Saludos a todos! Kuumeilusta selvisin viikonlopun lepäämisellä, vatsa oireili vielä sunnuntaina mutta nyt ruoka taas maittaa. Olen herättänyt mamassa ja Vasos Fragileksella ihmetystä, koska en syö enää lihaa. Ja täällä kana ei siis ole lihaa, eli sitä mulle tuputetaan koko ajan! Kolmessa kuukaudessa olen kuitenkin ehtinyt kasvattaa paksun turkin (saksalainen sanonta), Meksikossa kasvissyöjä ei ole mikään ihan tavanomainen näky joten jaksan hyvin kärsivällisesti selittää mistä on kyse. Viikonloppuna kävimme kahdesti elokuvissa, Kuninkaan puhe oli aivan loistava mutta pidin vielä enemmän meksikolaisesta leffasta La otra Familia. Tuskinpa koskaan tulee eurooppaan, mutta suosittelen katsomaan, jos jostain käsiin saat. Kävimme myös luistelemassa Palacio del Hielossa...surrealistista puuhaa keskellä 30 asteen hellettä! Pueblassa on jo kesähelle, iltaisinkin tarkenee jo ilman takkia. Sää on muuttunut huimasti lyhyessä ajassa, kun saavuin tänne jäädyin öisin kolmen peiton alla villasukissa. No eipähän tullut koti-ikävää!
Nyt taas on iskenyt pahemmanlaatuinen koti-ikävä ja en millään jaksa odottaa kolmea kuukautta, että näen rakkaan mieheni. Onneks pääsen kahden viikon päästä siskon hellään huomaan Kanadaan, syömään ruisleipää, kunnon juustoa ja kurkkua sekä puhumaan päivittäin suomea.
Banco de Alimentoksella on ollut hiljaista ja tylsää. Joka päivä pitäisi nähdä se vaiva, että kyselee mitä voisin tehdä. Itse kaipaisin jotain projektiluontoisempaa puuhastelua jossa on vastuuta. Perjantaina pääsemme sentään askartelemaan lasten kanssa...vähän jännittää, että mitä siitä tulee.
Ehdotin Mujeres Vasos Fragilekselle että järjestäisimme hyväntekeväisyystapahtuman toukokuussa. Ideasta tykättiin, mutta huomasin heti, että kaikki järjestelyt ovat nyt vastuullani. Onneksi ystäväni Luis ja Chris lupasivat auttaa. Kiire ja stressi varmasti tulee, koska työskentelen MVF:ssa vain kahdesti viikossa, olen Kanadassa lomalla kaksi viikkoa huhtikuussa sekä Cancunissa pitkän viikonlopun ennen tapahtumaa. Tapahtuman suunnitelma on jo valmiina, enää puuttuu käytännön toteutus.
Pikaiset kuulumiset taas tässä, kaikille energiaa takatalven keskelle! Olette ajatuksissani <3
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Kipeänä sängynpohjalla
Hola! Mikälie tauti on nyt iskenyt minuun ja nyt olen pakotettu sängynpohjalle lataamaan akkuja. Mamani huolehtii minusta tuomalla lime-vettä juotavaksi ja kyselemällä, että joko mennään lääkäriin. Meksikossa tuntuukin olevan tapana, että jos vähän kuumeillaan pitäisi heti mennä lääkäriin. Kun saavuin Pueblaan sain heti kurkkukipuja lämpötilaerojen vuoksi. Kävin lääkärissä tarkastamassa ettei minulla ole mitään tappavaa tautia ja kaikki olikin hyvin. Sain kuitenkin heti pussillisen lääkkeitä kotiin kannettavaksi. Tällä kertaa aion sinnitellä pelkällä levolla, eiköhän terve ihminen pienestä kuumeilusta selviä ilman lääkistystäkin? Perheeni ravaa lääkärissä tiuhaan ja pöydillä on paljon erilaisia reseptilääkkeitä. Kuntoilisivat mieluummin...
Viime viikonlopun lomasta Puerto Escondidoon jäi hyvät muistot vaikka matkan aikana koin hyvinkin vahvoja negatiivisiä tunteita työkavereitani kohtaan. Tuntuu, että täällä eläimillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia, eivätkä ihmiset ajattele, että eläimet saattaisivat tuntea jotain. Matkalla todistin kilpikonnan välinpitämätöntä kohtelua veneretkellä sekä kulkukoiran potkimista. Viimeisimpään välikohtaukseen eivät onneksi osallistuneet työkaverini...jos näin olisi käynyt olisin varmaan hujauttanut saksipotkun kulkusille. Nyt en voinut tehdä muuta kun huudella kirosanoja ja antaa ruokani koiraparalle. Veneretkellä aloin itkemään, kun kilpikonna raahattiin veneeseen, jotta typerät uimataidottomat ihmiset voivat räpsiä kuvia kilpikonnan kanssa. Niin julmaa ja välinpitämätöntä...opettelisivat uimaan ettei eläimille tarvitse aiheuttaa ylimääräistä stressiä! Eläinraukkoja kohtaan tuntemani tunteet vaikuttivat omasta mielestä vähän jeesustelulta, koska olen syönyt lihaa taas muutaman vuoden. Siksi päätinkin taas alkaa kasvissyöjäksi vaikka se onkin haasteellista täällä Meksikossa. Ei kuitenkaan mahdotonta ja nyt viikon olenkin ollut täysin lihavapaa.
Nyt olen vihdoin tainnut löytää yhteisen sävelen mamani kanssa, ja tällä viikolla olemme puhuneet kahdestaan paljon. Läpimurto tapahtui, kun tajusin, että vaikka olemme todella erilaisia, meille molemmille tärkeätä on perhe. Olen kertonut paljon omasta perheestäni ja tulevaisuudensuunnitelmista ja mama on muistellut omaa nuoruuttaan.
Vähemmän hyviä uutisia on se, että Siijuve on vaihtanut yhteyshenkilöni. Marco voikin tästälähin keskittää kaikki voimansa romanssiinsa kun minua valvoo Luz. En tunne Luzia yhtään, mutta hän vaikuttaa hyvin tiukkapipoiselta tädiltä. Kun tähän asti olen saanut olla täysin ilman valvontaa tai kontrollia, luulen että asiat tulevat muuttumaan. Ihan kuin haukkana vahtivasta mamasta ei olisi tarpeeksi! Siijuven kokouksessa minua ja Chrisiä arvosteltiin, koska emme ilmoittaneet Oaxacan matkasuunnitelmiamme tarpeeksi monelle järjestön edustajalle. Ymmärrän, että Siijuvella on kova työ valvoa bilettäviä teinejä, mutta kolmekymppisenä osaan jo ihan aikuisten oikeasti huolehtia itsestäni. Tänään jouduinkin muistuttamaan Siijuven Luisia, että en ole enää lapsi, en tarvitse valvontaa, eikä minua tarvitse syyllistää siitä jos en ole vastannut puhelimeen. Olenkin nyt hyvillä mielin, että sain vihdoin sanottua hänelle suoraan asiat. Elämä helpottuu kummasti kun pystyy ilmaisemaan itseään espanjaksi.
Viime aikoina kokemani asiat ovatkin vain vahvistaneet minua sekä käsitystä siitä kuka ja millainen olen. Vaikka olenkin täysin toisessa kulttuurissa, ei minun tarvitse olla samanlainen ja omaksua tapoja joista en pidä. Olen edelleenkin kärkäs sanomaan asioista ja ilmaisemaan mielipiteeni. Eurooppalainen nainen joka ei jää nurkkaan hyräilemään taitaakin olla joillekin mukamas machoille liikaa. Mielestäni heidänkin on hyvä oppia toisenlaisesta naiskuvasta, kuin mihin he ovat tottuneet.
Loppujen lopuksi olemme kuitenkin kaikki yksilöitä tässä maailmassa. Ihmisten lokeroiminen asuinmaan ja kulttuurin perusteella on täysin turhaa, koska ihmisinä olemme kaikki erilaisia. Kaikki tuntemani meksikolaiset ovat erilaisia vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiäkin löytyy. Ymmärrän, että kilpikonnaretken pitäjälle nämä retket ovat elinehto ja ymmärrän, että kaupungissa asuvat meksikolaiset eivät osaa uida. Vaikka ymmärrän se ei tarkoita, että pidän näistä asiosta. En voi kuitenkaan ymmärtää rasismia ja syrjintää joka kohdistuu pelkästään toisen ihonväriin, uskontoon ja kulttuuriin. Miksi ne omat tavat, tottumukset ja uskonto mukamas olisivat kaikkein parhaita? Kulttuurien ja kielien rikkaus on meille kaikille hyväksi ja voimme oppia toisiltamme paljon.
Hyvää viikonloppua!
ps. kaikille niille jotka jauhavat sanomaa "maassa maan tavalla" kehotan muuttamaan uuteen maahaan puoleksi vuodeksi.
pps. Ei eläintenoikeudet euroopassakaan aina ole kunnossa ja eläinten systemaattista kidutusta löytyy myös Suomesta. Katso video turkistilojen oloista täältä.
Viime viikonlopun lomasta Puerto Escondidoon jäi hyvät muistot vaikka matkan aikana koin hyvinkin vahvoja negatiivisiä tunteita työkavereitani kohtaan. Tuntuu, että täällä eläimillä ei ole minkäänlaisia oikeuksia, eivätkä ihmiset ajattele, että eläimet saattaisivat tuntea jotain. Matkalla todistin kilpikonnan välinpitämätöntä kohtelua veneretkellä sekä kulkukoiran potkimista. Viimeisimpään välikohtaukseen eivät onneksi osallistuneet työkaverini...jos näin olisi käynyt olisin varmaan hujauttanut saksipotkun kulkusille. Nyt en voinut tehdä muuta kun huudella kirosanoja ja antaa ruokani koiraparalle. Veneretkellä aloin itkemään, kun kilpikonna raahattiin veneeseen, jotta typerät uimataidottomat ihmiset voivat räpsiä kuvia kilpikonnan kanssa. Niin julmaa ja välinpitämätöntä...opettelisivat uimaan ettei eläimille tarvitse aiheuttaa ylimääräistä stressiä! Eläinraukkoja kohtaan tuntemani tunteet vaikuttivat omasta mielestä vähän jeesustelulta, koska olen syönyt lihaa taas muutaman vuoden. Siksi päätinkin taas alkaa kasvissyöjäksi vaikka se onkin haasteellista täällä Meksikossa. Ei kuitenkaan mahdotonta ja nyt viikon olenkin ollut täysin lihavapaa.
Nyt olen vihdoin tainnut löytää yhteisen sävelen mamani kanssa, ja tällä viikolla olemme puhuneet kahdestaan paljon. Läpimurto tapahtui, kun tajusin, että vaikka olemme todella erilaisia, meille molemmille tärkeätä on perhe. Olen kertonut paljon omasta perheestäni ja tulevaisuudensuunnitelmista ja mama on muistellut omaa nuoruuttaan.
Vähemmän hyviä uutisia on se, että Siijuve on vaihtanut yhteyshenkilöni. Marco voikin tästälähin keskittää kaikki voimansa romanssiinsa kun minua valvoo Luz. En tunne Luzia yhtään, mutta hän vaikuttaa hyvin tiukkapipoiselta tädiltä. Kun tähän asti olen saanut olla täysin ilman valvontaa tai kontrollia, luulen että asiat tulevat muuttumaan. Ihan kuin haukkana vahtivasta mamasta ei olisi tarpeeksi! Siijuven kokouksessa minua ja Chrisiä arvosteltiin, koska emme ilmoittaneet Oaxacan matkasuunnitelmiamme tarpeeksi monelle järjestön edustajalle. Ymmärrän, että Siijuvella on kova työ valvoa bilettäviä teinejä, mutta kolmekymppisenä osaan jo ihan aikuisten oikeasti huolehtia itsestäni. Tänään jouduinkin muistuttamaan Siijuven Luisia, että en ole enää lapsi, en tarvitse valvontaa, eikä minua tarvitse syyllistää siitä jos en ole vastannut puhelimeen. Olenkin nyt hyvillä mielin, että sain vihdoin sanottua hänelle suoraan asiat. Elämä helpottuu kummasti kun pystyy ilmaisemaan itseään espanjaksi.
Viime aikoina kokemani asiat ovatkin vain vahvistaneet minua sekä käsitystä siitä kuka ja millainen olen. Vaikka olenkin täysin toisessa kulttuurissa, ei minun tarvitse olla samanlainen ja omaksua tapoja joista en pidä. Olen edelleenkin kärkäs sanomaan asioista ja ilmaisemaan mielipiteeni. Eurooppalainen nainen joka ei jää nurkkaan hyräilemään taitaakin olla joillekin mukamas machoille liikaa. Mielestäni heidänkin on hyvä oppia toisenlaisesta naiskuvasta, kuin mihin he ovat tottuneet.
Loppujen lopuksi olemme kuitenkin kaikki yksilöitä tässä maailmassa. Ihmisten lokeroiminen asuinmaan ja kulttuurin perusteella on täysin turhaa, koska ihmisinä olemme kaikki erilaisia. Kaikki tuntemani meksikolaiset ovat erilaisia vaikka tiettyjä yhtäläisyyksiäkin löytyy. Ymmärrän, että kilpikonnaretken pitäjälle nämä retket ovat elinehto ja ymmärrän, että kaupungissa asuvat meksikolaiset eivät osaa uida. Vaikka ymmärrän se ei tarkoita, että pidän näistä asiosta. En voi kuitenkaan ymmärtää rasismia ja syrjintää joka kohdistuu pelkästään toisen ihonväriin, uskontoon ja kulttuuriin. Miksi ne omat tavat, tottumukset ja uskonto mukamas olisivat kaikkein parhaita? Kulttuurien ja kielien rikkaus on meille kaikille hyväksi ja voimme oppia toisiltamme paljon.
Hyvää viikonloppua!
ps. kaikille niille jotka jauhavat sanomaa "maassa maan tavalla" kehotan muuttamaan uuteen maahaan puoleksi vuodeksi.
pps. Ei eläintenoikeudet euroopassakaan aina ole kunnossa ja eläinten systemaattista kidutusta löytyy myös Suomesta. Katso video turkistilojen oloista täältä.
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Lomalla tulevana viikonloppuna Puerto Escondidossa
Aiti ala huoli, mutta olen myos seuraavana viikonloppuna matkoilla ja en ota konetta mukaan :) Pidathan sita konettasi ja skypea auki seuraavalla viikolla, jotta voimme turista.
Hyvaa viikonloppua kaikille!
Hyvaa viikonloppua kaikille!
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Zapatisteja ja tsunamivaroituksia - Loma Meksikolaisittain
Matkalle lähdimme lauantain vastaisena yönä, väsyneinä edellisen illan juhlista. Bussimatka Puebla-Palenque sujui yllättävän kivuttomasti iPodin ja makuupussin turvin, aamulla heräsimme aurinkoisesta ja kuumasta Palenquesta tyytyväisinä. Rinkkoinemme kapusimme taxiin, joka kuljetti meidät Maya-bell leirintäkeskukseen. Leirissä nuoret matkaseuralaiset halusivat nukkua vähän lisää, joten koko päivä menikin riippumatossa löhöillessä. Pääsin sentään hieman esittelemään valkoista ruhoani uima-altaalle ja turisemaan muiden reissulaisten kanssa. Tapasin altaalla vanhan amerikkalaissotilaan, joka kertoi tulleensa matkailuautolla Amerikasta Meksikoon. Matkasta ei todellakaan puuttunut draamaa, hän oli todistanut huumepoliisien ja kartellien yhteydenottoa Meksikon rajalla. Vaikka luodit olivat viuhuneet herran matkailuauton vieressä, miestä ei yhtään pelottanut lähteä samaa reittiä takaisin. Kun nuorukaiset heräsivät kauneusuniltaan lähdimme kohti Palenquen pyramideja. Saksalaisen tehokkaasti kävelimme pyramidit läpi tunnissa ja loppuilta meni teinidraamaa todistaessa. Reissussa mukana olleet Alex ja Isabel kun olivat keskellä erodraamaa...
Itse tykästyin pyramideihin kovasti ja olisin voinut helposti viettää raunioiden tunnelmissa tuntikausia. Kambodzan Angor-Wat oli aikoinaan yhtä hengästyttävä näky ja vietinkin siellä kokonaiset kaksi päivää leikkien Angelina Jolieta! Ehkä vierailenkin siippani kanssa heinäkuussa Palenquen pyramideillä uudemman kerran, pikavisiitti tarjosi vain pintaraapaisun Mayojen historiaa. Lisätietoa Palenquesta löytyy esim. täältä.
Seuraavan yön nukuimme riippumatoissa Maya-Bellin Cabañassa mölyapinoiden huutaessa koko yön viidakossa. Yllättävää kyllä apinoiden huutaminen sain minut rentoutumaan ja nukuin yöni todella hyvin. Yritin kuvata videota mölyapinoiden huutamisesta, jotta kaikki tajuaisivat kuinka kovasta metelistä on kyse. Digipokkarin videot eivät kuitenkaan koskaan onnistu, joten kannattaa katsoa seuraava video YouTubesta. Jos joku muuten on harkitsemassa lomaa Palenquessa, kannattaa kiertää Maya-Bell resortti kaukaa. Puitteet ovat aivan mahtavat ja tilat siistit, mutta töykeämpää henkilökuntaa on vaikeampi hakea. Yleensä Meksikolaiset kun ovat maailman ystävällisimpiä, tämän retkeilykeskuksen henkilökunta veti jäätävällä asiakaspalvelullaan täydellisen pohjanoteerauksen.
Seuraavana aamuna lähdimme matkaan ajoissa, tarkoituksenamme kiertää Misol-ha ja Aqua Azul vesiputoukset aamupäivän aikana. Viekas taksikuskimme halusi etukäteismaksun vesiputousten sisäänpääsymaksusta ja perille päästyämme tajusimme hänen veloittaneen 10 pesoa ylimääräistä/naama. Toivottavasti menee hyvään tarpeeseen kaikki nekin rahat. Misol-Ha vesiputokselle kävelimme jyrkkiä portaita putouksen vesipiraroiden tippuessa virkistäevästi päällemme. Hemmottelevin hetki oli, kun pääsimme uimaan kirkkaan puhtaaseen vesiputouksen viileään veteen. Kaikki ensimmäisen aamupäivän aikana kokemani oli täydellisen ihana vastakohta ruuhkaiselle ja meluisalle Pueblalle. Olin täydellisen tyytyväinen matkatessani vihreän luonnon keskellä. Edes englantia taitamattomat matkatoverini eivät tässä vaiheessa saaneet minua pahalle päälle.
Seuraavaan kohteeseen Aqua Azuliin (suom:sininen vesi) ajoimme hyvin mutkaista tietä täydellisissä maisemissa. Vehreä sademetsä ympäröi meitä, tien jyrkät nousut sekä laskut tarjosivat täydellisen näkyvyyden alas pelloille asti. Jossain vaiheessa matkaa huomioni kiinnityi valkoiseen kylttiin, jossa luki "tämä on zapatistien aluetta". Mielenkiintoni heräsi samalla sekunnilla, ja aloin sepostaa vieressäni istuvalle Lisalle zapatistien historiaa. Mielestäni zapatistit ovat hyvällä asialla heidän puolustaessaan sorrettuja alkuperäiskansoja. Kaikille pikkukapinallisille lisää luettavaa Zapatisteista on Wikipediassa ja Kepan sivuilla.
Noin kymmenen minuuttia ennen Aqua-Azulia matkamme tyssäsi hetkeksi, koska zapatistat olivat asettaneet tiesulkuja. En tiedä miksi ja keitä varten, mutta ketään sulun takana olevista ei tuntunut olevan yhtään huolissaan asiasta. Aqua azuliin päästyämme siellä liikkui villejä huhuja, että pari viikkoa sitten turisteja olisi lennätetty helikoptereilla pois koska zapatistat olisivat uhkailleet heitä. Kaikki tämä on kuitenkin hallituksen propagandaa, jonka tarkoitus on kääntää ihmiset zapatisteja vastaan. Kun olen asiasta jutellut muiden kanssa, he ovat kertoneet, että zapatistat eivät ikinä ole hyökänneet turisteja kohtaan. Heidän tavoitteena on vain ja ainoastaan saada oikeutta Meksikon alkuperäiskansoille eikä turistien lahtaaminen auta heidän asiaansa.
Itse Aqua Azul oli oikein virkistävä ja kaunis paikka. Uimme monta tuntia turkoosinsinisessä vedessä ja nautimme lämmöstä. Isabel ja Alex eivät edelleenkään olleet puheväleissä ja matkan muuten aurinkoista tunnelmaa hieman latisti Alexin murjotus. Toisen murjottajan saimme taksikuskistamme, kun myöhästyimme sovitusta ajasta puolisen tuntia. Missä oli se kuuluisa Meksikolainen ajanlasku kun sitä kaivattiin?!
Reissulta palattuamme pidimme Lisalle minisynttärit tähtisädetikkujen ja suklaaherkkujen kera. Onnittelujen jälkeen teimme päätöksen, että seuraava kohteemme olisi San Cristobal de Casas ja lähdimme hankkimaan bussilippuja. Terminaalissa meille ei kuitenkaan myyty lippuja kuin Tuxtla Cutierresiin asti, koska lipunmyyjän mukaan zapatistat olivat laittaneet teitä poikki myös San Cristobaliin mentäessä. Ennen bussin lähtöä meillä oli hyvin aikaa syödä ja juoda Palenquen keskustassa. Illanvietto alkoi hyvissä tunnelmissa mutta loppua kohden tunnelma kiristyi huomattavasti. Ainoana suomalaisena viiden saksalaisen kanssa, koin olevani hyvin ulkopuolinen, koska kaikki keskustelut käytiin saksaksi ja hyvällä tuurilla sain jostain aiheesta käännöksen. Minua ärsytti suunnattomasti se, että vaikka neljä viidestä puhuu myös englantia, eivät he illallisella nähneet vaivaa puhuakseen englanniksi. Loppua kohden keskityinkin yhä enemmän oluen juomiseen, mikä ei ollenkaan helpottanut pahaa oloani. Bussiterminaalissa saimme kuitenkin hyviä uutisia, koska neuvotteluiden päätteeksi kuskimme suostui jättämään meidät pois San Cristobalissa.
San Cristobal teki minuun suuren vaikutuksen. Kaupunki on siisti, kaunis, värikäs ja hippien kansoittama. Hippien lisäksi kaupungissa asuu eri alkuperäiskansoja ja Maya-naiset perinteisissä puvuissaan eivät ole lainkaan tavaton näky kaduilla. Runsaan turistimäärän vuoksi Cristobalin ravintola- ja krääsätarjonta on huikea. Söinkin yhden elämäni parhaista salaateista Italialaisessa ravintolassa ja ostin kauniisti kirjaillun joogakassin. Mukaan tarttui lisäksi zapatisti-flaiereita sekä pikkuinen zapatistanainen koristamaan laukkuani. Tässä vaiheessa matkaa olin tartuttanut zapatista villityksen myös Lisaan ja Isabeliin, ja he lähettivätkin varmaan 50 zapatista-aiheista korttia Saksaan.
San Cristobalin turistikohteenamme oli Cañon del Sumidero. Paikka on aivan tajuttoman kokoinen laajuudeltaan, ja pisimmät seinämät ovat parhaimmillaan 900 metriä vedenpinnasta. Kanjoni on saanut alkunsa pleistoseenisellä aikakaudella, ja tänä päivänä kanjoni on Meksikon suurin vesivoiman lähde. Kanjonissa näimme myös vilaukselta hurjia mutta kauniita krokotiileja makoilemassa rantahietikolla.
Torstaihin mennessä kaikki matkalaiset olivat saaneet tarpeekseen kaupungeista ja päätimme etsiä seuraavaksi rantakohteen, jossa löhöillä. Arpaonni osui Zipoliteen, joka sijaitsee Chiapasin naapuriosavaltiossa Oaxacassa (lausutaan wa-ha-ka). Zipolite on hyvin pieni ja rauhallinen rantakohde, jossa on vain kaksi rakenteilla olevaa hotellia. Rannan suosituimmat majoitusvaihtoehdot ovat kuitenkin cabañas (katto johon voidaan kiinnittää riippumattoja) ja hyvin alkeelliset bungalovit. Me päätimme asua seuraavat kolme päivää riippumatoissa noin 20 metrin päästä rannasta.
Ensimmäisenä yönä Zipolitessa saimme herätä täydelliseen shokkiin klo. 5.30 kun naapurissa asuvat matkailu-autoilijat herättivät hälillään. Menin kysymään mitä tapahtuu ja ymmärsin vain sanat tsunami ja hälytys. Menin herättämään kavereitani jotakuinkin sanoilla " You need to wake up now, there`s a tsunami coming". Tässä vaiheessa emme tietäneet mitään Japanin maanjäristyksestä ja olimme siinä uskossa, että tsunami on jo tulossa meidän suuntaan. Jonkinasteisessa paniikissa keräsimme kaikki tavaramme, kengät ja makuupussi tosin jäivät rannalle odottamaan. Saimme kyydin läheiseen kaupunkiin naapureiltamme ja matkalla kuulimme radiosta, että Japanissa on sattunut kaikkien aikojen voimakkain järistys. Tsunamivaroitukset olivat ensin vakavia ja myös Meksikoon ennustettiin suuria aaltoja. Seurasimme uutisia tiukasti koko päivän ja saimme Facebookiin ajankohtaista tietoa mm. Yhdysvaltojen rannikon tilanteesta. Koska aallot eivät olleet vahingoittaneet matkan varrella ketään tai mitään, teimme päätöksen lähteä takaisin rannalle Zipoliteen. Riippumatoissamme odottelimme, että aallot olisivat edes kaksimetrisiä, mutta ranta oli rauhallisempi kuin koskaan.
Seuraavat yöt Zipolitessa eivät olleet yhtään rauhallisempia, rakkauden rannalla (Playa del Amor, niin kuin paikalliset rantaa kutsuvat) kun sattuu ja tapahtuu. Heräsin pariin otteeseen kun riippumattojemme vieressä harrastetaan aikuisten jumppaa. Myös ihanat vahtikoiramme pitivät tiukasti hereillä, hyvä niin. Päivisin rannalla vallitsi kuitenkin täydellinen hiljaisuus ja aika kului tutustumalla uusiin ihaniin ihmisiin ympäri maailmaa. Zipolite jäi sydämeeni ikuisesti. Rannan asukkaat, paikalliset ja turistit saivat aikaan leppoisan tunnelman, josta ei jäänyt puuttumaan mitään.
Itse tykästyin pyramideihin kovasti ja olisin voinut helposti viettää raunioiden tunnelmissa tuntikausia. Kambodzan Angor-Wat oli aikoinaan yhtä hengästyttävä näky ja vietinkin siellä kokonaiset kaksi päivää leikkien Angelina Jolieta! Ehkä vierailenkin siippani kanssa heinäkuussa Palenquen pyramideillä uudemman kerran, pikavisiitti tarjosi vain pintaraapaisun Mayojen historiaa. Lisätietoa Palenquesta löytyy esim. täältä.
Seuraavan yön nukuimme riippumatoissa Maya-Bellin Cabañassa mölyapinoiden huutaessa koko yön viidakossa. Yllättävää kyllä apinoiden huutaminen sain minut rentoutumaan ja nukuin yöni todella hyvin. Yritin kuvata videota mölyapinoiden huutamisesta, jotta kaikki tajuaisivat kuinka kovasta metelistä on kyse. Digipokkarin videot eivät kuitenkaan koskaan onnistu, joten kannattaa katsoa seuraava video YouTubesta. Jos joku muuten on harkitsemassa lomaa Palenquessa, kannattaa kiertää Maya-Bell resortti kaukaa. Puitteet ovat aivan mahtavat ja tilat siistit, mutta töykeämpää henkilökuntaa on vaikeampi hakea. Yleensä Meksikolaiset kun ovat maailman ystävällisimpiä, tämän retkeilykeskuksen henkilökunta veti jäätävällä asiakaspalvelullaan täydellisen pohjanoteerauksen.
Seuraavana aamuna lähdimme matkaan ajoissa, tarkoituksenamme kiertää Misol-ha ja Aqua Azul vesiputoukset aamupäivän aikana. Viekas taksikuskimme halusi etukäteismaksun vesiputousten sisäänpääsymaksusta ja perille päästyämme tajusimme hänen veloittaneen 10 pesoa ylimääräistä/naama. Toivottavasti menee hyvään tarpeeseen kaikki nekin rahat. Misol-Ha vesiputokselle kävelimme jyrkkiä portaita putouksen vesipiraroiden tippuessa virkistäevästi päällemme. Hemmottelevin hetki oli, kun pääsimme uimaan kirkkaan puhtaaseen vesiputouksen viileään veteen. Kaikki ensimmäisen aamupäivän aikana kokemani oli täydellisen ihana vastakohta ruuhkaiselle ja meluisalle Pueblalle. Olin täydellisen tyytyväinen matkatessani vihreän luonnon keskellä. Edes englantia taitamattomat matkatoverini eivät tässä vaiheessa saaneet minua pahalle päälle.
Seuraavaan kohteeseen Aqua Azuliin (suom:sininen vesi) ajoimme hyvin mutkaista tietä täydellisissä maisemissa. Vehreä sademetsä ympäröi meitä, tien jyrkät nousut sekä laskut tarjosivat täydellisen näkyvyyden alas pelloille asti. Jossain vaiheessa matkaa huomioni kiinnityi valkoiseen kylttiin, jossa luki "tämä on zapatistien aluetta". Mielenkiintoni heräsi samalla sekunnilla, ja aloin sepostaa vieressäni istuvalle Lisalle zapatistien historiaa. Mielestäni zapatistit ovat hyvällä asialla heidän puolustaessaan sorrettuja alkuperäiskansoja. Kaikille pikkukapinallisille lisää luettavaa Zapatisteista on Wikipediassa ja Kepan sivuilla.
Noin kymmenen minuuttia ennen Aqua-Azulia matkamme tyssäsi hetkeksi, koska zapatistat olivat asettaneet tiesulkuja. En tiedä miksi ja keitä varten, mutta ketään sulun takana olevista ei tuntunut olevan yhtään huolissaan asiasta. Aqua azuliin päästyämme siellä liikkui villejä huhuja, että pari viikkoa sitten turisteja olisi lennätetty helikoptereilla pois koska zapatistat olisivat uhkailleet heitä. Kaikki tämä on kuitenkin hallituksen propagandaa, jonka tarkoitus on kääntää ihmiset zapatisteja vastaan. Kun olen asiasta jutellut muiden kanssa, he ovat kertoneet, että zapatistat eivät ikinä ole hyökänneet turisteja kohtaan. Heidän tavoitteena on vain ja ainoastaan saada oikeutta Meksikon alkuperäiskansoille eikä turistien lahtaaminen auta heidän asiaansa.
Itse Aqua Azul oli oikein virkistävä ja kaunis paikka. Uimme monta tuntia turkoosinsinisessä vedessä ja nautimme lämmöstä. Isabel ja Alex eivät edelleenkään olleet puheväleissä ja matkan muuten aurinkoista tunnelmaa hieman latisti Alexin murjotus. Toisen murjottajan saimme taksikuskistamme, kun myöhästyimme sovitusta ajasta puolisen tuntia. Missä oli se kuuluisa Meksikolainen ajanlasku kun sitä kaivattiin?!
Reissulta palattuamme pidimme Lisalle minisynttärit tähtisädetikkujen ja suklaaherkkujen kera. Onnittelujen jälkeen teimme päätöksen, että seuraava kohteemme olisi San Cristobal de Casas ja lähdimme hankkimaan bussilippuja. Terminaalissa meille ei kuitenkaan myyty lippuja kuin Tuxtla Cutierresiin asti, koska lipunmyyjän mukaan zapatistat olivat laittaneet teitä poikki myös San Cristobaliin mentäessä. Ennen bussin lähtöä meillä oli hyvin aikaa syödä ja juoda Palenquen keskustassa. Illanvietto alkoi hyvissä tunnelmissa mutta loppua kohden tunnelma kiristyi huomattavasti. Ainoana suomalaisena viiden saksalaisen kanssa, koin olevani hyvin ulkopuolinen, koska kaikki keskustelut käytiin saksaksi ja hyvällä tuurilla sain jostain aiheesta käännöksen. Minua ärsytti suunnattomasti se, että vaikka neljä viidestä puhuu myös englantia, eivät he illallisella nähneet vaivaa puhuakseen englanniksi. Loppua kohden keskityinkin yhä enemmän oluen juomiseen, mikä ei ollenkaan helpottanut pahaa oloani. Bussiterminaalissa saimme kuitenkin hyviä uutisia, koska neuvotteluiden päätteeksi kuskimme suostui jättämään meidät pois San Cristobalissa.
San Cristobal teki minuun suuren vaikutuksen. Kaupunki on siisti, kaunis, värikäs ja hippien kansoittama. Hippien lisäksi kaupungissa asuu eri alkuperäiskansoja ja Maya-naiset perinteisissä puvuissaan eivät ole lainkaan tavaton näky kaduilla. Runsaan turistimäärän vuoksi Cristobalin ravintola- ja krääsätarjonta on huikea. Söinkin yhden elämäni parhaista salaateista Italialaisessa ravintolassa ja ostin kauniisti kirjaillun joogakassin. Mukaan tarttui lisäksi zapatisti-flaiereita sekä pikkuinen zapatistanainen koristamaan laukkuani. Tässä vaiheessa matkaa olin tartuttanut zapatista villityksen myös Lisaan ja Isabeliin, ja he lähettivätkin varmaan 50 zapatista-aiheista korttia Saksaan.
San Cristobalin turistikohteenamme oli Cañon del Sumidero. Paikka on aivan tajuttoman kokoinen laajuudeltaan, ja pisimmät seinämät ovat parhaimmillaan 900 metriä vedenpinnasta. Kanjoni on saanut alkunsa pleistoseenisellä aikakaudella, ja tänä päivänä kanjoni on Meksikon suurin vesivoiman lähde. Kanjonissa näimme myös vilaukselta hurjia mutta kauniita krokotiileja makoilemassa rantahietikolla.
Torstaihin mennessä kaikki matkalaiset olivat saaneet tarpeekseen kaupungeista ja päätimme etsiä seuraavaksi rantakohteen, jossa löhöillä. Arpaonni osui Zipoliteen, joka sijaitsee Chiapasin naapuriosavaltiossa Oaxacassa (lausutaan wa-ha-ka). Zipolite on hyvin pieni ja rauhallinen rantakohde, jossa on vain kaksi rakenteilla olevaa hotellia. Rannan suosituimmat majoitusvaihtoehdot ovat kuitenkin cabañas (katto johon voidaan kiinnittää riippumattoja) ja hyvin alkeelliset bungalovit. Me päätimme asua seuraavat kolme päivää riippumatoissa noin 20 metrin päästä rannasta.
Ensimmäisenä yönä Zipolitessa saimme herätä täydelliseen shokkiin klo. 5.30 kun naapurissa asuvat matkailu-autoilijat herättivät hälillään. Menin kysymään mitä tapahtuu ja ymmärsin vain sanat tsunami ja hälytys. Menin herättämään kavereitani jotakuinkin sanoilla " You need to wake up now, there`s a tsunami coming". Tässä vaiheessa emme tietäneet mitään Japanin maanjäristyksestä ja olimme siinä uskossa, että tsunami on jo tulossa meidän suuntaan. Jonkinasteisessa paniikissa keräsimme kaikki tavaramme, kengät ja makuupussi tosin jäivät rannalle odottamaan. Saimme kyydin läheiseen kaupunkiin naapureiltamme ja matkalla kuulimme radiosta, että Japanissa on sattunut kaikkien aikojen voimakkain järistys. Tsunamivaroitukset olivat ensin vakavia ja myös Meksikoon ennustettiin suuria aaltoja. Seurasimme uutisia tiukasti koko päivän ja saimme Facebookiin ajankohtaista tietoa mm. Yhdysvaltojen rannikon tilanteesta. Koska aallot eivät olleet vahingoittaneet matkan varrella ketään tai mitään, teimme päätöksen lähteä takaisin rannalle Zipoliteen. Riippumatoissamme odottelimme, että aallot olisivat edes kaksimetrisiä, mutta ranta oli rauhallisempi kuin koskaan.
Seuraavat yöt Zipolitessa eivät olleet yhtään rauhallisempia, rakkauden rannalla (Playa del Amor, niin kuin paikalliset rantaa kutsuvat) kun sattuu ja tapahtuu. Heräsin pariin otteeseen kun riippumattojemme vieressä harrastetaan aikuisten jumppaa. Myös ihanat vahtikoiramme pitivät tiukasti hereillä, hyvä niin. Päivisin rannalla vallitsi kuitenkin täydellinen hiljaisuus ja aika kului tutustumalla uusiin ihaniin ihmisiin ympäri maailmaa. Zipolite jäi sydämeeni ikuisesti. Rannan asukkaat, paikalliset ja turistit saivat aikaan leppoisan tunnelman, josta ei jäänyt puuttumaan mitään.
 |
| Palenquen pyramidit |
 |
| Misol-Ha vesiputous |
 |
| Aqua Azul |
 |
| Local mujeres |
 |
| Luxus hotellimme Zipolitessa - waiting for big waves |
 |
| San Cristobal de Casas |
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Hola amorcitos!
 |
| Auringonlasku kuvattuna omasta huoneestani |
Kysely, josta teille aiemmin kerroin on nyt valmiina. Chris on aiemmin tehnyt Excel kaaviot ja minä väänsin tänään Power Point esitystä, jossa on tulokset sekä joitain kehitysehdotuksia. Huonoimmat tulokset saimme mm. ruoan ulkonäöstä ja aikatauluista, tarvittavien kurssien järjestämisestä sekä niihin osallistumisesta. Ruoan ulkonäköön emme voi vaikuttaa mitenkään, koska avustukset tulevat marketeilta ja myös aikataulujen kanssa olemme hyvin sidoksissa marketteihin. Ainut järkevä ehdotukseni olikin, että vuonna 2012 kaikki avustettavat ovat käyneet kurssin ja tuloksia mitataan vastedes joka vuosi. Kyselyn kokonaistulos oli äärimmäisen hyvä, arvosanan ollessa 3.8 täydestä viitosesta.
Meksikolaisten kanssa työskentely on välillä rankkaa. Musiikin on pauhettava koko ajan täysillä, jos se ei pauhaa sitä tullaan pyytämään noin kolme kertaa minuutissa. On kuulemma hyvin surullista, kun ei ole musiikkia. Sain myös tänään kuulla olevani itse hyvin surullinen ja ilmeetön...mikähän meitä surumielisiä eurooppalaisia vaivaa? Tästä samasta asiasta kun on puhuttu Chrisille aiemmin. Omasta mielestäni olen kuitenkin hyvällä tuulella koko ajan, enkä edes valita mistään. Eleistä ja ilmeistä jääkin varmaan 70% pois, kun ei pysty ilmaisemaan itseään omalla äidinkielellään.
Meksikolaiset myös keskeyttävät koko ajan, aivan kuten pikkulapset tekevät. Anna sitä, anna tätä, minulle tämä heti ja nyt! Ihan sama vaikka olisi tärkeä keskustelu tai puhelu kesken, keskeyttäjän asia on tietenkin maailman tärkein. Myös työtahti on vähintäänkin hassu. Mitään ei suunnitella etukäteen ja sitten kun jotain tapahtuu, kaikki tehdään triplatahdilla säätäen ja säheltäen. Kuten tekstistä varmaan huomaa, tänään oli hyvin rankkaa töissä.
Päivän naurut sain, kun töistä palatessani todella viehättävänä (housut kermakakussa ja hiukset silmillä) pojat muiskauttelivat ilmasuukkoja kadulla. Pokka piti ollessani heidän kohdalla, mutta repesin ihan totaaliseen nauruun muutaman metrin päässä.
Olen nyt ollut täällä kaksi kuukautta. Kehitystä perhetilanteen kanssa on tapahtunut huikeasti. Tällä viikolla olemme istuneet iltaa ja höpötelleet niitä näitä. Iltojen jälkeen oloni onkin ollut turvallinen ja kotoisa. Mamalla on ollut ongelmia terveyden kanssa, koska hän on ollut hyvin huolissaan sairaasta isästään. Halusinkin tänään tehdä suursiivouksen yläkerrassa, jotta hänen ei tarvitse ottaa ylimääräisiä paineita. Kunpa vaan papakin ottaisi osaa kotitöihin, eikä vaan kuluttaisi pöksyjään sohvalla maaten. Suomen naiset, muistakaa arvostaa niitä miehiänne, jotka laittavat ruokaa ja siivoavat kanssanne. Täällä päin maailmaa miehien kun ei tarvitse laittaa tikkua ristiin kotona.
Veracruzin salsamatka on omalta osaltani peruttu ja suuntaan nenäni kohti Chiapasta. Tiedossa on kymmenen päivän reissu saksalaisten ystävieni kanssa. Toivottavasti tämä reissu sujuu jo paremmin kuin Valle de Bravo, jossa saimme riidan pystyyn. Ennakkoasetelmista huolimatta odotan matkaa kuin kuuta nousevaa. Tiedossa on pyramideja, sademetsää, alkuperäiskansoja, zapatisteja, vesiputouksia ja hiekkarantaa. Nyt pääsen myös vihdoin tutustumaan Tuxtla Cutierresiin, paikkaan johon alunperin hain vapaaehtoiseksi.
Rakkautta!!
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Hyvää syntymäpäivää Iskälle Suomeen
Synttäreiden kunniaksi voitte laulaa Meksikolaista onnittelulaulua " Las mañanitas"
Estas son las mañanitas, que cantaba el Rey David,
Hoy por ser día de tu santo, te las cantamos a ti,
Despierta, mi bien*, despierta, mira que ya amaneció,
Ya los pajarillos cantan, la luna ya se metió.
Que linda está la mañana en que vengo a saludarte,
Venimos todos con gusto y placer a felicitarte,
Ya viene amaneciendo, ya la luz del día nos dio,
Levántate de mañana, mira que ya amaneció.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
