Jo kuukausi Meksikossa

Tänään tulee tasan kuukausi täyteen Meksikon elämää. Aika menee todella nopeasti tai sitten ei...tunnelmat vaihtelevat hyvinkin paljon jopa viikossa. Tällä viikolla on ollut hyvä fiilis, johtuen varmaan siitä, että olen joka ilta ollut jossain ja minulla ei ole ollut aikaa ikävöidä. Viime viikon välikohtaus Maman kanssa myös latisti tunnelmia aika paljon, mutta päätin olla ottamatta kaikkea niin vakavasti. Ei se ole maailmanloppu, jos minua neuvotaan miten pitää siivota. Täytyy opetella hieman nöyryyttä ja ottaa kaikki hyvä oppi vastaan. Kieltämättä nämä siivoamiseen käytettävät riepu-harja-yhdistelmät menee tältä typyltä yli hilseen. Suomesta saa siis lähettää tänne moppeja sekä imurin, niin yhteiselo Meksikon perheen kanssa sujuu paljon helpommin. Pieni keskustelu puhdistaa aina ilmaa ja minulla ja Mamalla tuntui menevän jo paljon paremmin. Välikohtauksen jälkeen minua pyydettiin ensimmäistä kertaa mukaan perheen rientoihin ja meillä oli oikein mukavaa. Riennoissa oli mukana sukulaisia, joiden kanssa keskustelin espanjaksi muun muassa Suomen koulutusjärjestelmästä. Sain kaikilta muilta kehuja kielitaidostani, mutta Papani taas tyrmäsi kielitaitoni täysin kaikkien vieraiden edessä. Näitä ihmisiä on hyvin vaikea miellyttää! Perheen kanssa ei siis välttämättä aina suju niin hyvin, muuten elämä täällä on hyvää. On kieltämättä outoa asua tuntemattomien ihmisten kanssa, kenen kanssa minulla ei ole yhteistä kieltä. Tässä kohtaa aion myös teilata Meksikon koulut täysin, koska yliopiston käyneet ihmiset eivät osaa englantia. Onneksi meillä Suomessa opetetaan lapsesta lähtien muitakin kieliä, kuin Suomea. 

Ja eihän tämä vuodatus vielä tähän pääty! Nyt on alkanut sapettamaan ainaiset aikaiset herätykset ja työskentely lauantaisin. Lauantaivuorojen vuoksi matkustaminen ei onnistu lainkaan, koska kaikki matkat tehdään aina la-su. Puebla ja kaupunkielämä on jo suurimmaksi osaksi koettu, nyt olisi tarvetta päästä loikoilemaan rannoille ja kiipeämään vanhojen Maya-pyramidien raunioita. Meksikolla on vielä niin paljon annettavaa, en halua jumiutua yhteen paikkaan!

Yleensä olen pitänyt Vasos Fragiles projektista enemmän, kuin hullu puurosta, mutta tämän päiväinen oli hullullekin liikaa. Olen huomioinut aiemmin, että Señor Arteaga López on hyvin uskonnollinen, ja pidin häntä hiljaisena miehenä, joka rukoilee itsekseen. Tänään sain kuitenkin kuulla jumalan sanaa uuden testamentin paremmasta versiosta, mikä ikinä se lieneekään! Herra López on puhunut vierailla kielillä, kastunut ja vaikka mitä, koska jumala on hänen kauttaan puhunut. Minullekin nämä kokemukset olisivat kuulemma täysin mahdollisia. Onneksi voin vielä käyttää "en osaa enkä ymmärrä espanjaa" korttiani, ja pääsin tukalasta tilanteesta pois. Mutta tukalaa tilannetta seurasi vielä vähän enemmän tukala tilanne myöhemmin, kun herra halusi tietää miksi en jo ole naimisissa! Olen kuulemma jo aivan liian vanha, Meksikossa kun on tapana mennä naimisiin 15-vuotiaana. Ei muuta kuin onnea ja menestystä kaikille teineille, jotka avioliiton auvoiseen satamaan päätyvät!

Banco de Alimentos. Valoa tunnelin päässä.

Minä kuumottavan papukaijan kanssa. Loro osasi matkia naurua ja meillä oli hauskaa!

Mujeres Vasos Fragiles lapsukaiset opiskelevat musiikkia joka lauantai. Vivienda En Armoniá projektissa on yhteensä 21 lasta, joista vain kaksi on tyttöä! Sisarukset ovat hyvin kiinnostuneita Suomesta ja parhaan kykyni mukaan koitan heille kertoa millaista elämä maapallon toisella puolella on.

Tein kutsun keskusteluiltaan ja tästä huumorityylistä tykättiin tosi paljon. Aiempi asiallinen mainos sai aikaan vaan nyökyttelyjä.

Ihana Señora Rocio López Cielo. The Jefe.

Oppitunti meneillään.

Tortugas toman sol.

Synttäreitä ja pyramideja

Meksikolaiset rakastavat gelatiinia. Tässä tyylinäyte a la Coca-Cola!
Jääkuutiotkin ovat gelatiinia...

Mi Pápa cumpli 62 años (kynttilässä on väärä ikä).
Pápa Juanin vieressä Mama Guadaluepe aka. Pipis.

Centro historicon Xócalossa on aina sunnuntaisin katumarkettien lisäksi esityksiä joka lähtöön,
tässä mallia kiipeämisestä tolppaan.

I just love these colours. Sitten, kun mulla on ihan oikea talo joskus,
sen on oltava pastellinvärinen!

Matka Pueblan naapurikylään Cholulaan oli ihanaa vaihtelua.
Tässä näkymä kirkon/pyramidin huipulta. Kaunista ja rauhallista.

Reissaajan kuluneet jalat ja vanhoja tekstejä kirkon lattiassa.

Tässä on vain murto-osa Tepanapan pyramideistä.
Ylhäällä on ökykirkko Santuarito de Nuestra señora de los Remidios.

Lisää Tepanapaa.

Lisää ihania värejä. Söin tässä 1939-luvulla perustetussa raflassa herkulliset Quesidillat.

Sain itseenikin herkullisia punaisen värejä, kun unohdin laittaa aurinkorasvaa! Mahtava rusketus...

Today I was actually working - mucho trabajo hoy - tänään työskentelin niska limassa

Toimistohommat Bancossa ovat minun osalta jokseenkin ohitse. Kuten aiemmin kerroin minun piti mennä kuvauskeikalle maailman mukavimman naisen kanssa. No kävikin niin, että kuvauskeikka olikin ihan jotain muuta, ja paikanpäällä oli vain Banco Alimentoksen koulutustilaisuus. Koulutuksessa Sammy (nainen, joka ei sitten ollutkaan maailman mukavin) höpötti espanjaa ja minä en ymmärtänyt yhtään mitään. Koitin hänelle kertoa, että nyt ei comprende sitten millään. Yhtäkkiä huomasin, että hän on hyvästelemässä minua ja kohta näenkin vain hänen valkoisen autonsa takavalot. Olin niin hämmentynyt, etten tajunnut tehdä mitään. Jäin sinne yksin tuntemattomien ihmisten luo suu ammollaan ihmettelemään, että mitäs sitten seuraavaksi. Onneksi tunnen alueen, jossa olimme, koska toinen projektini Vasos Fragiles sijaitsee lähellä. Osasin siis omin avuin kotiin.

Mitä jos en olisikaan tuntenut aluetta? Taksin olisin varmasti saanut, mutta eihän nyt ketään voi jättää yksin vieraassa maassa ilman kielitaitoa! Sammy onkin ihan loistava esimerkki ihmisestä, ketä ei saisi päästää työskentelemään sosiaaliprojekteissa ja toisesta kulttuurista tulevien kanssa. Muutenkin ko. naisella oli jotain täysin älyttömiä letkautuksia, kuten "miksi olet ylpeä kotimaastasi, kun siellä on niin kylmä" tai "onpa outoa, kun pääkaupunki sijaitsee rannalla, kun se yleensä on keskellä maata". Naisen työmoraali on myös eittämättä huonoin, johon olen koskaan törmännyt. Hänen työpäivänsä alkaa noin 10 - 11 ja kotiin hän lähtee siinä kello yhden maissa.


Kerroin seuraavana päivänä välikohtauksesta Chrisille ja kohta paikan esimiehet tulevat kauhistelemaan minulle, että "onhan kaikki varmasti ok, eihän sinua olisi saanut sinne jättää!" Eihän minulla mitään hätää ollut, vaikka paikka on kuulemma vaarallinen pimeän aikaan. Kerroin kuitenkin vastaaville, että kaikkein mieluiten työskentelisin ihmisten parissa, enkä nököttäisi koneella. Toiveeni toteutuikin tänään ja pääsin jakamaan avustuksia.

Perjantaisin Banco Alimentoksen tiloihin tulee köyhiä ja sairaita ihmisiä hakemaan avustuksia ja ostamaan leipää sekä kakkuja halvalla. Kaikille jaetaan kuittia vastaan ruokasäkki ja 1,5 litran limut. En nyt ota kantaa avustuksen sisältöön, koska on pääasia, että nälkäiset saavat edes jotain vatsansa täytteeksi. Olen myös hyvin hämmentynyt meksikolaisten rakkaudesta kakkuihin, kekseihin ja muihin makeisiin herkkuihin. Ihmiset, joilla ei ole mitään, ostavat vähillä rahoillaan 20 hengen Sponge Bob kakkuja. Kakut yms. ovat lahjoituksia kaupoilta ja Banco myy ne eteenpäin. Jos kakun oikea hinta on ollut 200 pesoa se myydään pois 10-20 pesolla. Tällä kaupalla Banco maksaa palkkoja, vuokraa ja muita kuluja.

Konttorihommista päästyäni pääsin vihdoin juttelemaan muiden paikallisten vapaaehtoisten kanssa, pakkaamaan ruoka-avustuksia sekä jakamaan niitä avustettaville. Juttelin niitä näitä mammojen ja pappojen kanssa, suurinta osaa keskustelusta en tosin ymmärtänyt, mutta ihmiset tuntuivat olevan iloisia jo siitä, että joku kuuntelee ja hymyilee. Mieleeni jäivät erityisesti 100-vuotias pappa, jolla oli vain kaksi keltaista hammasta suussaan sekä yksikätinen mamma, joka sanoi jumalten suojelevan minua. Aika monelle ihmiselle tunnuin olevan jotain todella eksoottista. Voin hyvin kuvitella, että vaaleahiuksinen työkaverini Chris on herättänyt vielä enemmän kohua aloittaessaan työt Bancossa.


Toisesta projektistani Vasos Fragilesista tarttui mukaan ihan oikea kaveri ja olin eilen ulkona Luisin ja hänen kavereidensa kanssa. Meksikolaiset baarit ovat ihan huippuja. Alkuillasta luukutetaan vanhoja meksikolaisia hittejä ja kaikki laulavat mukana. Sitten on vuorossa salsaa ja lopuksi tanssitaan reggaetonia! Ja eilen saikin vatkata pyllyä reggaetonin tahtiin ihan huolella, ja minkäänlaista ahdistelua en kokenut, koska Luis ja hänen ystävänsä ovat kaikki homoja. Ilta oli tälle tytölle mitä mukavin, koska salsan opetuksen lisäksi miehet kehuivat ulkonäköäni koko illan ja heidän mielestään olin myös kaikkein paras tanssija. Ihan parhautta!

Huomenna taas töihin aamulla, eli nyt vaan lepoa.

Besos

Elämä alkaa asettua raiteilleen

Kaikki uusi ja ihmeellinen tuntuu nyt olevan mennyttä ja elän täällä normi arkea. Tällä hetkellä tunnen ehkä enimmäkseen riittämättömyyttä vajaan kielitaidon vuoksi. En tiedä mitä minulta odotetaan ja tuntuu, etten osaa auttaa tarpeeksi hyvin. Koitan pitää mielessäni, että olen työskennellyt vasta viikon, eikä siinä ajassa kukaan pysty tekemään ihmeitä.

Ihmeistä puheen ollen, olen oppinut paljon katolilaisuudesta. Itse katolinen kirkko on mielestäni täysin nolla, mutta pidän kaikista pienistä jutuista mitä katoliset tekevät. Ihmeet, rukoukset, enteet ja eleet ovat tälle pinttyneelle pakanalle uutta ja ihmeellistä. On hauska huomata, kun kirkon tai uskonnollisen patsaan ohi kuljettaessa tehdään ristinmerkkejä niin kotona kuin kaupungilla. Vaikka en perinteisessä mielessä usko jumalaan ja en kannata kirkkoja, kunnioitan kaikkien uskoa ja uskontoja. Meksikon mamani oli hyvin mielissään, kun annoin luvan laittaa Guadalupen neitsyen kalenterin seinälleni. Tulevalla matkalla Oaxacaan aion ehdottomasti vierailla kirkossa, jossa perinteiset uskonmenot sekoittuvat vanhoihin luonnon uskontoihin.

Koska työkavereideni mielestä olen liian laiha, he syöttävät minua kuin jouluksi lihotettavaa porsasta. Meksikossa on epäkohteliasta jättää syömättä, joten kiltisti laitan suuhuni kaikki tortillat ja muut herkut. Jotta en ihan paisu muodottomaksi, käyn työkavereiltani salaa Leon kuntosalilla. Leon sali on eittämättä kaikista räkäisin sali, jossa olen koskaan ollut. Salilta kuitenkin löytyy kaikki tarvittava ja itse Leo on voittanut yhtä sun toista kehonrakennuksen saralla. Eilen kuntosalilla polkiessani pyörää sain seuraksi nuoren poikasen. Heitimme läppää ja parin lauseen jälkeen nuori herra halusi numeroni, koska "Quiero bailar contigo!" Tein virheen kertoessani, että seurustelen mutta poikaystäväni on siis Suomessa. Pitäisihän minun jo tietää, ettei sillä ole täällä mitään merkitystä! Onneksi en muista Meksikon numeroani, joten ei tarvitse odottaa soittoa ihan lähiaikoina. Luulin tilanteen päättyvän onnellisesti, mutta tämä Pedro, Luis, Juan mikälie alkoi räpsimään minusta kännykkäkameralla kuvia, kun hikisenä poljin kuntopyörää! Tajusi sentään lähteä lätkimään, kun peitin käsilläni kasvot jokaisessa kuvassa.

Huomenna olen menossa jonkun-tutun-joka-tuntee-jonkun syntymäpäiville. Sain kutsun työkaveriltani, jonka kanssa teemme kotisivuja Mujeres Vasos Fragiles-järjestölle. Luis lupasi, että hänen ystävät opettavat minulle niin paljon kirosanoja, kuin vaan jaksan opetella. Ehkä niistä on apua, kun seuraavan kerran olen kuntoilemassa.

Besos

Kuvia kotikaupungistani

Naapurin perro

Kaunis Centro historico

Pastellitaloja

Naomi & Marco katedraalin edessä

Katedraalin katto

Jesus Cristus

Rukouskynttilöitä. Jokainen väri edustaa jotain, punainen muistaakseni katumusta.

Katedraali

Pueblan monet kasvot

Pueblan osavaltion pääkaupunki Puebla on yksi Meksikon rikkaimmista kaupungeista. Pueblan osavaltio on taas yksi Meksikon köyhimpiä osavaltioita. Joka päivä näen tämän ristiriitaisuuden kulkiessani kaupungilla. Vain muutaman korttelin päässä kauniista, siististä, hyvinhoidetusta turistien suosimasta centro historicosta näkee ihmisiä, jotka koittavat keinolla millä hyvällä tulla toimeen, ränsistyneitä ja likaisia taloja, jengejä, narkkareita, juoppoja...

Tänään pelkäsin ensimmäistä kertaa Mexicossa, kun töistä palatessani kuljimme Marcon kanssa Pueblan katuja. Yhtäkkiä Marco sanoi "no english" ja minä lakkasin melkein hengittämästä. Edessämme oli nuoria jengiläisiä, jotka ilmeisesti kaupittelevat huumeita ko. kadulla. Mitään ei tapahtunut, mutta tilanne oli aika kuumottava. Ja tämä katu on kävelymatkan päässä siitä kauniista, pastellinvärisestä turistikeskuksesta. Myöhemmin työkaverini Chris kertoi, että samainen katu on se ainut jota pitää välttää Pueblassa, muuten paikka on kuin mummon kukkarossa. Joten älkää huoliko, en ole enää menossa sinne kadulle!

Jokaisissa liikennevaloissa on joko kaupittelijoita, äiti lapsensa kanssa, soittajia, sirkustaiteilijoita...ihan mitä vain! Mun ehdoton suosikki on klovni, joka hyppäsi bussiin juttelemaan mun kanssa. Itku taas meinasi tulla, kun eräs herra kaupitteli koiranpentuja 300 pesolla.

Pueblan bussit aiheuttavat päänvaivaa joka päivä. Busseilla ei tietenkään ole aikatauluja eikä oikein varmoja reittejäkään. Kun haluan kyytiin menen kadunvarteen ja heilutan bussille, jossa lukee oikeat paikannimet tai oikea numero. Nyt tiedän jo viitisen bussia, joilla pääsen töihin tai keskustaan. Projektini sijaitsevat täysin eri puolilla kaupunkia, joten tässä on tullut nähtyä lähes koko Puebla.

Myös Pueblan kadunnimet ja niiden logiikka aiheuttavat päänsärkyä. Keskustaan mennessä kadut ovat joko Poniente, Norte tai Sur.  Norte on pohjoisen suuntaa, Sur etelän ja Poniente on niiden risteävä katu. Sitten kun lähdetään pois keskustasta nimet voi olla mitä vain. Itse asun Colonia Villa Posadas, Calle Esmeraldalla. Oman korttelini tunnen jo hyvin, neuvon jopa taksikuskeja oikeaan osoitteeseen!

Taksikuskit sitten ovatkin taas oma osionsa. Taksin hinta pitää aina neuvotella etukäteen, naiset saavat tietenkin paremman hinnan, kalleinta - mutta turvallisinta on soittaa taksi. Eräälle taksikuskille jouduin jo valehtelemaan olevani naimisissa ja mieheni Esa odottaa kotona. Tällä tavalla välttää numerokyselyt, koska paikallisia ei haittaa, jos mies on Suomessa!

Tänään kävin tutustumassa Bancos Alimentokseen. Alimentos antaa ruoka-avustusta Pueblan köyhille sekä järjestää erilaisia tapahtumia. Projekti vaikuttaa hyvin organisoidulta ja projektin ihmiset todella osaavilta. En ole ihan varma omasta toimenkuvastani, koska Marco oli taas säätämässä jotain muuta samaan aikaan, kun toimenkuvaani käytiin läpi espanjaksi! Luulisin, että työskentelen markkinoinnissa, autan materiaalien valmistuksessa sekä tapahtumien järjestämisessä. Markkinointitiimissä työskentelee lisäksi maailman mukavin nainen (en muista nimeä), joka tällä hetkellä tekee kaiken alusta loppuun asti itse! Apua siis tarvitaan. Maanantaina  käymme kuvaamassa avustettavia, samalla pääsen tutustumaan Pueblan köyhistä köyhimpään osaan Sierraan. Kuvausmatka saattaa olla rankka kokemus, mutta mielestäni on äärimmäisen tärkeä tietää ja tuntea miksi tätä työtä tehdään.

Maa on hyvin ristiriitainen, kuten myös tunteeni tätä maata kohtaan. Vihaan eläimien huonoa kohtelua, luokkaeroja ja ihmisten välinpitämättömyyttä. Mutta Meksiko on ikuisesti sydämessäni, koska äärimmäisestä köyhyydestä huolimatta en ole koskaan tavannut yhtä ihania ihmisiä. Auttaminen, sydämellisyys ja iloisuus ovat aitoa.

Vaikka Siijuven yhteyshenkilöt säätää kaikkea ja kukaan ei ole koskaan ajoissa, en voi olla pitämättä heistä. Iloisuus ja avoimuus on tarttuvaa, enkä jaksa turhia stressata. Mitä sitten, jos odotan puoli tuntia, mitä sitten jos sovittua tapaamista ei ollutkaan? Meksikolaisten mielenmaisemasta on hyvä ottaa oppia, suosittelen kaikille lämpimästi!

Besos

Mujeres Vasos Fragiles

Finally! Tänään kävin tutustumassa projektiin Mujeres Vasos Fragiles. Nyt viimeistään olen täysin myyty ajatukselle toisten auttamiselle ja vihdoinkin tuntuu siltä, että olen löytänyt sen, mitä niin kauan olen etsinyt. Uskomaton tyytyväisyyden, onnellisuuden ja helpotuksen tunne valtasi mut täysin, kun keskustelin projektin ihmisten kanssa. Olen löytänyt perille.

Projektissa työskentelee perhe; mama, papa ja heidän kaksi lastaan. Heidän lisäksi projektissa työskentelee oman alansa osaajia, kuten musiikinopettajia, käsityöopettajia ja kotitalousopettajia. Arkipäivisin Vasos pitää kursseja yhteisön naisille, lauantaisin kursseja lapsille ja lisäksi torstaisin Vasos käy opettamassa lähiseudun kouluissa. Minä olen mukana keskiviikkoisin, kun naiset valmistavat soijaa ja lauantaisin, kun lapset opettelevat soittamaan pianoa, rumpuja tai kitaraa. Tehtävänkuvani on aika laaja, hoidan kaikenlaista aina pikku asioista suuriin kokonaisuuksiin. Pidän silmällä soittimia ja kerron, jos niille tarvitaan huoltoa tai uusia osia, organisoin lasten syntymäpäiväjuhlia (monet lapsista on niin köyhistä perheistä, ettei perheellä ole varaa järjestää juhlia), valmistan lounasta ja hoidan juoksevia asioita. Näiden askareiden lisäksi Vasos toivoo minun ottavan yhteyttä kansainvälisiin järjestöihin, jotta he saisivat lisärahoitusta projektilleen. Kuulostaa haastavalta tehtävältä, mutta ei mahdottomalta. Ajattelin lähteä liikkeelle järjestön tunnettuuden lisäämisellä ja tehdä suunnitelman ulkoisia sidosryhmiä varten. Lisäksi järjestölle ei varmasti ole pahitteeksi tunnettuuden lisääminen oman yhteisön sisällä.

Voiko parempaa enää olla? Saan hyödyntää markkinoinnin osaamista, työskennellä järjestössä, ja olla ulkomailla. Esan kun saisi vielä lennätettyä tänne, kaikki olisi täydellistä!