Elämä alkaa asettua raiteilleen

Kaikki uusi ja ihmeellinen tuntuu nyt olevan mennyttä ja elän täällä normi arkea. Tällä hetkellä tunnen ehkä enimmäkseen riittämättömyyttä vajaan kielitaidon vuoksi. En tiedä mitä minulta odotetaan ja tuntuu, etten osaa auttaa tarpeeksi hyvin. Koitan pitää mielessäni, että olen työskennellyt vasta viikon, eikä siinä ajassa kukaan pysty tekemään ihmeitä.

Ihmeistä puheen ollen, olen oppinut paljon katolilaisuudesta. Itse katolinen kirkko on mielestäni täysin nolla, mutta pidän kaikista pienistä jutuista mitä katoliset tekevät. Ihmeet, rukoukset, enteet ja eleet ovat tälle pinttyneelle pakanalle uutta ja ihmeellistä. On hauska huomata, kun kirkon tai uskonnollisen patsaan ohi kuljettaessa tehdään ristinmerkkejä niin kotona kuin kaupungilla. Vaikka en perinteisessä mielessä usko jumalaan ja en kannata kirkkoja, kunnioitan kaikkien uskoa ja uskontoja. Meksikon mamani oli hyvin mielissään, kun annoin luvan laittaa Guadalupen neitsyen kalenterin seinälleni. Tulevalla matkalla Oaxacaan aion ehdottomasti vierailla kirkossa, jossa perinteiset uskonmenot sekoittuvat vanhoihin luonnon uskontoihin.

Koska työkavereideni mielestä olen liian laiha, he syöttävät minua kuin jouluksi lihotettavaa porsasta. Meksikossa on epäkohteliasta jättää syömättä, joten kiltisti laitan suuhuni kaikki tortillat ja muut herkut. Jotta en ihan paisu muodottomaksi, käyn työkavereiltani salaa Leon kuntosalilla. Leon sali on eittämättä kaikista räkäisin sali, jossa olen koskaan ollut. Salilta kuitenkin löytyy kaikki tarvittava ja itse Leo on voittanut yhtä sun toista kehonrakennuksen saralla. Eilen kuntosalilla polkiessani pyörää sain seuraksi nuoren poikasen. Heitimme läppää ja parin lauseen jälkeen nuori herra halusi numeroni, koska "Quiero bailar contigo!" Tein virheen kertoessani, että seurustelen mutta poikaystäväni on siis Suomessa. Pitäisihän minun jo tietää, ettei sillä ole täällä mitään merkitystä! Onneksi en muista Meksikon numeroani, joten ei tarvitse odottaa soittoa ihan lähiaikoina. Luulin tilanteen päättyvän onnellisesti, mutta tämä Pedro, Luis, Juan mikälie alkoi räpsimään minusta kännykkäkameralla kuvia, kun hikisenä poljin kuntopyörää! Tajusi sentään lähteä lätkimään, kun peitin käsilläni kasvot jokaisessa kuvassa.

Huomenna olen menossa jonkun-tutun-joka-tuntee-jonkun syntymäpäiville. Sain kutsun työkaveriltani, jonka kanssa teemme kotisivuja Mujeres Vasos Fragiles-järjestölle. Luis lupasi, että hänen ystävät opettavat minulle niin paljon kirosanoja, kuin vaan jaksan opetella. Ehkä niistä on apua, kun seuraavan kerran olen kuntoilemassa.

Besos