Olipas kinkerit!

Kun meksikolainen tyttö täyttää 15-vuotta, juhlitaan suurin menoin quinceañera nimistä juhlaa.  Juhla on erityisen tärkeä, koska se merkitsee siirtymistä lapsuudesta aikuisuuteen. Eilen juhlittiin naapurintytön Andrean 15-vuotisbileitä, ja nyt koko perhe makaa hiljaisena sohvilla. Oli aivan mahtava ilta, josta ei tanssia, ruokaa eikä varsinkaan juomaa jäänyt puuttumaan. Näissä bileissä oli lattarimeininki kohdillaan ja tämä tyttö nautti joka hetkestä. Salsan lisäksi tanssin cumbiaa ja rancheroa, joista jälkimmäinen on selkeästi helpoin ja lähinnä suomalaista humppaa. Mutta sydämeni sykkii eniten sihisevän kuumalle salsalle, ja aion hallita tanssin kohta täydellisesti! (Tätä samaa olen hokenut nyt neljä kuukautta, enkä ole vieläkään päässyt tanssikurssille).

Quinceañera bileet alkoivat kirkosta, jossa pidetään tytölle misa. Illan tähti Andrea saapui kukin koristetuin autolla vanhempiensa ja kummiensa kanssa. Jo tässä vaiheessa kuvio alkoi kovasti muistuttamaan häitä...sulhanen tosin puuttui! En ymmärtänyt paljoakaan mitä misassa tapahtui, mutta tähän katoliseen juhlaan kuului paljon rukouksia. Eri rukousten välissä nousimme ja istuimme varmaan 50 kertaa. Kirkonmenojen jälkeen bileet jatkuivat salissa, joka oli koristeltu Suomiteeman mukaisesti sinivalkoisesti. Myös illan kuningatar (kuten kaikki häntä kutsuivat) oli pukeutunut sähkönsiniseen tylliunelmaan, joka kävisi helposti myös hääpuvusta. Juhlatilassa saimme taas odotella, että suurin osa vieraista saapuisi paikalle. Aikamme kuluksi opetin Meksikon papalle suomea. Vieraatkin alkoivat pikkuhiljaa valua juhlapaikalle ja seuraamme liittyi Meksikon juroin perhe. (Jurous tosin hävisi viiden bacardipaukun jälkeen.) Alkupalaksi tarjoiltiin valkoista rasvakeittoa kolmella maissintähkällä, väliruoaksi spagettia ja pääruoaksi kylmää muussia kolmella possupihvillä. Kahdet häät, viidet syntymäpäivät ja yhdet 15-vuotisjuhlat käytyäni voin nyt jo todeta, että meksikolaisissa juhlissa ei hirveästi panosteta ruokaan. Näissä bileissä ruoka oli sentään enimmäkseen lämmintä, kun esim. häissä tarjottava ruoka on aina kylmää. Tosin jos vieraslistalla on 200 ihmistä, ei kenelläkään ole varaa panostaa ruokaan.

Jos ruokaan ei panosteta niin kakkuihin sitäkin enemmän. Tästäkin kaakusta löytyi vaatimattomat kolme kerrosta.

15-vuotisjuhlien tärkein tanssi on valssi, jonka kuningatar tanssii chambelan ryhmän kanssa.  Tanssiin kuului myös rituaali "La Ultima Muñeca - viimeinen nukke", joka symbolisoi lapsuuden taakse jättämistä. Ruokatarjoilun jälkeen viina alkoi virrata ja musiikki pauhata. Tanssi ja musiikki olivatkin pääosassa näissä juhlissa, ja näihin quinceañera juhliin kuului virallisen valssin lisäksi muitakin chamberlan tanssiryhmän esittämiä tansseja.  Naiset (mikseivät myös miehetkin) saivat ihailla nuorista miehistä koostuvan tanssiryhmän villiä lanteidenvatkausta useaan otteeseen. Taisi muuten Andrean isäpapalla mennä bacardit väärään kurkkuun, kun tytär esitti mikroshortseissa reggaetonia.

On muuten aika hämmentävää miten jo nuoret teini-ikäiset tytöt ovat täällä niin naisellisia ja laitettuja. Eilisissä juhlissa kaikilla teineillä oli tyylikkäät ilta- tai coctailpuvut, hiukset laitettuina ja korkeat korot jalassa. Itse ainakin muistan olleeni varsinainen poikatyttö vielä siinä iässä ja vasta opettelin meikkaamaan. No, täällä rei´itetään tyttöjen korvat vauvana ja heille puetaan ihanasti pinkkejä mekkoja, jotta he varmasti erottuvat poikavauvoista. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Andrean juhliin oli panostettu paljon ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Oli mukava katsella Meksikon mamaa ja papaa villeinä tanssimassa ja juomassa. Nämä bileet olivatkin toisiksi parhaimmat perhejuhlat, joissa olen täällä ollut. Ykköseksi menee edelleen Chrisin siskon synttärit, joissa erehdyin juomaán tequilaa ja loppuillasta tanssin reggaetonia Oscar-sedän kanssa. Joka tapauksessa tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun olen päässyt niin moniin paikallisiin juhliin mukaan. Meksikolaiset ovat aina kiinnostuneita vieraista ja minutkin on aina otettu avosylin vastaan.

Andrea ja tanssiryhmä

Loppuillan meininkiä
 

Aina tähän päivään asti olen tuntenut pientä pettymystä, koska koin etten ole saavuttanut työssäni mitään suurta. Tänään annoin itselleni luvan ottaa rennosti myös työssä, koska ei kaikkea elämässä voi aina vain suorittaa. Olen oppinut arvostamaan aikaani täällä, koska olenhan oppinut täysin uuden kielen ja tuntemaan Meksikon kulttuuria ihanalla tavalla. Ehkä tässä on tullut opittua myös itsestä jotain ja kasvettua taas ainakin sentin verran henkisellä tasolla. Olen nyt hyväksynyt sen, etten voi mitenkään toteuttaa kaikkia kunnianhimoisia haaveitani, koska näin lyhyessä ajassa en pysty mitään suurta suunnittelemaan. Täällä kaikelle on vain yksinkertaisesti annettava enemmän aikaa, kuin Euroopassa. On siis hyvin epätodennäköistä, että lähdemme enää viemään hyväntekeväisyystapahtumaa läpi. Nyt pitäisi vaan keksiä jotain puuhaa kahdeksi kuukaudeksi, muuten tulee aika pitkäksi. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan!