Onhan se varmaan hullun hommia lähteä kolmekymppisenä yksin maailmalle, varsinkin vapaaehtoistyöhön. Jättää se turvallinen elämä, elämäni rakkaus, ystävät, elämäni eläimet ja nassikat sekä vakituinen työpaikka (josta kaiken lisäksi tykkään) tänne Suomeen. Tiedän myös sen, että tulisin olemaan katkera vanha tantta, jos en nyt lähde. Turvallisuus on siis jätettävä taakse ja on hypättävä suureen tuntemattomaan kokemaan maailmaa. Vaikka välillä kauhistuttaa, tiedän sisimmässäni tekeväni oikein, koska hymyilen kirjoittaessani lausetta maailman kokemisesta. Jos jotain tässä vanhemisessa hyvää on, niin olen oppinut kuuntelemaan itseäni. Jos sen sisäisen äänen yrittää tukahduttaa, siitä vasta ongelmia seuraakin. Eli tulta päin sanoi torvensoittaja!
Hasta Luego!
Loppuun vielä fiilistelykuva cabo San Lucasista. Ei paha!
