Mitä lie höpinöitä ja pohdintaa keskiviikon kunniaksi

Kun aikani Meksikossa alkaa käymään vähiin, olen alkanut taas pohtimaan onko tässä missään ollut mitään järkeä. Samanlaisia ajatuksia mulla oli jo ennen lähtöä ja tallensin tunteeni ensimmäiseen kirjoitukseeni. 

Tänään on ollut ihan järkyttävä ikävä ja jo heti noustessani olin hyvin surullinen. Buustatakseni hyvää masista mulla on tapana kuunnella surullisia biisejä rakkaudesta ja ikävästä. Täällä ehdottomia suosikkejani ovat Anna Puu (Sinä olet minä) ja Jenni Vartiainen (Missä muruseni on). Työskentelin koko päivän Jorgen kanssa ja hän innostui melankolisuudestani niin paljon, että suositteli paria espanjankielistä ranteet auki biisiä. Siinähän päivä menikin rattoisasti kaihoisia rakkauslauluja kuunnellen ja kotisivuja tehden. Jos kohta ei sivut kelpaa Rociolle, niin täytyy varmaan nostaa hanskat pystyyn!

Bueno...listasin asioita joista pidän Meksikossa:

1) Ihmiset. Maailman ystävällisimpiä ja auttavaisimpia.
2) Tervehtiminen. Poskisuudelmat ovat ihania! Kaikkia tervehditään kohteliaasti, tunnetaan tai ei.
3) Turhanpäiväinen kaunopuheisuus ja toisten huomioiminen. Esim. kun aivastan bussissa, noin kolme ihmistä sanoo salut! Hyvästellessä kerrataan aina samat "Que te vaya bien, cuidate mucho, andale..." Hyvästeleminen ja tervehvehtiminen on todella tärkeää. Kukaan ei voi astua huoneeseen tervehtimättä kaikkia ja kukaan ei voi poistua sanomatta hyvästejä kaikille. Tai voihan niin tehdä, mutta se on hyvin epäkohteliasta.
4) Juhlat ja musiikki. Joka paikassa pauhaa musiikki ja juhlissa saa häpeämättä laulaa täysillä mukana. Viinaa juodaan sosiaalisesti ja kukaan ei ole änkyrässä eikä haasta riitaa.
5) Värikkäät talot ja talojen seiniin maalatut mainokset ja ilmoitukset
6) Ihmisten jatkuva usko parempaan tulevaisuuteen
7) Matkailu. Kauniita rantoja, pyramideja, historiaa, luontoa, kauniita kaupunkeja...Meksikossa on kaikkea kaikille!

Ja asioita joista en pidä:

1) Jatkuva melu. Musiikki pauhaa koko ajan ja täysillä. Lisätään siihen päälle kaikenmaailman kaasu-autot, jotka herättävät aamuisin viideltä. "El gaaaaas"
2) Ihmisten naiivi usko parempaan tulevaisuuteen ja yliuskonnollisuus. Herra auttaa kaikessa, oli sitten kyse pyykinpesusta tai tapahtuman järjestämisestä. "Gracias a dios"
3) Aikataulujen venyminen ja luvattujen asioiden unohtaminen. Suomalainen on tottunut siihen, että jos jotain sanotaan se myös pitää. "No te preocupes...ahorita"
4) Vastuunottamisen vaikeus ja vastuun välttely kaikissa muodoissa. "Como quieres"

Kaikkeen kuitenkin tottuu. Täällä ei kannata ottaa asioita turhan vakavasti tai saa pian vaivoikseen palleatyrän. Nyt jo kotiin lähtenyt Marleen ei yksinkertaisesti enää jaksanut näitä listaamiani asioita ja hän oli viimeiset kuukaudet aivan äärirajoilla jaksamisensa kanssa. Täällä kannattaakin heittää omat tottumukset ja tavat romukoppaan ja antaa mennä paikallisten ehdoilla. Jujuna on vain se, ettei kadota itseään siinä rytäkässä. On tärkeää tietää kuka olet ja mistä tulet, jottei minuus häviä. Tehokas ja suorapuheinen saksalainen ei vain voi toimia samalla tavalla, kuin mihin on tottunut.  Niin minustakin on tullut paljon rauhallisempi ja kärsivällisempi, kuin mitä olin Suomessa. Ihan hukkaan ainani täällä ei siis mennyt ;)

Suuren turhautumisen vallassa muutama kuukausi sitten kirjoitin, mitä pitäisi tapahtua/mitä minun olisi saatava aikaan, jotta olisin tyytyväinen aikaani täällä.


1) Olen saanut uusia rahoittajia Mujeres Vasos Frágilekselle.
Rasti tähän kohtaan, kyllä.

2) Köyhät ja kierrätys, kotisivut Banco De Alimentokselle.
Rasti kohtaan, työn alla. Tästä puhuin ja kohkasin hetken aikaa, kukaan Bancolla ei vain jaksanut innostua kierrätysprojektista. Kotisivuja ollaan aloittelemassa...

Tästä voisin vetää johtopäätöksen, että työsaavutuksiin olen 85 % tyytyväinen. Parasta täällä on ollut tutustuminen Meksikoon, meksikolaisiin ja Meksikon kulttuuriin sekä espanjan opiskelu. Mukaan on myös tarttunut ainakin yksi hyvä ystävä ja kymmeniä nukkumapaikkoja maailmalta.

Nyt salille hikoilemaan suru pois, adios!

Fotoja Pueblasta ja Frida Kahlon talosta

Kuva-arvoitus: Mitä laatikoissa on? Vastaus alla.

Diego Riveran rakkausviesti Fridalle

Sisällä olevia upeita tauluja ei saanut kuvata,
siksi kuvat ovat vain tylsistä teksteistä ja valokuvista, joita oli puutarhassa. 

Täällä vahdin minä

Diego

Mörkö

The ghost of Frida Kahlo

Diego y Frida vivieron en esta casa

Kuva-arvoituksen vastaus: laatikot olivat täynnä keltaisia kananpoikia. Pobrecitat :(

Meksikocityn juhlahuumaa, Frida Kahlo, metroahdistelua ja herra hoitaa!

Aikamoinen viikonloppu takana! Oli ihan huippubileet Méxicossa Dupfiren keikalla, oli ihanaa päästä teknoilemaan pitkästä aikaa. Onhan se salsakin ihanaa, mutta hitto että olinkin kaivannut elektronista musiikkia. Tutustuimme myös aivan ihaniin ihmisiin mm. Meksikosta, Venezuelasta ja Saksasta. Meksikolainen vieraanvaraisuus sai taas aivan uuden käsitteen Rodrickin kuskatessa meitä paikasta toiseen aamuun asti ja saimmepa jopa kutsun hänen Acapulcon kämpälle. Harmi vaan kun pitää niitä töitäkin joskus tehdä!

Méxicossa on jotain taikaa, mikä sai minut viihtymään kaupungissa oikein hyvin. Ihmiset ovat paljon avoimempia ja moderneja, kuin superkonservatiivisessa Pueblassa. Méxicon vihreät kaupunginosat, kuten Polanco, Roma ja Coyoacán tarjoavat ihania pikkukahviloita, puistoja ja rauhaa, muuten niin hektisestä kaupungista.

Kolmen tunnin yöunien jälkeen heräsimme reippaana ja virkeänä seuraavaan aamuun. Päätimme tutustua Frida Kahlo museoon (Casa azul - Sininen talo) ja museo olikin ihan huippupaikka viettää leppoisa lauantai bileiden jälkeen. Olin jo ennen museota kiinnostunut Fridasta taiteilijana ja persoonana, käynnin jälkeen suorastaan rakastuin Fridaan. Tänään mukaani tarttui torilta Fridan elämänkerta " Frida Kahlo en su luz más íntima". Kirja näyttäisi olevan aika tiukkaa tekoa; 260 sivua ilman kuvia ja fonttikoko 10... katsotaan tänään illalla kuinka paljon kirjasta sitten loppujen lopuksi ymmärtää.

Paluumatkalla museosta tunnelmat hieman latistuivat, koska täpötäydessä metrossa pian huomasin jonkun käden eksyneen perberilleni! Tein äkkinäisen liikkeen ja laukkuni taisi tömähtää ahdistelijan kroppaan tarpeeksi kunnioitettavalla voimalla ja käsi sujahti pois kankultani yhtä nopeasti, kuin se sinne oli ilmestynytkin. Seuraavalla kerralla taidan mennä sinne naisille ja lapsille varattuun osastoon...

Tämä oli nyt toinen kerta lyhyen ajan sisällä, kun olen tuntenut oloni todella epämukavaksi miesten käytöksen vuoksi. Viime viikolla yksi hämäräheppu huuteli autostaan ja pysähteli mun viereen kun olin kävelemässä tässä lähiseudulla. Kun pysähdyin odottamaan Chrisiä ja hänen perhettään tienviereen, heppu avasi oven ja pyysi kyytiin. Sanoin odottavani ystäviäni ja käänsin selän. Onneks perhe Benavedesin auto kohta jo kurvasikin paikalle, koska ällöhemmo ei tajunnut lähteä pois ollenkaan. Näiden pienten juttujen vuoksi olen alkanut tuntemaan pientä turvattomuuden tunnetta, vaikka Chris hyvin onkin pitänyt musta huolta. (Lupasi niin Esalle ja musta huolehtiminen on nyt kunnia-asia Chrisille!)

Yhdelle vapaaehtoiselle oli käynyt vähän hurjempi juttu viime viikolla, mitään vakavaa ei kuitenkaan sattunut. Täytyykin pitää silmät ja korvat auki yhä tarkemmin ja olla valppaana. Cuidate mucho, niin kuin täällä on tapana sanoa hyvästellessä.

Tänään töissä Rocio ilmaisi aika suoraan, ettei minulla ole siellä mitään tekoa! Kaikki on kuulemma herran hallussa ja meidän tehtävä on vain odotella itse tapahtumaa. Mikäs siinä, minä voin vaikka lomailla lisää, kun itse herra tekee työt puolestani. Mitenhän sen herran saisi tekemään Vasoksen sivuille englannin ja saksan kielen käännökset? Auttaisikohan iltarukous?

Viime viikolla luovutin ja tänään tajusin, että on aivan turhaa yrittää tuoda Eurooppalaisia työskentelytapoja tänne. Meksikolaiset eivät tunne käsitettä organisointi, ja excel aikataulut sekä sähköpostien lähettely on aivan turhaa. Kaikki sovitaan keskustellen ja on työn ja tuskan takana saada omaan tietoon asioita mitä ollaan sovittu. Tänään taas tajusin tehneeni niin paljon turhaa työtä, kun kukaan ei vaivaudu kertomaan muuttuneista suunnitelmista. Pitää vaan jaksaa itse kysellä ja varmistaa asioita noin tuhanteen kertaan. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, että Rocio (tai jumala) on nyt ottanut projektin haltuunsa ja asiat tuntuvat edistyvän kiitettävästi.

Ennen lähtöä eräs mahdottoman viisas ihminen sanoi minulle "Tärkeintä on avoin mieli ja kyky sopeutua. Vaikka kaikki ei toimi niin kuin on tottunut, älä anna sen häiritä". Tämä viisaus on ollut mantrani viimeiset pari viikkoa. Ja tämä sama mantra annettakoon neuvoksi kaikille muillekin ulkomailla asuville.

Olen miettinyt pitkään, että kirjoittaisin hassuista Meksikolaisista tavoista ja tottumuksista. Kaikki hassut tapahtumat ja tavat kuitenkin aina unohtuvat, kun olen kirjoittamassa. Täällä pitäisi olla videokamera tai vähintään sanelukone mukana, että tilanteet tallentuisivat mahdollisimman aitoina.

Un abrazo para todos!!! Cuidate mucho!!!

pps. Ihanaa synttäriä siskolle Kanadaan. Alla on Meksikolainen synttärionnittelu Sapo Verde, eli happy birthday. 

El campeón del mundo!!!

Hyvä Suomi! Kiitos Ylelle nettiradiosta, täälläkin päästiin seuraamaan Suomi-Ruotsi ottelua. Ihan mahtavaa! Joutuu varmaan pitämään täällä maailmanmestaruusjuhlat :D

Kiitti vaan Negative, ette kutsuneet juhliin!

Pueblassa myrskyää

Pueblassa on nyt ollut ukkosmyrskyjä kolmatta päivää putkeen. Onneksi myrsky alkaa vasta illalla, päivisin on edelleen Kuumaa ja Aurinkoista! Myrskyt ovat ihania...talo nitisee liitoksista ja ikkunasta voin seurata salamointia. Toivottavasti talo pysyy ehjänä vielä ainakin pari kuukautta...

Cancunin spring breakki meni hyvin (syöden ja juoden). Ikinä elämässäni en ole nähnyt niin turkoosia vettä, kuin Jukatanin niemimaan Maya Rivieralla. Päästiin myös ihailemaan vedenalaista maailmaa Cozumelilla, upea näkyvyys ja paljon kirkkaita kaloja. Kiva reissu, mutta koska Jukatanin parhaimmisto Tulum, Chitzen Itza, Isla Mujeres ja Isla Holbox jäivät näkemättä, olen pakotettu vierailemaan upeissa maisemissa vielä uudelleen. Ehkäpä nuo edellämainitut saaret tarjoavat enemmän luonnonrauhaa, kuin hälyinen Cancun.

Tänään olin ekaa kertaa töissä lomien jälkeen. Aikamoinen kokemus...niin kuin arvelinkin, kukaan ei ollut pistänyt tikkua ristiin tapahtuman eteen, ja kun saavuin paikalle sain ison listan asioita joita pitäisi nyt kiireellä tehdä. Kaikki materiaali on ollut projektin käytettävissä koko ajan, kukaan ei vaan ole viitsinyt niitä hyödyntää. Olenkin sitten tänään työpäivän päätteeksi tehnyt töitä kotikoneella. Toivottavasti huomenna jo olisi parempi päivä töissä. Rocio oli jotenkin todella nihkeenä ja lähinnä vain valitti kaikesta. Koitin parhaani mukaan selittää asioita nyt tuhanteen kertaan, mutta tuntui kuin olisin puhunut seinille. En edelleenkään haluaisi viedä tapahtumaa läpi puolilla tehoilla, mutta Rocio on päättänyt, että tapahtuma järjestetään. Kaunis ajatus, mutta hirvittää. Jos kukaan ei ole tähänkään päivään mennessä tehnyt mitään, miksipä he nytkään aloittaisivat?

Ikävä on hirmuinen ja olenkin alkanut laskemaan päiviä (kohta tunteja) kesäkuun 29:een. Heinäkuun matkasuunnitelmat ovat jo valmiina, Siijuven virkaintoiset tädit vain uhkaavat olla lomapäivien esteenä. Aiemmista tiedoista poiketen ohjelma loppuukin vasta 8.7 eikä loppuleirin jälkeen 26.6. Harmi vain kun ukko olisi tulossa tänne 29.6 ja lennot La Paziin olisi 1.7. Lomapäiviä ei enää heru, koska kaikki neljä lomaviikkoa on jo käytetty. Jonkinlaista joustoa Siijuven puolesta kuitenkin kaipaisin, koska olen työskennellyt ylimääräisiä lauantaita sekä monesti myös iltaisin projektieni eteen. Aikapaljon on itsekin saanut venyä ja paukkua mm. rahojen maksun suhteen. Eilen sain viimein maalis- ja huhtikuun "palkan", seuraavaa maksua saakin sitten taas odotella varmaan vuoden loppuun asti!

Olipas kinkerit!

Kun meksikolainen tyttö täyttää 15-vuotta, juhlitaan suurin menoin quinceañera nimistä juhlaa.  Juhla on erityisen tärkeä, koska se merkitsee siirtymistä lapsuudesta aikuisuuteen. Eilen juhlittiin naapurintytön Andrean 15-vuotisbileitä, ja nyt koko perhe makaa hiljaisena sohvilla. Oli aivan mahtava ilta, josta ei tanssia, ruokaa eikä varsinkaan juomaa jäänyt puuttumaan. Näissä bileissä oli lattarimeininki kohdillaan ja tämä tyttö nautti joka hetkestä. Salsan lisäksi tanssin cumbiaa ja rancheroa, joista jälkimmäinen on selkeästi helpoin ja lähinnä suomalaista humppaa. Mutta sydämeni sykkii eniten sihisevän kuumalle salsalle, ja aion hallita tanssin kohta täydellisesti! (Tätä samaa olen hokenut nyt neljä kuukautta, enkä ole vieläkään päässyt tanssikurssille).

Quinceañera bileet alkoivat kirkosta, jossa pidetään tytölle misa. Illan tähti Andrea saapui kukin koristetuin autolla vanhempiensa ja kummiensa kanssa. Jo tässä vaiheessa kuvio alkoi kovasti muistuttamaan häitä...sulhanen tosin puuttui! En ymmärtänyt paljoakaan mitä misassa tapahtui, mutta tähän katoliseen juhlaan kuului paljon rukouksia. Eri rukousten välissä nousimme ja istuimme varmaan 50 kertaa. Kirkonmenojen jälkeen bileet jatkuivat salissa, joka oli koristeltu Suomiteeman mukaisesti sinivalkoisesti. Myös illan kuningatar (kuten kaikki häntä kutsuivat) oli pukeutunut sähkönsiniseen tylliunelmaan, joka kävisi helposti myös hääpuvusta. Juhlatilassa saimme taas odotella, että suurin osa vieraista saapuisi paikalle. Aikamme kuluksi opetin Meksikon papalle suomea. Vieraatkin alkoivat pikkuhiljaa valua juhlapaikalle ja seuraamme liittyi Meksikon juroin perhe. (Jurous tosin hävisi viiden bacardipaukun jälkeen.) Alkupalaksi tarjoiltiin valkoista rasvakeittoa kolmella maissintähkällä, väliruoaksi spagettia ja pääruoaksi kylmää muussia kolmella possupihvillä. Kahdet häät, viidet syntymäpäivät ja yhdet 15-vuotisjuhlat käytyäni voin nyt jo todeta, että meksikolaisissa juhlissa ei hirveästi panosteta ruokaan. Näissä bileissä ruoka oli sentään enimmäkseen lämmintä, kun esim. häissä tarjottava ruoka on aina kylmää. Tosin jos vieraslistalla on 200 ihmistä, ei kenelläkään ole varaa panostaa ruokaan.

Jos ruokaan ei panosteta niin kakkuihin sitäkin enemmän. Tästäkin kaakusta löytyi vaatimattomat kolme kerrosta.

15-vuotisjuhlien tärkein tanssi on valssi, jonka kuningatar tanssii chambelan ryhmän kanssa.  Tanssiin kuului myös rituaali "La Ultima Muñeca - viimeinen nukke", joka symbolisoi lapsuuden taakse jättämistä. Ruokatarjoilun jälkeen viina alkoi virrata ja musiikki pauhata. Tanssi ja musiikki olivatkin pääosassa näissä juhlissa, ja näihin quinceañera juhliin kuului virallisen valssin lisäksi muitakin chamberlan tanssiryhmän esittämiä tansseja.  Naiset (mikseivät myös miehetkin) saivat ihailla nuorista miehistä koostuvan tanssiryhmän villiä lanteidenvatkausta useaan otteeseen. Taisi muuten Andrean isäpapalla mennä bacardit väärään kurkkuun, kun tytär esitti mikroshortseissa reggaetonia.

On muuten aika hämmentävää miten jo nuoret teini-ikäiset tytöt ovat täällä niin naisellisia ja laitettuja. Eilisissä juhlissa kaikilla teineillä oli tyylikkäät ilta- tai coctailpuvut, hiukset laitettuina ja korkeat korot jalassa. Itse ainakin muistan olleeni varsinainen poikatyttö vielä siinä iässä ja vasta opettelin meikkaamaan. No, täällä rei´itetään tyttöjen korvat vauvana ja heille puetaan ihanasti pinkkejä mekkoja, jotta he varmasti erottuvat poikavauvoista. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Andrean juhliin oli panostettu paljon ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Oli mukava katsella Meksikon mamaa ja papaa villeinä tanssimassa ja juomassa. Nämä bileet olivatkin toisiksi parhaimmat perhejuhlat, joissa olen täällä ollut. Ykköseksi menee edelleen Chrisin siskon synttärit, joissa erehdyin juomaán tequilaa ja loppuillasta tanssin reggaetonia Oscar-sedän kanssa. Joka tapauksessa tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun olen päässyt niin moniin paikallisiin juhliin mukaan. Meksikolaiset ovat aina kiinnostuneita vieraista ja minutkin on aina otettu avosylin vastaan.

Andrea ja tanssiryhmä

Loppuillan meininkiä
 

Aina tähän päivään asti olen tuntenut pientä pettymystä, koska koin etten ole saavuttanut työssäni mitään suurta. Tänään annoin itselleni luvan ottaa rennosti myös työssä, koska ei kaikkea elämässä voi aina vain suorittaa. Olen oppinut arvostamaan aikaani täällä, koska olenhan oppinut täysin uuden kielen ja tuntemaan Meksikon kulttuuria ihanalla tavalla. Ehkä tässä on tullut opittua myös itsestä jotain ja kasvettua taas ainakin sentin verran henkisellä tasolla. Olen nyt hyväksynyt sen, etten voi mitenkään toteuttaa kaikkia kunnianhimoisia haaveitani, koska näin lyhyessä ajassa en pysty mitään suurta suunnittelemaan. Täällä kaikelle on vain yksinkertaisesti annettava enemmän aikaa, kuin Euroopassa. On siis hyvin epätodennäköistä, että lähdemme enää viemään hyväntekeväisyystapahtumaa läpi. Nyt pitäisi vaan keksiä jotain puuhaa kahdeksi kuukaudeksi, muuten tulee aika pitkäksi. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan!

Kanada rocks!

Tuomas ja Katja matkalla ylös Jasper Tramwayn kyydissä

Olen taas ihanan lämpimässä Pueblassa, ja kaikkia konservatiivisiä ihmisiä uhmaten olen kulkenut ulkona hame päällä! Hiostavat legginssit ovat lentäneet lopullisesti nurkkaan...tai ainakin siihen saakka kunnes koti-Suomessa niitä taas tarvitsen. Ajatuksissani ja odotuksissani on kuitenkin kuuma intiaanikesä, joka ei legginssejä kaipaa. 

Loma Kanadassa oli juuri sitä mitä tilasinkin. Paljon unta, perheen seurassa oleskelua, Tuomakseen tutustumista ja ruisleipää. Bonuksena sain rahkaa, raejuustoa ja marjoja...voi sitä onnea ja iloa! Tuli myös shopattua aivan liikaa ja nyt täällä pohdinkin miten saada lisätuloja viimeisiksi kuukausiksi...Ei auta muu, kuin laittaa lompsa kiinni pariksi kuukaudeksi.

Kanadan luonto ja varsinkin Kalliovuoret olivat aivan upeita. Suunnitelmissa on jo uusi reissu, mutta seuraavalla kerralla aion varustautua asianmukaisesti ja retken luonteen huomioiden. Nyt yritin valloittaa vuorta lenkkareissa ja siitähän ei tullut sitten yhtään mitään. Sain kuitenkiin kipinän vuorikiipeilyyn ja Carina Räihä varokoot, perästä tullaan!

Tiina valoittamassa vuorta. Tässä vaiheessa kaikki hyvin ja lenkkarit kuivina.

Aivan mahtavat näköalat.

Aika ylhäällä käytiin, naama jäätyi ja lenkkarit kastuivat. Piti siis luovuttaa leikki kesken :(

Jasperissa kierreltiin läpi nähtävyyksiä ja bongattiin elukoita. Kaikkia sarvipäitä siellä tulin vastaan ihan kiitettävästi, karhua ei edes toiveistani huolimatta tullut trekkipolulla vastaan. Täytyy varmaan reklamoida Edmontonin kuvernöörille tai vähintäänki turistiviranomaisille. Jasperista suunnattiin seuraavana päivänä Banffiin, ja matkan varrella pysähdyimme muun muassa eräällä jäätiköllä. Olin hieman kade ihmisille jotka hiihtivät tai luistelivat jään pinnalla! Banffissa kävimme nähtävyyksien lisäksi lillumassa muutaman tunnin kuumilla lähteillä.

Tässä nyt vain muutama otos matkalta, yhteensä kuvia tulikin räpsittyä parisensataa. Yritän laittaa Flickr:iin kuvia lisää jossain vaiheessa ja linkin palveluun. Blogiin ei valitettavasti voi laittaa kaikkia kuvia.

Pueblassa olen jatkanut lomailua ja ottanut hyvin rennosti. Lampsin myös salille, koska peffani alkoi taas muistuttamaan laatikkoa. Täytyy myös alkaa skarppaamaan espanjan kanssa, koska kahden viikon reissun jälkeen tuntuu, että espanjankielentaitoni ovat huvenneet kuin tuhka tuuleen. Ennen lomaa keskustelin sujuvasti ja suht nopeastikin aiheesta kuin aiheesta, ja nyt kieli kangertelee pahemman kerran! Regina taas on oppinut kahdessa viikossa vaikka ja mitä ja tyttö juttelee oikein sujuvasti kiukuttelun lisäksi! Taiteilijankin vikaa hänestä löytyy. Tänään hän muun muassa piirsi peittooni uudet kuviot mustekynällä.

MVF hyväntekeväisyysproggis ei ole edennyt yhtään. (Yllättävää sinänsä) Luisilta kuulin, että he ovat säätämässä nyt ihan jotain omiaan tapahtuman kanssa. Olen kuitenkin lomalla ja edelleen hyvässä lomamoodissa, joten en jaksa stressata asiasta nyt yhtään. Katsotaan sitten Cancunin spring breakin jälkeen mitä tapahtuu jos tapahtuu! Huomenna pääsen muuten osallistumaan naapurintytön 15-vuotisjuhliin. Kyseiset bileet ovat hyvin tärkeitä meksikolaisille ja juhliin panostetaan paljon. Laitanpa siis päälle uuden sikaihanan ja sikakalliin mekon jonka ostin Canadasta!

Hauskaa vappua!