ELÄMÄÄ MEKSIKOSSA - MI VIDA EN MÉXICO: Zapatisteja ja tsunamivaroituksia

Matkalle lähdimme lauantain vastaisena yönä, väsyneinä edellisen illan juhlista. Bussimatka Puebla-Palenque sujui yllättävän kivuttomasti iPodin ja makuupussin turvin, aamulla heräsimme aurinkoisesta ja kuumasta Palenquesta tyytyväisinä. Rinkkoinemme kapusimme taxiin, joka kuljetti meidät Maya-bell leirintäkeskukseen. Leirissä nuoret matkaseuralaiset halusivat nukkua vähän lisää, joten koko päivä menikin riippumatossa löhöillessä. Pääsin sentään hieman esittelemään valkoista ruhoani uima-altaalle ja turisemaan muiden reissulaisten kanssa. Tapasin altaalla vanhan amerikkalaissotilaan, joka kertoi tulleensa matkailuautolla Amerikasta Meksikoon. Matkasta ei todellakaan puuttunut draamaa, hän oli todistanut huumepoliisien ja kartellien yhteydenottoa Meksikon rajalla. Vaikka luodit olivat viuhuneet herran matkailuauton vieressä, miestä ei yhtään pelottanut lähteä samaa reittiä takaisin. Kun nuorukaiset heräsivät kauneusuniltaan lähdimme kohti Palenquen pyramideja. Saksalaisen tehokkaasti kävelimme pyramidit läpi tunnissa ja loppuilta meni teinidraamaa todistaessa. Reissussa mukana olleet Alex ja Isabel kun olivat keskellä erodraamaa...

Itse tykästyin pyramideihin kovasti ja olisin voinut helposti viettää raunioiden tunnelmissa tuntikausia. Kambodzan Angor-Wat oli aikoinaan yhtä hengästyttävä näky ja vietinkin siellä kokonaiset kaksi päivää leikkien Angelina Jolieta! Ehkä vierailenkin siippani kanssa heinäkuussa Palenquen pyramideillä uudemman kerran, pikavisiitti tarjosi vain pintaraapaisun Mayojen historiaa. Lisätietoa Palenquesta löytyy esim. täältä.

Seuraavan yön nukuimme riippumatoissa Maya-Bellin Cabañassa mölyapinoiden huutaessa koko yön viidakossa. Yllättävää kyllä apinoiden huutaminen sain minut rentoutumaan ja nukuin yöni todella hyvin. Yritin kuvata videota mölyapinoiden huutamisesta, jotta kaikki tajuaisivat kuinka kovasta metelistä on kyse. Digipokkarin videot eivät kuitenkaan koskaan onnistu, joten kannattaa katsoa seuraava video YouTubesta. Jos joku muuten on harkitsemassa lomaa Palenquessa, kannattaa kiertää Maya-Bell resortti kaukaa. Puitteet ovat aivan mahtavat ja tilat siistit, mutta töykeämpää henkilökuntaa on vaikeampi hakea. Yleensä Meksikolaiset kun ovat maailman ystävällisimpiä, tämän retkeilykeskuksen henkilökunta veti jäätävällä asiakaspalvelullaan täydellisen pohjanoteerauksen.

Seuraavana aamuna lähdimme matkaan ajoissa, tarkoituksenamme kiertää Misol-ha ja Aqua Azul vesiputoukset aamupäivän aikana. Viekas taksikuskimme halusi etukäteismaksun vesiputousten sisäänpääsymaksusta ja perille päästyämme tajusimme hänen veloittaneen 10 pesoa ylimääräistä/naama. Toivottavasti menee hyvään tarpeeseen kaikki nekin rahat. Misol-Ha vesiputokselle kävelimme jyrkkiä portaita putouksen vesipiraroiden tippuessa virkistäevästi päällemme. Hemmottelevin hetki oli, kun pääsimme uimaan kirkkaan puhtaaseen vesiputouksen viileään veteen. Kaikki ensimmäisen aamupäivän aikana kokemani oli täydellisen ihana vastakohta ruuhkaiselle ja meluisalle Pueblalle. Olin täydellisen tyytyväinen matkatessani vihreän luonnon keskellä. Edes englantia taitamattomat matkatoverini eivät tässä vaiheessa saaneet minua pahalle päälle.

Seuraavaan kohteeseen Aqua Azuliin (suom:sininen vesi) ajoimme hyvin mutkaista tietä täydellisissä maisemissa. Vehreä sademetsä ympäröi meitä, tien jyrkät nousut sekä laskut tarjosivat täydellisen näkyvyyden alas pelloille asti. Jossain vaiheessa matkaa huomioni kiinnityi valkoiseen kylttiin, jossa luki "tämä on zapatistien aluetta". Mielenkiintoni heräsi samalla sekunnilla, ja aloin sepostaa vieressäni istuvalle Lisalle zapatistien historiaa. Mielestäni zapatistit ovat hyvällä asialla heidän puolustaessaan sorrettuja alkuperäiskansoja. Kaikille pikkukapinallisille lisää luettavaa Zapatisteista on Wikipediassa ja Kepan sivuilla.

Noin kymmenen minuuttia ennen Aqua-Azulia matkamme tyssäsi hetkeksi, koska zapatistat olivat asettaneet tiesulkuja. En tiedä miksi ja keitä varten, mutta ketään sulun takana olevista ei tuntunut olevan yhtään huolissaan asiasta. Aqua azuliin päästyämme siellä liikkui villejä huhuja, että pari viikkoa sitten turisteja olisi lennätetty helikoptereilla pois koska zapatistat olisivat uhkailleet heitä. Kaikki tämä on kuitenkin hallituksen propagandaa, jonka tarkoitus on kääntää ihmiset zapatisteja vastaan. Kun olen asiasta jutellut muiden kanssa, he ovat kertoneet, että zapatistat eivät ikinä ole hyökänneet turisteja kohtaan. Heidän tavoitteena on vain ja ainoastaan saada oikeutta Meksikon alkuperäiskansoille eikä turistien lahtaaminen auta heidän asiaansa.

Itse Aqua Azul oli oikein virkistävä ja kaunis paikka. Uimme monta tuntia turkoosinsinisessä vedessä ja nautimme lämmöstä. Isabel ja Alex eivät edelleenkään olleet puheväleissä ja matkan muuten aurinkoista tunnelmaa hieman latisti Alexin murjotus. Toisen murjottajan saimme taksikuskistamme, kun myöhästyimme sovitusta ajasta puolisen tuntia. Missä oli se kuuluisa Meksikolainen ajanlasku kun sitä kaivattiin?!

Reissulta palattuamme pidimme Lisalle minisynttärit tähtisädetikkujen ja suklaaherkkujen kera. Onnittelujen jälkeen teimme päätöksen, että seuraava kohteemme olisi San Cristobal de Casas ja lähdimme hankkimaan bussilippuja. Terminaalissa meille ei kuitenkaan myyty lippuja kuin Tuxtla Cutierresiin asti, koska lipunmyyjän mukaan zapatistat olivat laittaneet teitä poikki myös San Cristobaliin mentäessä. Ennen bussin lähtöä meillä oli hyvin aikaa syödä ja juoda Palenquen keskustassa. Illanvietto alkoi hyvissä tunnelmissa mutta loppua kohden tunnelma kiristyi huomattavasti. Ainoana suomalaisena viiden saksalaisen kanssa, koin olevani hyvin ulkopuolinen, koska kaikki keskustelut käytiin saksaksi ja hyvällä tuurilla sain jostain aiheesta käännöksen. Minua ärsytti suunnattomasti se, että vaikka neljä viidestä puhuu myös englantia, eivät he illallisella nähneet vaivaa puhuakseen englanniksi. Loppua kohden keskityinkin yhä enemmän oluen juomiseen, mikä ei ollenkaan helpottanut pahaa oloani. Bussiterminaalissa saimme kuitenkin hyviä uutisia, koska neuvotteluiden päätteeksi kuskimme suostui jättämään meidät pois San Cristobalissa.

San Cristobal teki minuun suuren vaikutuksen. Kaupunki on siisti, kaunis, värikäs ja hippien kansoittama. Hippien lisäksi kaupungissa asuu eri alkuperäiskansoja ja Maya-naiset perinteisissä puvuissaan eivät ole lainkaan tavaton näky kaduilla. Runsaan turistimäärän vuoksi Cristobalin ravintola- ja krääsätarjonta on huikea. Söinkin yhden elämäni parhaista salaateista Italialaisessa ravintolassa ja ostin kauniisti kirjaillun joogakassin. Mukaan tarttui lisäksi zapatisti-flaiereita sekä pikkuinen zapatistanainen koristamaan laukkuani. Tässä vaiheessa matkaa olin tartuttanut zapatista villityksen myös Lisaan ja Isabeliin, ja he lähettivätkin varmaan 50 zapatista-aiheista korttia Saksaan.

San Cristobalin turistikohteenamme oli Cañon del Sumidero. Paikka on aivan tajuttoman kokoinen laajuudeltaan, ja pisimmät seinämät ovat parhaimmillaan 900 metriä vedenpinnasta. Kanjoni on saanut alkunsa pleistoseenisellä aikakaudella, ja tänä päivänä kanjoni on Meksikon suurin vesivoiman lähde. Kanjonissa näimme myös vilaukselta hurjia mutta kauniita krokotiileja makoilemassa rantahietikolla.

Torstaihin mennessä kaikki matkalaiset olivat saaneet tarpeekseen kaupungeista ja päätimme etsiä seuraavaksi rantakohteen, jossa löhöillä. Arpaonni osui Zipoliteen, joka sijaitsee Chiapasin naapuriosavaltiossa Oaxacassa (lausutaan wa-ha-ka). Zipolite on hyvin pieni ja rauhallinen rantakohde, jossa on vain kaksi rakenteilla olevaa hotellia. Rannan suosituimmat majoitusvaihtoehdot ovat kuitenkin cabañas (katto johon voidaan kiinnittää riippumattoja) ja hyvin alkeelliset bungalovit. Me päätimme asua seuraavat kolme päivää riippumatoissa noin 20 metrin päästä rannasta.

Ensimmäisenä yönä Zipolitessa saimme herätä täydelliseen shokkiin klo. 5.30 kun naapurissa asuvat matkailu-autoilijat herättivät hälillään. Menin kysymään mitä tapahtuu ja ymmärsin vain sanat tsunami ja hälytys. Menin herättämään kavereitani jotakuinkin sanoilla " You need to wake up now, there`s a tsunami coming". Tässä vaiheessa emme tietäneet mitään Japanin maanjäristyksestä ja olimme siinä uskossa, että tsunami on jo tulossa meidän suuntaan. Jonkinasteisessa paniikissa keräsimme kaikki tavaramme, kengät ja makuupussi tosin jäivät rannalle odottamaan. Saimme kyydin läheiseen kaupunkiin naapureiltamme ja matkalla kuulimme radiosta, että Japanissa on sattunut kaikkien aikojen voimakkain järistys. Tsunamivaroitukset olivat ensin vakavia ja myös Meksikoon ennustettiin suuria aaltoja. Seurasimme uutisia tiukasti koko päivän ja saimme Facebookiin ajankohtaista tietoa mm. Yhdysvaltojen rannikon tilanteesta. Koska aallot eivät olleet vahingoittaneet matkan varrella ketään tai mitään, teimme päätöksen lähteä takaisin rannalle Zipoliteen. Riippumatoissamme odottelimme, että aallot olisivat edes kaksimetrisiä, mutta ranta oli rauhallisempi kuin koskaan.

Seuraavat yöt Zipolitessa eivät olleet yhtään rauhallisempia, rakkauden rannalla (Playa del Amor, niin kuin paikalliset rantaa kutsuvat) kun sattuu ja tapahtuu. Heräsin pariin otteeseen kun riippumattojemme vieressä harrastetaan aikuisten jumppaa. Myös ihanat vahtikoiramme pitivät tiukasti hereillä, hyvä niin. Päivisin rannalla vallitsi kuitenkin täydellinen hiljaisuus ja aika kului tutustumalla uusiin ihaniin ihmisiin ympäri maailmaa. Zipolite jäi sydämeeni ikuisesti. Rannan asukkaat, paikalliset ja turistit saivat aikaan leppoisan tunnelman, josta ei jäänyt puuttumaan mitään.