blondi) on ollut. Lapset joiden kanssa piirtelimme aiemmin, kaipasivat kovasti uutta piirustuspäivää ja sellaisen heille lupasinkin...täytyykin kysyä isolta pomolta Lalolta lupa uuteen värityspäivään. Tänään selvisi myös syy siihen miksi Banco pyytää rahaa ruoka-avustuksista. Täällä ihmiset eivät kuulemma arvosta ruokaa, jos se annetaan ilmaiseksi. Siksi isosta ruokasäkistä pyydetään 50 pesoa.

Kaiken tämän jälkeen ymmärsin taas miten tärkeää auttaminen ja välittäminen on. Ne asiat joita me Euroopassa pidämme itsestäänselvyyksinä, kuten tasa-arvo, asunto, ruoka ja puhdas vesi, ovat täällä asioita joista joutuu taistelemaan.

Lupasin itselleni jatkaa vapaaehtoistyötä Suomessa. Soppajonot kasvavat, eläimiä hylätään, vanhukset kuolevat yksinäisyyteen ja moni nuori on syrjäytymisen vaarassa. Lupaan käyttää viikossa aikaani vaikka kaksi tuntia jonkin järjestön hyväksi ja haastan teidät kaikki mukaan. Jos aika ei riitä, monille järjestöille voi vaikka lahjoittaa vanhoja vaatteita, mattoja, lakanoita ja astioita. Banco de Alimentoksen köyhät kulkevat muuten aina samoissa vaatteissa. Jos teiltä löytyy ylimääräisiä vaatteita joista haluatte luopua, voitte antaa niitä Esan mukaan tänne vietäväksi. 

Näistä linkeistä löytyy joitain Suomalaisia järjestöjä.



http://www.nicehouse.fi/lastenhu/linkit/jarjesto.htm

http://www.hesy.fi/

http://hurstinapu.net/index.php?option=com_content&task=view&id=20&Itemid=35


Huomenna on MVF juhla. Saa nähdä tuleeko yöllä uni, kun jännittää niin paljon!

-T

Today I was actually working - mucho trabajo hoy - tänään työskentelin niska limassa

Toimistohommat Bancossa ovat minun osalta jokseenkin ohitse. Kuten aiemmin kerroin minun piti mennä kuvauskeikalle maailman mukavimman naisen kanssa. No kävikin niin, että kuvauskeikka olikin ihan jotain muuta, ja paikanpäällä oli vain Banco Alimentoksen koulutustilaisuus. Koulutuksessa Sammy (nainen, joka ei sitten ollutkaan maailman mukavin) höpötti espanjaa ja minä en ymmärtänyt yhtään mitään. Koitin hänelle kertoa, että nyt ei comprende sitten millään. Yhtäkkiä huomasin, että hän on hyvästelemässä minua ja kohta näenkin vain hänen valkoisen autonsa takavalot. Olin niin hämmentynyt, etten tajunnut tehdä mitään. Jäin sinne yksin tuntemattomien ihmisten luo suu ammollaan ihmettelemään, että mitäs sitten seuraavaksi. Onneksi tunnen alueen, jossa olimme, koska toinen projektini Vasos Fragiles sijaitsee lähellä. Osasin siis omin avuin kotiin.

Mitä jos en olisikaan tuntenut aluetta? Taksin olisin varmasti saanut, mutta eihän nyt ketään voi jättää yksin vieraassa maassa ilman kielitaitoa! Sammy onkin ihan loistava esimerkki ihmisestä, ketä ei saisi päästää työskentelemään sosiaaliprojekteissa ja toisesta kulttuurista tulevien kanssa. Muutenkin ko. naisella oli jotain täysin älyttömiä letkautuksia, kuten "miksi olet ylpeä kotimaastasi, kun siellä on niin kylmä" tai "onpa outoa, kun pääkaupunki sijaitsee rannalla, kun se yleensä on keskellä maata". Naisen työmoraali on myös eittämättä huonoin, johon olen koskaan törmännyt. Hänen työpäivänsä alkaa noin 10 - 11 ja kotiin hän lähtee siinä kello yhden maissa.


Kerroin seuraavana päivänä välikohtauksesta Chrisille ja kohta paikan esimiehet tulevat kauhistelemaan minulle, että "onhan kaikki varmasti ok, eihän sinua olisi saanut sinne jättää!" Eihän minulla mitään hätää ollut, vaikka paikka on kuulemma vaarallinen pimeän aikaan. Kerroin kuitenkin vastaaville, että kaikkein mieluiten työskentelisin ihmisten parissa, enkä nököttäisi koneella. Toiveeni toteutuikin tänään ja pääsin jakamaan avustuksia.

Perjantaisin Banco Alimentoksen tiloihin tulee köyhiä ja sairaita ihmisiä hakemaan avustuksia ja ostamaan leipää sekä kakkuja halvalla. Kaikille jaetaan kuittia vastaan ruokasäkki ja 1,5 litran limut. En nyt ota kantaa avustuksen sisältöön, koska on pääasia, että nälkäiset saavat edes jotain vatsansa täytteeksi. Olen myös hyvin hämmentynyt meksikolaisten rakkaudesta kakkuihin, kekseihin ja muihin makeisiin herkkuihin. Ihmiset, joilla ei ole mitään, ostavat vähillä rahoillaan 20 hengen Sponge Bob kakkuja. Kakut yms. ovat lahjoituksia kaupoilta ja Banco myy ne eteenpäin. Jos kakun oikea hinta on ollut 200 pesoa se myydään pois 10-20 pesolla. Tällä kaupalla Banco maksaa palkkoja, vuokraa ja muita kuluja.

Konttorihommista päästyäni pääsin vihdoin juttelemaan muiden paikallisten vapaaehtoisten kanssa, pakkaamaan ruoka-avustuksia sekä jakamaan niitä avustettaville. Juttelin niitä näitä mammojen ja pappojen kanssa, suurinta osaa keskustelusta en tosin ymmärtänyt, mutta ihmiset tuntuivat olevan iloisia jo siitä, että joku kuuntelee ja hymyilee. Mieleeni jäivät erityisesti 100-vuotias pappa, jolla oli vain kaksi keltaista hammasta suussaan sekä yksikätinen mamma, joka sanoi jumalten suojelevan minua. Aika monelle ihmiselle tunnuin olevan jotain todella eksoottista. Voin hyvin kuvitella, että vaaleahiuksinen työkaverini Chris on herättänyt vielä enemmän kohua aloittaessaan työt Bancossa.


Toisesta projektistani Vasos Fragilesista tarttui mukaan ihan oikea kaveri ja olin eilen ulkona Luisin ja hänen kavereidensa kanssa. Meksikolaiset baarit ovat ihan huippuja. Alkuillasta luukutetaan vanhoja meksikolaisia hittejä ja kaikki laulavat mukana. Sitten on vuorossa salsaa ja lopuksi tanssitaan reggaetonia! Ja eilen saikin vatkata pyllyä reggaetonin tahtiin ihan huolella, ja minkäänlaista ahdistelua en kokenut, koska Luis ja hänen ystävänsä ovat kaikki homoja. Ilta oli tälle tytölle mitä mukavin, koska salsan opetuksen lisäksi miehet kehuivat ulkonäköäni koko illan ja heidän mielestään olin myös kaikkein paras tanssija. Ihan parhautta!

Huomenna taas töihin aamulla, eli nyt vaan lepoa.

Besos