Naisen asema Meksikossa

Tänään opin miltä naisista täällä tuntuu ja olen hyvin hämmentynyt. Kävin Bancon tiloissa mainostamassa lauantain tapahtumaamme ja suurin osa Bancon asiakkaista tuntui olevan hyvin kiinnostunut Mujeres Vasos Frágileksen kursseista. Juttelin vähän enemmänkin kahden naisen kanssa (toinen heistä vasta 14-vuotias naisenalku ) ja keskustelun jälkeen olin lähellä itkeä. Nämä naiset ovat niin alistettuja etteivät he edes ymmärrä, että nainen pystyy aivan samaan siinä missä mieskin. Heillä ei ole minkäänlaista uskoa itseensä ja kykyihinsä. Aina tähän päivään asti olin mielessäni vähätellyt Mujeres Vasos Frágileksen kurssitarjontaa ja ihmetellyt miksei naisille opeteta jotain "oikeasti hyödyllistä". Nämä naiset hädin tuskin uskaltavat tulla koru- ja ilmapallokoristelukursseille, koska heille on lapsesta saakka opetettu ettei heistä ole mihinkään. Tämä kaikki tuntuu minusta hyvin hämmentävältä ja olen suorastaan vihainen. On hyvin vaikea samaistua alistettuihin naisiin, koska itse olen saanut onnellisesti kasvaa kulttuurissa, jossa nainen ja mies ovat samanarvoisia. Tämän päivän jälkeen kuitenkin ymmärrän taas enemmän minkälaisessa kulttuurissa täällä eletään. Tuo 14-vuotias tyttö on muuten raskaana ja hänet potkaistiin ulos vanhempiensa asunnosta. Annoin numeroni ja kehoitin häntä tulemaan MVF:lla käymään joku päivä. Kurssitarjonnan lisäksi MVF tarjoaa psykologista apua, ja tyttö todellakin tarvitsee jonkun kenelle puhua.

Machoismi on syvällä tämän maan juurissa. Olenhan itsekin saanut kokea ahdistelua miesten taholta ja ei ole päivääkään, kun joku ei huutele tai viheltele kaduilla. Täällä nainen on miehen omaisuutta, käyttötavaraa jonka saa hylätä kuin vanhan vaatteen. Mietin myös oman (Meksikon) perheeni kasvatusmetodeja. Regina 2-vuotta saa aina kehuja jos hänellä on nätit vaatteet päällä. Niin isoisä kuin isä viheltävät hänelle ja kehuvat kilpaa "que guapa, hermosa, princesa..." Regina myös haluaa meikata joka päivä niin itseään kuin kaikkia muita. Enpä ole kertaakaan kuullut, että häntä kehuttaisi jostain hyvin tehdystä asiasta. Kärjistetysti sanottuna vain sillä on merkitystä miltä nainen näyttää. Onneksi kolme siskoani ovat kuitenkin yliopiston käyneitä ja he työskentelevät hyvissä ammateissa. Ehkä Reginakin isona ymmärtää myös koulutuksen ja itsensä kehittämisen tärkeyden.

Muuten päivä Bancolla oli taas aivan ihana. Vanhat tutut tulivat halaamaan ja ihmettemään, että missä guera (blondi) on ollut. Lapset joiden kanssa piirtelimme aiemmin, kaipasivat kovasti uutta piirustuspäivää ja sellaisen heille lupasinkin...täytyykin kysyä isolta pomolta Lalolta lupa uuteen värityspäivään. Tänään selvisi myös syy siihen miksi Banco pyytää rahaa ruoka-avustuksista. Täällä ihmiset eivät kuulemma arvosta ruokaa, jos se annetaan ilmaiseksi. Siksi isosta ruokasäkistä pyydetään 50 pesoa.

Kaiken tämän jälkeen ymmärsin taas miten tärkeää auttaminen ja välittäminen on. Ne asiat joita me Euroopassa pidämme itsestäänselvyyksinä, kuten tasa-arvo, asunto, ruoka ja puhdas vesi, ovat täällä asioita joista joutuu taistelemaan.

Lupasin itselleni jatkaa vapaaehtoistyötä Suomessa. Soppajonot kasvavat, eläimiä hylätään, vanhukset kuolevat yksinäisyyteen ja moni nuori on syrjäytymisen vaarassa. Lupaan käyttää viikossa aikaani vaikka kaksi tuntia jonkin järjestön hyväksi ja haastan teidät kaikki mukaan. Jos aika ei riitä, monille järjestöille voi vaikka lahjoittaa vanhoja vaatteita, mattoja, lakanoita ja astioita. Banco de Alimentoksen köyhät kulkevat muuten aina samoissa vaatteissa. Jos teiltä löytyy ylimääräisiä vaatteita joista haluatte luopua, voitte antaa niitä Esan mukaan tänne vietäväksi. 

Näistä linkeistä löytyy joitain Suomalaisia järjestöjä.



http://www.nicehouse.fi/lastenhu/linkit/jarjesto.htm

http://www.hesy.fi/

http://hurstinapu.net/index.php?option=com_content&task=view&id=20&Itemid=35


Huomenna on MVF juhla. Saa nähdä tuleeko yöllä uni, kun jännittää niin paljon!

-T

Perjantain askarteluprojekti onnistui kaikkien mielestä tosi hyvin. Varsinkin Chris oli alkuun tosi skeptinen, mutta hän taisi olla minuakin tyytyväisempi lopputulokseen. Meidän yhteistyö hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin yleensä sujui ihan hyvin. Tiukkaa palautetta tuli puolin ja toisin, puhalsimme kuitenkin koko ajan yhteen hiileen. Seuraavalla kerralla osaamme varmaan ottaa rennommin ja rauhallisemmin. Seuraavalla kerralla annan Chrisin kuitenkin hoitaa suunnittelun ja työn koordinoimisen...

Aamupäivästä aloitimme viiden lapsen kanssa ja parhaimmillaan meitä oli varmaan 20. Viiden lapsen kanssa oli aivan ihanteellista puuhastella ja he kuuntelivat tosi hyvin ohjeita. Kun mukana oli 20 lasta 1-vuodesta 12-vuoteen tilannetta parhaiten kuvaa sana meksikolainenkaaos. Lapsia tulee ja menee, jonkun täytyy vahtia että valaista tulee edes "sinnepäinoikeanvärisiä" ja ettei kukaan syö liimaa. Tarjottavana ei ollut muuta kuin kaakkua ja hiilaripommeja, joten lasten riehaisa sokerihumala antoi värikkään loppusilauksen päivälle!

Liikuttavin tapaus oli kuvissakin näkyvä neitokainen, joka ei varmaan koskaan ole nähnyt saksia tai liimaa. Kynä pysyi kädessä, mutta pikkuinen ei osannut kuin sutata vaippaikäisen tavoin. Isommat lapset osasivat piirtää tosi hyvin ja hyvin he myös tiesivät asioita meristä ja merenelävistä. Tuskinpa siis opetimme heille mitään uutta! Kunpa vaan lapset saisivat käydä koulunsa loppuun ja heillä olisi mahdollisuus myös jatko-opintoihin. Köyhien perheiden lapsilla on vain suuremmat mahdollisuudet joutua autojen tuulilaseja pesemään liikennevaloissa kuin yliopisto-opiskeluihin.

Juttelin eilen skypessä rakkaiden ystävieni kanssa, ja heillä oli ihan täysi meno päällä. Siitä sain itsekin inspiraation lähteä ulkoilemaan teinien kanssa. Chris ja Nathalie ovat sentään 20 ja risat, mutta uudet Australialaiset vapaaehtoiset ovat hädintuskin täysi-ikäisiä. Olihan siinä viihdettä katsella heidän sekoiluansa ja ilta oli ihan jees. Aamukolmelta kotiuduin ja lauantaiaamuna 12 mennessä olin jo reippaasti kiikuttamassa kaakkua Vasos Fragilekselle. Vastaanotto siellä oli ihana, kun kaksostytöt Kayla ja Yahaira juoksivat halaamaan jo heti portilla. Suunnittelimme musiikinopettajien kanssa tulevaa tapahtumaa, ja nyt voin jo vähän huokaista helpotuksesta. Yksi opettajista on konenut esiintyjä ja häneltä tulikin ihan superhyviä ideoita 4.6 pidettävään hyväntekeväisyystapahtumaan.

Kotimatkalla kävin katsomassa koiranpentuja joita myydään ostoskeskuksien eläinkaupoissa. Onneksi siellä ei ollut sileäkarvaisia ruttunaamoja tarjolla, muuten vieressäni tuhisi nyt pieni karvainen otus.
Tämän illan vietän rauhallisesti perheen parissa meksikolaisia herkkuja syöden :)

piiz and love

Me siento desperanza

Meksikossa on tapana, että aikuiset lapset viettävät hyvin paljon aikaa vanhempiensa kanssa, ja he käyvät yhdessä ulkona syömässä tai elokuvissa. Vaikka perhe onkin kaikista tärkein, minusta tuntuu hassulta, kun Janette 30-vuotta asuu kotona ja myös viettää kaiken vapaa-aikansa vanhempiensa kanssa. Pääsin eilen mukaan perheen perinteiselle sunnuntaipäivälliselle ja vietimmekin oikein leppoisan päivän. Kävimme syömässä naapurikaupungissa Atlixcossa herkullisen taco-aterian, kiertelimme vehreässä Xócalossa ja päivän päätteksi kävimme katsomassa Meksikolaisen elokuvan Presunto Culpablen. Elokuva tuskin tulee koskaan Suomeen, mutta espanjankielentaitoiset voivat ladata elokuvan netistä. Leffa antaa hyvän käsityksen siitä millainen oikeusjärjestelmä rakkaassa toisessa kotimaassani on, kannattaa ehdottomasti katsoa se.

Señor Kuolema antoi minulle ennustuksen: "Cuanto más se ama más se sufre - the more you love the more you suffer" Viittaakohan tämä ennustus etärakkauteen, joka välillä on hyvinkin raastavaa!

Kävimme viime viikolla Banco de Alimentoksen reissulla maan pääkaupungissa hakemassa ruoka-avustuksia. Matka oli hyvin opettavainen kaikessa mielessä, opin myös paljon espanjaa istuessamme autossa kymmenen tuntia.  Tärkein oppimani lause oli "Me siento desperanza - I feel hopeless". Tunsinkin itseni käsittämättömän surulliseksi, koska matkalla näkemäni asiat saivat minut tuntemaan itseni täysin hyödyttömäksi täällä.

Meksikon tilanne tuntui ja tuntuu edelleen täysin toivottomalta. Ihmiset asuvat kaatopaikalla tai likaviemäriksi muutetun joen varrella. Voin vain kuvitella, kuinka sairaita nämä ihmiset ovat. Silmiäni kirveli ja kurkkuani kuristi, koska se ulosteiden sankka haju tuntui järkyttävän voimakkaalta, vaikka me vain ajoimme kymmenien metrien päässä ulostejoesta. Maan hallitus on antanut luvan kaataa Mexico Cityn ulosteet jokeen, vaikka joen läheisyydessä asuukin kymmeniätuhansia ihmisiä. Mitä tämä välinpitämättömyys kertoo hallituksesta, jonka tehtävänä olisi huolehtia maansa kansalaisista?

Meksikolla on paljon luonnonrikkauksia kuten öljyä, kaasua ja hopeaa. Maan kansalaiset ovat kuitenkin köyhiä ja sairaita, koska hallitus pistää suurimman osan rikkausta omaan taskuunsa. Meksikolla onkin ollut aivan käsittämättömän ala-arvoiset hallitsijat maan koko historian ajan. Voin vain toivoa, että Meksiko saa ansaitsemansa hallituksen joku päivä ja maan ihanat kansalaiset paremman elämän.

Parempaa huomista toivoen

Jo kuukausi Meksikossa

Tänään tulee tasan kuukausi täyteen Meksikon elämää. Aika menee todella nopeasti tai sitten ei...tunnelmat vaihtelevat hyvinkin paljon jopa viikossa. Tällä viikolla on ollut hyvä fiilis, johtuen varmaan siitä, että olen joka ilta ollut jossain ja minulla ei ole ollut aikaa ikävöidä. Viime viikon välikohtaus Maman kanssa myös latisti tunnelmia aika paljon, mutta päätin olla ottamatta kaikkea niin vakavasti. Ei se ole maailmanloppu, jos minua neuvotaan miten pitää siivota. Täytyy opetella hieman nöyryyttä ja ottaa kaikki hyvä oppi vastaan. Kieltämättä nämä siivoamiseen käytettävät riepu-harja-yhdistelmät menee tältä typyltä yli hilseen. Suomesta saa siis lähettää tänne moppeja sekä imurin, niin yhteiselo Meksikon perheen kanssa sujuu paljon helpommin. Pieni keskustelu puhdistaa aina ilmaa ja minulla ja Mamalla tuntui menevän jo paljon paremmin. Välikohtauksen jälkeen minua pyydettiin ensimmäistä kertaa mukaan perheen rientoihin ja meillä oli oikein mukavaa. Riennoissa oli mukana sukulaisia, joiden kanssa keskustelin espanjaksi muun muassa Suomen koulutusjärjestelmästä. Sain kaikilta muilta kehuja kielitaidostani, mutta Papani taas tyrmäsi kielitaitoni täysin kaikkien vieraiden edessä. Näitä ihmisiä on hyvin vaikea miellyttää! Perheen kanssa ei siis välttämättä aina suju niin hyvin, muuten elämä täällä on hyvää. On kieltämättä outoa asua tuntemattomien ihmisten kanssa, kenen kanssa minulla ei ole yhteistä kieltä. Tässä kohtaa aion myös teilata Meksikon koulut täysin, koska yliopiston käyneet ihmiset eivät osaa englantia. Onneksi meillä Suomessa opetetaan lapsesta lähtien muitakin kieliä, kuin Suomea. 

Ja eihän tämä vuodatus vielä tähän pääty! Nyt on alkanut sapettamaan ainaiset aikaiset herätykset ja työskentely lauantaisin. Lauantaivuorojen vuoksi matkustaminen ei onnistu lainkaan, koska kaikki matkat tehdään aina la-su. Puebla ja kaupunkielämä on jo suurimmaksi osaksi koettu, nyt olisi tarvetta päästä loikoilemaan rannoille ja kiipeämään vanhojen Maya-pyramidien raunioita. Meksikolla on vielä niin paljon annettavaa, en halua jumiutua yhteen paikkaan!

Yleensä olen pitänyt Vasos Fragiles projektista enemmän, kuin hullu puurosta, mutta tämän päiväinen oli hullullekin liikaa. Olen huomioinut aiemmin, että Señor Arteaga López on hyvin uskonnollinen, ja pidin häntä hiljaisena miehenä, joka rukoilee itsekseen. Tänään sain kuitenkin kuulla jumalan sanaa uuden testamentin paremmasta versiosta, mikä ikinä se lieneekään! Herra López on puhunut vierailla kielillä, kastunut ja vaikka mitä, koska jumala on hänen kauttaan puhunut. Minullekin nämä kokemukset olisivat kuulemma täysin mahdollisia. Onneksi voin vielä käyttää "en osaa enkä ymmärrä espanjaa" korttiani, ja pääsin tukalasta tilanteesta pois. Mutta tukalaa tilannetta seurasi vielä vähän enemmän tukala tilanne myöhemmin, kun herra halusi tietää miksi en jo ole naimisissa! Olen kuulemma jo aivan liian vanha, Meksikossa kun on tapana mennä naimisiin 15-vuotiaana. Ei muuta kuin onnea ja menestystä kaikille teineille, jotka avioliiton auvoiseen satamaan päätyvät!

Banco de Alimentos. Valoa tunnelin päässä.

Minä kuumottavan papukaijan kanssa. Loro osasi matkia naurua ja meillä oli hauskaa!

Mujeres Vasos Fragiles lapsukaiset opiskelevat musiikkia joka lauantai. Vivienda En Armoniá projektissa on yhteensä 21 lasta, joista vain kaksi on tyttöä! Sisarukset ovat hyvin kiinnostuneita Suomesta ja parhaan kykyni mukaan koitan heille kertoa millaista elämä maapallon toisella puolella on.

Tein kutsun keskusteluiltaan ja tästä huumorityylistä tykättiin tosi paljon. Aiempi asiallinen mainos sai aikaan vaan nyökyttelyjä.

Ihana Señora Rocio López Cielo. The Jefe.

Oppitunti meneillään.

Tortugas toman sol.