keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Meksikon ihanat hullut

Eilen oli taas kiva päivä MVF:lla. Tein Suomi esitelmän, jotta kaikki varmasti tietävät kuinka upea kotimaa minulla on ja lisäksi askartelin tapahtumaan ruokalippuja. Kävimme Rocion kanssa viereisellä koululla promoamassa tapahtumaa ja juttelemassa mammojen kanssa. Alue oli tähän mennessä köyhin, jonka täällä olen nähnyt. Roskia oli joka puolella kasoittain ja kulkukoirat etsivät ruokaa jätekasoista. Kaikki talot olivat betoniharkoista tehtyjä, ovina palvelivat laudanpätkät tai pahvilaatikot.

Rocion mies tiedusteli olenko lukenut raamattua ja hänelle vastisin hyvin yksiselitteisesti että en ole. Pidin myös hyvin tarkkaan huolen siitä ettemme jää kahden, joten eilisen työpäivän raamatun anti jäi tuohon yhteen lauseeseen. Söimme pitkästä aikaa kaikki yhdessä ja keskustelimme taas Suomen ja Meksikon eroista. Hyvä päivä kaiken kaikkiaan ja lähtiessäni hymyilin matkalla pikkubussille. Vaikka koko perhe onkin vähän hulluja "medio locoja" tulen kaipaamaan heitä aivan älyttömästi. Tulen luultavasti tuntemaan suurta tuskaa, kun lopetan työni. Haluaisin vielä auttaa heitä jotenkin tai ainakin olla varma siitä, että projektissa tulee jatkossakin työskentelemään vapaaehtoinen.

Vaihdoin muuten eilen kuntosalia, koska edellisellä salilla joutui jumppaaaman 30 asteen kuumuudessa ilman ilmastointia. Varsinaista hot gymiä sanoisinko! Uudella salilla on paljon cardiolaitteita, ilmastointi, jumppatunteja ja ilmainen personal trainer. Jumppasin eilen PT:n kanssa ja hän pistikin minut kunnon rääkkiin. Päivän kruunasi oleilu perheen kanssa. Juttelin pari tuntia Maman kanssa ja laskimme hänen puolen sukulaisiaan, joita tähän päivään mennessä on kertynyt kunnioitettavat 63 kappaletta. Yhtäkään näistä 63:sta sukulaisesta en ole vielä päässyt näkemään, koska logistiikka ei kuulemma anna myöten.


Kohta lähden business-neuvotteluihin Bancolle Rocion kanssa. Tavoitteenani on saada heidät ostamaan ainakin 30 lippua lauantain tapahtumaan.

Love u all!

-Tiina

Edit: kolme tuntia myöhemmin.

Kävin yksin Bancolla, koska Rociolle on edelleen tärkeämpää osallistua MVF:n kursseille ja höpöttää naisten kanssa. Sain kuitenkin puhuttua Bancolta lisää lahjoituksia tapahtumaan. Paluumatkalla koin taas ahdistelua, kun ällöttävä machomies halusi tutustua minuun lähemmin kerjäämällä pusuja bussipysäkillä. Jos mielialani ei olisi alkuviikosta kohonnut näihin lukemiin, olisin varmaan tirauttanut itkut tai potkaissut miestä kulkusille. Nyt tyydyin vain nauramaan säälittävälle yritykselle.

Kun tulin MVF:n tiloihin täällä maisteltiin soijarommia ja naikkoset olivat hyvässä nousuhiprakassa. Rocion mies joka aina moittii minua liiasta juhlimisesta oli itsekin aika notkeena. Hyvät oli rommit...ehkä parasta mitä soijasta saa valmistettua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti