The Mexican Wedding

Matkalla jossain

Kaikki me Siijuven vapaaehtoiset saimme kutsun häihin maaseudulle. Matkaa tehdessä ketään meistä ei tiennyt minne olemme menossa ja kenen häitä juhlitaan. Perille päästyämme meitä kuitenkin syötettiin ja juotettiin kuin kunniavieraita, sinänsä hauskaa, koska emme edes tunne hääparia! Meksikolaisittain juhliin kutsutaan kaikki tutut ja tutut kutsuvat omia tuttujaan. Mekin siis olimme jonkun tuttuja ja erittäin tervetulleita häihin. Maistoin juhlissa ensimmäistä kertaa maailmankuulua Pueblalaista mole-kastiketta. En ole ihan varma tykkäänkö, mutta mielenkiintoinen kokemus mole kuitenkin oli.

Häissä tuli hyvin nopeasti selville, että Meksikolaiset tykkäävät tanssia ja tanssittaa vaaleaihoisia ulkomaalaisia! Sain tanssia salsaa koko sydämeni kyllyydestä, ja nyt alan ehkä vähän ymmärtää perus-salsan kuvioita. Perus-salsan lisäksi häissä tanssittiin jotain outoja rivitansseja, jossa normi heilumisen lisäksi minun piti esittää härkätaistelijaa, ja suihkimme kaljoja muiden tanssijoiden päälle. Täysin hullua toimintaa jopa suomalaisen näkökulmasta! Hääparin vanhemmille ja kummeille toivotettiin onnea tanssimalla kulkueessa, jonka tanssijat heittivät päällemme  tequilaa, olutta ja paperinpalasia. Kulkueen tärkeimpänä osana oli kalkkuna, jota yksi señor piti olallaan.

Kreisibailaajat

Kalkkunalle kyytiä

Yöllä myöhään meno oli kuulemma muuttunut kuumottavaksi, kun kuokkavieraat aseineen olivat ilmestyneet paikalle. Miehet kuitenkin tyytyivät vain uhitteluun ja naisten vikittelyyn. Itse olin jo samaan aikaan unten mailla turvallisesti.

Järkyttävän huonosti nukutun yön (300 kiloinen Paco kuorsasi kuin sata mylvivää sonnia ja kymmenen teini-ikäistä saksalaista olivat ihqu-kännissä) jälkeen lähdimme kylän markkinoille. Päivä parani kummasti, kun sain aamupalaksi parasta tortillaa ikinä ja join litran herkullista piña-narañja mehua. Alkupalaksi maistelin koppakuoriaisia, jotka maistuivat ihan sipsukoilta. Päivä parani entisestään kun sain kauan kaipaamani lämpöä ja aurinkoa matkalla näköalapaikalle.

Leveä ja korkea kanjoni...

... jonka pohjalla virtasi jo lähes kuivunut joki

Vajaan kahden viikon Meksikon komennuksen jälkeen totesin tänään, että minulla ei ole enää kontrollia omasta elämästä. Joku muu tekee lähes kaikki päätökset puolestani, ja saan sitten ehkä jossain vaiheessa tietää mitä tapahtuu, milloin ja kenen kanssa. On myös täysin turha kysyä mitään, koska vastausta tuskin tulen saamaan. En oikein vielä osaa sanoa, onko elämä ilman kontrollia hyvä vai huono asia. Meksikossa voin vielä leikkiä avutonta naispoloista, mutta Suomeen palatessa saattaa tulla hankaluuksia, kun en osaakaan enää pitää itsestäni huolta. Onneks mulla on reipas poikaystävä, jonka voin sitten valtuuttaa tekemään kaikki päätökset kotona.

Vaikka kuinka ihanaa täällä onkin ollut, järjestön toiminnassa on havaittavissa ärsyttäviä piirteitä. Siijuven miespuoliset edustajat saisivat välillä keskittyä myös omaan työhönsä, eikä ainaiseen juhlintaan ja naisten metsästykseen. Esim. mun oma yhteyshenkilö Marco on niin uppoutunut 19-vuotiaaseen englantilaiseen tyttöön, että hän ei varmaan enää muistakaan mun viisumi-, pankki- tai muitakaan kuvioita. Onneksi mun tuleva työkaverini Chris on ottanut mut siipien suojaan, kun Marco keskittyy englantilaiseen kulttuurin!

Espanjan kurssia on jäljellä enää kaksi päivää! Vielä ei tunnu siltä, että kieli olisi hallussa niin hyvin, että voisin hyvin mielin aloittaa keskiviikkona työt Banco Alimentosissa. Lupaan puhua tästä lähin pelkkää espanjaa, niin oppiminen edistyisi. Besos!

Mi casa es su casa

Pueblan kaduilla

Jumppasali

La Tienda de papeleria

Kotikatuni Calle Esmeralda

Toinen Pueblaan ympärillä olevista tulivuorista

Sama lähempää

Mi Casa

Mun huone

Vihdoin kotona

Siijuven leiri järjestettiin todella hienossa leirikeskuksessa noin kahden tunnin ajomatkan päästä DF:sta. Majoituimme hotellissa, joten makuupussit ja muut tamineet olivat taas ihan turhaan mukana. Toivottavasti leirivarusteille tulee edes jossain vaiheessa käyttöä. Vapaaehtoisohjelmassa aloitti lisäkseni vain yksi tyttö, kaikki muut osallistujat olivat nyt puolivälileirillä. Olin leirin vanhin osallistuja, suurimman osan ollessa 1990-luvulla syntyneitä! Ensimmäisen illan bileet oli aika hurjat ja teinit heittelivät toisiaan uima-altaaseen! Spring break! Itse olin kiltisti nukkumassa ennen auringonnousua molempina iltoina. Leirin suomalaiset Kalle, Maisa ja Linda olivat täysin myytyjä, kun vein heille tuliaisiksi salmiakkia, turkinpippureita ja jälkiuunileipää. Kaikkia muita nämä herkut lähinnä naurattivat!

Los Germanos

Suomi + UK (Yo, Maisa, Kalle y Naomi)

Opetustehtäviä

Nyt olen tavannut kaikki Siijuven edustajat, ja olen todella hämmästynyt siitä, kuinka omistautuneita kaikki vapaaehtoiset ovat. Kirjekaverini Imelda oli koko leirin pääorganisaattori ja hänellä tuntui olevan homma hyvin hankassa. Pääsin juttelemaan Siijuven Luisin ja Jorgen kanssa siitä väärinymmärryksestä, joka mun hakuprosessissa oli ollut. Pojat tuntuivat olevan kateellisia tai harmissaan, koska heillä on omien sanojen mukaan kokemusta graafisesta suunnittelusta, mutta Imeldaa ei kiinnosta heidän osaaminen. He tuntuivat olevan hieman närkästyneitä siitä, että Imelda oli hehkuttanut mun osaamista, joka sitten osoittautuikin joksikin muuksi, kuin Siijuven toimistolla luultiin. En siis osaa tehdä logoja, mutta päätimme Luisin kanssa tehdä markkinointisuunnitelman Pueblan Siijuvelle, ihan kuin kahdessa projektissani ei olisi jo tarpeeksi! Tässä myös jälkeenpäin mietin, että olikohan poikien jutut nyt sitä machoilua mistä niin kovasti puhutaan?!

Viikon päästä tulen aloittamaan työt. Projekti nro 1 nimeltään Bancos Alimentos tuntuu olevan kaikkien suosikki proggis! Tulen työskentelemään ruokavaraston lisäksi neuvonnassa ja mahdollisesti myös markkinoinnin parissa. Projekti numero dos on täysin uusi projekti koko Siijuvelle. Vasos Mujeres työskentelee yhteisön naisten hyväksi, antamalle heille ilmaisia kursseja eri aiheista. Sitten, kun espanjani on tarpeeksi hyvä, tulen pitämään näitä kursseja myös itse! Projekti kehittyy varmasti koko ajan, ja on ihan mahtavaa päästä mukaan ihan alussa.Täytyy huomenna googlailla tietoa molemmista projekteista, jotta olen sitten hyvin kartalla aloittaessani työt.

Huomenna alkaa viikon pituinen espanjan kurssi. Olen oppinut jo nyt paljon uutta, mutta samalla varmaan unohtanut sata vanhaa juttua. Alan myös kirjoittamaan espanjan kielistä päiväkirjaa, jotta taidot kehittyvät mahdollisimman nopeasti.

Saavuin tänään Meksikon perheeni luo. Mama ja Papa ovat aika vanhoja, noin 70-vuotiaita. Heillä on tyttäret Janette ja Beronica ja Beronicalla on noin vuoden ikäinen tytär. Perheen kolmas lapsi on nyt ICYE/Siijuven kautta vaihdossa Sveitsissä. Juttelimme hetken niitä näitä ja sitten Mama esitteli paikat, opetti käyttämään kaasuliettä, boileria ja suihkua! Huomenna on sitten varmaan oppitunnit pesukoneen jne. käytöstä. Perheellä on ollut aiemmin kaksi vapaaehtoista, joiden kanssa on ollut jotain ongelmia. Olin aistivinani Mamasta sellaista vibaa, että hän ei välttämättä ole tästä jutusta kauhean mielessään. Aion kuitenkin voittaa maman puolelleni, mutta siihen tarvitaan vähän kielitaitoa. Papa osaa ottaa asiat huumorilla ja hänen kanssaan onkin helpompi jutella. Uusi kotini on aika iso ja jäätävän kylmä! Kirjoittelen lämpökerrastossa, villasukissa ja kahden peiton alla, ihan kuin Suomessa asuessani.

Kotoisiin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa, hyvää yötä ja huomenta!

Minä ja 20 miljoonaa muuta

Eilen tutustuimme Susannan, Runan ja Marenin kanssa Museo Nacional De Antropologiaan. Se pytinki on ihan käsittämättömän iso, kestäisi varmaan viikon koluta kaikki osastot läpi. Paikka oli tosi mielenkiintoinen museoksi, mutta kauniina päivänä tuntui turhauttavalta laahustaa sisällä. Luovutimme kolmen tunnin kiertelyn jälkeen ja lähdimme tutustumaan oikeaan Mexico Cityyn, ja seuraamme liittyivät Ruby ja Sarah.

Museon vahtiperro

La Danza

Madre

Paikallisia

Totoro

Susanna on asunut jo vuosia DF:ssa, ja hänellä on paikallinen poikaystävä. Parempaa opasta DF kierrokselle ei olisi voinut saada. Hän halusi viedä meidät kukkulalle, josta näkee koko kaupungin.  Matka kukkulalle alkoi bussinrämällä, joka huusi siihen malliin että vähän jännitti päästäänkö perille asti. Bussimatkalla sai hyvän kuvan siitä millaista on niin sanottu vähän parempi slummi-elämä. En uskaltaisi yksin lähteä samalle matkalle, mutta Susannan mukaan paikka kuitenkin on tosi rauhallinen ja turvallinen.

Bussin jälkeen kiipesimme vielä piiiitkän matkan, kunnes pääsimme ylös asti. Perillä näky oli jotain aivan käsittämätöntä, koko DF rumuudessaan ja kauneudessaan meidän alapuolella. Eriväriset talot jatkuivat ja jatkuivat loputtomiin, ja saastepilvi suojasi koko komeutta. Paras asia ylhäällä oli kuitenkin hiljaisuus. DF on äänekäs ja stressaava paikka pikkukylän tytölle, joten hetken hiljaisuus oli todellakin tarpeen.

Maren ja hengästyttävä näky

DF ja Ruby

Pikkupojat lennätti leijaa ja kiroili kuin merimiehet

Runa, Ruby ja Sarah

Loputon määrä taloja

Saastepilvien takaa näkyi jonkinlainen auringonlasku

Ihanan retken jälkeen haimme kirsikka-pizzat ja cervezat ja lepuutimme väsyneitä jalkoja vapareitten asunnolla. Otin sieltä taksin hostellille ja tulin ensimmäistä kertaa huijatuksi! Matkan olisi pitänyt maksaa 15-30 pesoa, mutta minä pulitin siitä 42. Noh, pääasia että pääsin turvallisesti omaan kotiin.

Olin jo ihan valmis päättämään päivän ajoissa ja chillailin huoneessani. Hetken päästä huoneeseen pölmähti Meksikolainen kämppäkaverini Alex, hullu italiaano Christiano ja hänen paikallinen tyttöystävä. Kymmenen minuutin päästä olimme kaikki neljä tavernassa juomassa paikallista kiljua pulqueta ja mescalia! Illan aikana pääsin salsaamaan ja kuulemaan tarinoita möröstä nimeltä chupa capra, paikallisesta eino grönistä ja muista kuuluisuuksista. Pienissä promilleissa uskalsin vähän hablata espanjaakin uusien tuttavuuksien kanssa.

Olen ollut nyt kolme päivää DF:ssa ja olen ihan poikki! Koko ajan on jotain meneillään ja joka paikkaan pitäisi mennä. Tänään illalla olisi sombrero-bileet jonkun tyypin luona, ja huomenna alkaa leiri. Ehkä siellä leirillä saa sitten jo levätä! Besos

Suuri ja mahtava Mexico City

Sain eilen Mexico City kierroksen Siijuven Ramonin opastuksella. Ramon tuli hakemaan hostellilta ja kaoottisen metro-sekoilun jälkeen tapasimme hänen kavereitaan. Pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan Meksikolaiseen kotiin! Uskonto oli aika vahvasti läsnä Ramonin kavereiden kämpässä, seinillä ja lattioilla oli jeesus ja guadalupen neitsyt patsaita sekä tauluja.

Ramonin kanssa pystyin jopa keskustelemaan espanjaksi. Hän osaa puhua tarpeeksi rauhallisesti, niin ymmärrän mistä on kyse. Onneks Ramon osaa myös englantia, ja meidän keskustelut olikin jonkinlaista spanglishia. Ramon on tosi mukava tyyppi, joka tekee vapaaehtoisena Siijuven koordinointi-juttuja. Lisäksi hän opiskelee ja on töissä tietotekniikka alalla. Normaalisti hänen päivänsä alkaa jo 05.00 ja loppuu vasta puolen yön aikaan... hullua sanon minä!

Ensikokemus metrosta oli aivan kauhea! Jokainen metro oli aivan täynnä ja sisään joutui juoksemaan, ettei ovi olisi pamahtanut naamalle. Naisille ja lapsille on varattu omat osat metroista kähminnän ja häirinnän vuoksi, mä sain olla ihan rauhassa vaikka yleisellä vaunulla mentiinkin.

Tapasin eilen myös muita vapaaehtoisia joka maailman kolkasta. Olin niin kateellinen, kun kaikki puhui täydellistä espanjaa keskenään. Väsyneenä en enää edes jaksanut yrittää osallistua keskusteluihin, nyökkäilin vaan si si. Tänään nään italialaista Runaa ja me mennään Museo de Antropologiaan. Sitä ennen mun pitäisi vaan löytää yhdelle metroasemalle!

Väsymys ja espanjan yliannostus sai aikaan pienen koti-ikävän ja pahan mielen. Vielä tunti sitten olin vähän itkuinen ja valmis ottamaan ensimmäisen lennon kotiin, mutta onneks Henna ja Teea oli facebookissa, niin sain vähän jauhaa suomea. Kaikki siis taas hyvin.

Kuvia tulossa, kunhan saan jostain toimivan adaptorin!

Estoy en Mexico y todo es muy bien!

Hola! Täällä ollaan ja kaikki on hyvin. Kaikki paikalliset on ihan yli-ystävällisiä ja mukavia. Olen saanut hyvän lähdön espanjan opiskeluun, kun olen yrittänyt säätää paikallista liittymää ja mukamas kadonneita matkatavaroita. Matkatavarat löytyi heti kentältä, mutta liittymää en nyt tule hetkeen saamaan. Ostan luultavasti puhelimen Pueblasta, puhelinyhteydet toimii siis vasta viikon päästä.
Meilillä ja skypellä saa hyvin yhteyttä, kirjoittelen täällä hostellin kattoterassilla ja otan aurinkoa!

Oon ihan poikki vuorokauden reissaamisen jälkeen, joten juttua ei nyt oikein tule.  Kaikki hyvin, pusuja!

Vuorokauden päästä olen jo lentokentällä!

Wau! Huomenna se päivä sitten vihdoin koittaa... Helsingistä lennän ensin Madridiin ja sieltä sitten alkaa 11h koitos Mexico Cityyn. Lentäminen on aina yhtä kamalaa, vaikka siihen kuinka yrittäisi valmistautua. Tukisukat, silmälaput ja korvatulpat tuo vähän helpotusta, mutta mieluiten olisin vaikka koomassa koko lennon ajan.

Meksikossa pidettävää aloitusleiriä varten olen koonnut Suomi-kirjaa, jossa kerron rakkaan kotimaani faktoja kuvien kera. Olin aluksi todella innoissani tästä projektista, mutta havaittuani kuinka työlästä leikekirjan kasaaminen on, kirja on nyt jäänyt vähemmälle huomiolle. Kirjaa voin taas puuhastella pitkän lennon aikana, jos uni ei tule. Leiriä varten kävin ostamassa myös piparia, kuivattuja mustikoita, salmiakkia, suklaata ja lakritsiteetä. Näiden herkkujen avulla tutustutan muut leiriläiset Suomen ainutlaatuiseen cuisineen.


Kaikki on siis valmista, mutta minulla ei ole aavistustakaan missä Siijuven aloitusleiri pidetään! Imelda on ollut lomalla jouluaatosta lähtien ja olen nyt kahden päivän ajan spämmännyt häntä tuloksetta. Tapansa mukaan Imelda vastaa päivää ennen leiriä, "on tässä vähäsen ollut kiirettä!"

Täälläkin on lomailtu joulusta saakka ja on ollut aivan ihanaa kölliä aamulla pitkään ja viettää laatuaikaa possun kanssa. Ikävästä tulee kova!